Olen Kesitakselta koettanut saada vastausta suyoriin kysymyksiin, mutta niitä ei tipu. Sen verran uskovaisen (?) ihmisen ilmiselvä epärehellisyys ärsyttää, että tämä asia käydään nyt loppuun läpi!
Näin Kesitas:
"Ihan vähän korjaamista.
Ei ihmisen tarvitse väittää, että Israel on Jumalan kansa, Raamattu sen toteaa, kuten olen otteita siitä laittanutkin.
Exiili alkoi v722 eKr Assyrian toimesta, eikä he palanneet luvattuun maahan.
He ovat ne kadonneet heimot.
Taas suomalaisten osuus on niin selvä, Isaskarin jukuun, etti sitä voi mitenkään vähätellä, poiluettuna antisemitistit.
Kes."
Ja näin:
"Minulla on tutkimuksen tuoksia, jossa on merkittävä määrä miehiä, prosenttiluvut saat tavatessamme ja siitä noin puolet luvusta naisia, joilla on Israelianen geeni.
Sukuyhteys on eksakti.
Vaellusreitit ei ole Israelin osalta Raamatussa, mutta tietoa on maailma täynnä.
Olen luennoinut tästä suurelle, arvovalaiselle joukolle, eikä minua ole taputettu pois paikaltani.
Kes."
Jatkoa seuraavassa...
Kesitas ja suomalaisten sukulaisuus israelilaisiin
47
456
Vastaukset
- Ja.sitten.asialinjalle
Edelliseen vastasin näin:
"Epäilemättä olet luennoinut, Kesitas: älä oikeasti VIITSI! Asiasta on saatavilla oikeaa tietoa. OIKEIDEN tutkijoiden tietoa, ei fundamentalistien "tutkimuksia".
"Suomalaiset ovat geeniperimältään enemmän samankaltaisia esimerkiksi hollantilaisten ja Moskovan itäpuolella asuvien venäläisten kanssa kuin kielisukulaisten unkarilaisten kanssa. Suomalaisten geneettinen läheisyys seuraa selvästi enemmän maantieteellisiä kuin kielellisiä etäisyyksiä.
Vanhempi tutkija Samuli Ripatti Suomen molekyylilääketieteen instituutista kuvaa, miten meillä on linkki läntiseen Eurooppaan Ruotsin kautta ja idän suuntaan Viron kautta.
- Ne linkit on vahvat. Sitten me saimme tietoa siitä, mikä on maantieteellisen vaihtelun ja sijainnin ja geneettisen geenien perimän suhde, se on aika vahva ja se nähtiin selvästi. Sitten ehkä kolmas komponentti oli se kieliasia. Sen mukaan kaikiltaosin ainakaan ei ole niin, että geneettiset yhteydet, nämä perimäyhteydet noudattaisivat kielialuiden yhteyksiä. Vaikka kielellisesti meillä on varmaan tiukka side, niin perimän osalta se ei näy.
Suomalaisten perimäerot suuret
Suomalaisten sisäiset geneettiset erot ovat asutushistoriasta johtuen suuria sekä itä-länsi että pohjois-etelä -akseleilla. Geneettiset erot ovat sitä suuremmat, mitä suurempi on maantieteellinen välimatka.
Kun verrataan suomalaisten murrealueita, niin geneettisiltä eroiltaan kauimpana toisistaan ovat varsinaissuomalaiset ja kuusamolaiset.
Rannikkoalueilla elävien suomenruotsalaisten kielellinen yhteys ruotsalaisiin näkyy myös geenien suurempana samankaltaisuutena verrattuna suomea puhuviin.
Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM on koonnut Suomalaisen geeniatlaksen, siihen on kerätty 40 000 suomalaisen geenitiedot, suomalaisten alkuperän selvittämiseksi. Suomalainen geeniatlas on koottu edesmenneen akateemikko Leena Peltonen-Palotien ohjauksessa.
Lähteet: YLE Uutiset"
Lähde: http://yle.fi/uutiset/suomalaiset_outo_kansa_eurooppalaisten_joukossa/6151349
LISÄÄ TIETOA:
https://www.yhteishyva.fi/hyva-olo/suomalaiset-geenit-ovat-ainutlaatuisia/05562197
Ja tässä:
https://vaestotiede.wordpress.com/2015/06/01/suomessa-asuu-kaksi-kansaa/
"...Suomen ensimmäiset asukkaat saapuivat maahan pian jääkauden jälkeen Keski- ja Itä-Euroopasta. Geneettisesti tämä näkyy erityisesti äitilinjoissa, jotka eivät juuri eroa keskieurooppalaisista.
Uusi Suomalainen geeniatlas kertoo, että kielisukulaisuus ei paina paljoa alkuperämme selvittämisessä. Geneettisesti suomalaiset ovat lähempänä hollantilaisia ja Moskovan itäpuoleisen Muromin alueen venäläisiä kuin tuttuja kielisukulaisiamme unkarilaisia.
Suomen sisällä suurimmat geneettiset erot löytyvät puolestaan täkäläisten varsinais-suomalaisten ja kuusamolaisten välillä.
Vanhat käsitykset Volgan mutkasta heitettiin siis ainakin hetkeksi romukoppaan. Suomalaisten isälinjoista paljastuneet itäiset piirteet kuitenkin pakottivat tutkijat jälleen kerran tähyilemään Uralille. Genetiikan tulokset ovatkin tukeneet vanhaa käsitystä. Kampakeraamisen kulttuurin aikaan noin 4200-2000 eaa idästä kulkeutui suomalaisugrilaista kieltä puhuvia uudisasukkaita..."
Kumma kyllä, näissä ei puhuta yhtään mitään israelilaisista. Kyseessä ovat siis jälleen kerran mm. helluntailaispiireissä pyörivät haihattelut."
Lähde edellisiin:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14408985/ainoastaan-israel-on-jumalan-silmatera
Olen pyytänyt Kesitasta esittämään todisteensa asiaan liittyen jopa tekemällä hänelle oman ketjunkin, mutta ei ole vastauksia tullut. Katsotaanpa siis, miten käy nyt. Eri nikeillä herjoja kyllä tuli, kuten tuosta alkuperäisestä keskustelusta näkee! - ollut_puhetta
On kai tästä aiheesta pohdintoja ollut ennenkin näilläkin palstoilla, en niihin ehdi pahemmin tutustua, ja onko se edes järkevää, mutta laitan nyt aiheeseen liittyen pari linkkiä:
https://www.familytreedna.com/groups/hebrew-finnish-project/about
http://keskustelu.suomi24.fi/t/4862669/tiedatko-sukujuuresi- Ranninen
Kesitas 27.9.2014 10:31
"Jo otetaan esim Oulun alue, muualla sitä ei esiinnyt, kun teillä ja tapahtumia on satoja, ellei jo tuhatkin." (hänen mukaan muualla /(voi ymmärtää myös "muilla ihmisillä"/) ei esiinny pedofiliaa)
"Kukaan muu tähän ei pysty, kun te, asia joka oli minun nuoruudessa jotenkin itsestään selvyys." (muut ei pysty vastaavaan pf, ja hänen nuoruudessa pf oli itsestäänselvyys)
"Mutta kun et ole VL, et ehkä ole joutunut raiskatuksi" (arvio vastakirjoittajasta)
Kesitas 17.9.2014 20:22
"Täältä löytyy VESTADIOLISEN OIKUS Oulussa.. Veikko Vihelä raiskasi ja hyväksikäytti 14 lasta? Mitkä oikeus Hänellä on Suomen Oikeudessa, 70 pv ehtoollista?" (Kesitas Henna Oikariselle).**
Näinhän se VL mafia toimii? eikö vaan. He pelastivat omansa?
Muualla jo neljän lapsen jutusta tulee ”penaltia” useampi vuosi. Näin toimii SRK kristillisyys. Eihän siinä tule kun 5 pv yhtä kohti. Halpaa se on jatkaa Vihelän hippalointia
Kesitas kirjoitti toukokuussa 2013:
""Kaikesta näkee, että mielesi on saastainen. Näet kaikessa vain seksuaalisuutta.
Sairastat ilmeisesti samaa addiktiota, kun valtaosa koko VL liikkeen isistä, jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan
Kesitas 23.10.2014 19:15
Vai vähättelet pedofiliaa? Mikään "uskonnollinen" järjestö ei vedä teille mitään vertaa, niin järjestelmällistä menetelmänne lasten nainneissa oli ja on osin vieläkin Pohjois- Suomessa
Kesitas 13.1.2015 23:14
Hieman katsantoa, kuka valehtelee?
Jäi vielä mainitsematta, että onko asiantuntia ehkä SRK;n pedofilia salaaja?? Sopisi kuvioihin. Siellä niitä on muutamia? Jos useampia nimeä, teillä kuitenkin -60 luvulta lähtien tuhansia. ...
...Muhonen saattaa kirjoittaa niin, kuten sanoit, mutta ongelmana on olettamus, Hänen näkemys ja vailla yhtään nimeä. Esillä oli kolme, joista yksi todettiin syyttömäksi....Ei taida riittää pesemään teidän pesäänne.
Täällä Oulun alueella on mm. Vihelöitä ja Myllymäkejä tuomiolla joka kuukausi.
Kesitas 17.9.2014 20:22
Minun älykkyyttäni on palstalla ehkä eniten, Melperiä lukuun ottamatta ja olen vakuuttunut, että sen tekee huomattavasta heikoimmilla varustetut lestat.
Kesitas 29.1.2015 17:03
Voidaan myös kysyä; Suosiko Hän näitä R- ritareita. Hänelle riitti se, että Isän ohje oli ottaa heidät hengiltä.
Kesitas 3.7.2015 15:10
Jos minulta kysyt , olen Uudestisyntynyt Jeesuksen opetuslapsi ja kunnioitan Isän määräyksiä.
Kesitas 14.7.2015 20:22
Olen toiminut 6 vuotta työssä, jossa potilas on ilkosillaan, mutta tein vain työni, en kuten VL, raiskannut..
Kesitas 24.11.2015 17:38
Kepulainen Pääministeri on kaiken pahan alkuunpania ja Valtuustossa lestadiolais- keput ajoivat tilojen vuokraamista, pystyssä taputtaen, sopulit olivat jo omaksuneet asian ja heillehän raiskaus on arkipäivää.
- mukana_olia
Onhan "Kesii" luennoinut aiheesta. Olcn ollu kuulemassa. Meitä olisi ollut enemmänkin kuulioita tulossa Oulun ylijopistossa , muta sisään ei mahtunut lisää. Arvovaltaisia kuulioita oli pääosa ???
- Ja.sitten.asialinjalle
Uskomatonta roskaa.
Kesitaksen rehellistä vastausta minä odotan, enkä sivunikkien!
Jos Kesitas pystyy kumoamaan nuo tutkimustulokset, antaa tulla vain. Jos ei, se olisi rehellistä myöntää.
Itse asiassa melko koominen tuo "arvovaltaiset kuulijat" ja "sali täynnä". Koeta Kesitas oppia, että esim. sanassa "olija" on j-kirjain! - Heissä_näitä
Ja.sitten.asialinjalle kirjoitti:
Uskomatonta roskaa.
Kesitaksen rehellistä vastausta minä odotan, enkä sivunikkien!
Jos Kesitas pystyy kumoamaan nuo tutkimustulokset, antaa tulla vain. Jos ei, se olisi rehellistä myöntää.
Itse asiassa melko koominen tuo "arvovaltaiset kuulijat" ja "sali täynnä". Koeta Kesitas oppia, että esim. sanassa "olija" on j-kirjain!siteeraten lainaten:
"Kansanedustaja Hirvisaari kuvaa helluntailaisuuden pedofilista ilmapiiriä seuraavasti:"Valitettavasti myös pedofiilit hakeutuvat seurakunnissa mielellään luottamustehtäviin, kuten esimerkiksi Tikkurilassa on taannoin tapahtunut. Ihmiset ovat hämmästyttävän sokeita "lapsia rakastaville" limaisille sedille, jotka pitävät muiden seurakuntalaisten lapsista niin paljon, että jopa suutelee
(lapsia suoraan suulle)
- Mellerin.Leo
Leo Meller kirjoitti joistakin maanalaisista tunneleista, joita pitkin juutalaiset tulevat ja menevät. Onkohan juutalaisia tullunna Suomeen näitä salaperäisiä maanalaisia tunneleita pitkin? Vai onko tänne tullut juutalaisia Tunnistamattomilla Lentävillä Kohteilla? = UFO:t?
- Sondaario
Olisi parempi elää tässä päivässä eikä kaivella vanhoja aina esiin. Olisi syytä heittää aseet mereen ja elää sovussa naapurien kanssa tai muuttaa sitten pois jos ei onnistu. Kaikki tietävät, että maita on ryöstetty alkuperäisasukkailta kuin intiaaneilta aikoinaan Amerikassa. Rotusortoa vielä nykypäivänä, joka on USA:ssa jo kielletty. Turha on aina yksipuolisesti saksalaisia sodanaikaisista syyttää kun oma pesä on sontainen.
- eikäkövoltix
Pikkupoikien juttuja, joihin kes ei sekaannu?
- Ja.sitten.asialinjalle
Tämä ketju osoittaa konkreettisesti sen ettei Kesitas ole mitään muuta kuin täynnä tyhjää oleva kupla. Hänen kanssaan ei kannata edes yrittää keskustella, koska hän keskittyy valehtelemiseen. Se siitä sitten.
- cikako.linjalla
Tämä vennamolainen se jaksaa, asiaan Hakkila!
- Kotikontu2016
Tutkisit suomalaisten reittejä, olisi ehkä vähän kiinnostavampaa. Ihan sama mistä on tultu, Afrikka on kuitenkin pääasiallinen rodun kehityspaikka. Ulkopuolelta maapallon elämä kuitenkin tänne iskostunut.
- Huolestunuttaksimies
Kesitas on siis valehteilija. En olis uskonu
- Oksettava_saasta
Helppohan hänestä uskoa tommonen. Hän täyttää kaikki epärehellisyyden kriteerit, kuten helluntaivangit yleensäkin niin tekevät.
- Ja.sitten.asialinjalle
Siihen minäkin petyin, mutta löysin netistä jutun, joka muutti kaiken.
On ilmeistä, että Kes onkin Jude?
Nöyrimmin anteeksi kaikki epäilyni, voinko uskoa tämänkin synnin anteeksi?- Ja.sitten.asialinjalle
Taasko lapsettaa mopoilevaa nikin lainaajaa? Helpottiko?
- tanssiminenpahasta
Lestadiolaiset on ainakin henkisesti Israelin ortodoksijuutalaisten ja Syyrian ISIS-johtajien sukulaissieluja.
- Ja.sitten.asialinjalle
Uhkaa pudota? Palautetaanpas Kesitakselle vastattavaksi!
- arvailia
Mitä sekulaari taas kysyy ?? Jos haluat lisäntietoa jo loppuunnkäsiteltyä asiasta , voit tulla kuuliaksi
tilaisuuteen esim Ouluun. Siellä kyllä on "Kesii" luennoimassa, harva se viikkoa. ??
Turhaan täällä lässytät , ikään kuin paraskin elämäntuetäjä tai näkiä??
Sori ?! - Ja.sitten.asialinjalle
arvailia kirjoitti:
Mitä sekulaari taas kysyy ?? Jos haluat lisäntietoa jo loppuunnkäsiteltyä asiasta , voit tulla kuuliaksi
tilaisuuteen esim Ouluun. Siellä kyllä on "Kesii" luennoimassa, harva se viikkoa. ??
Turhaan täällä lässytät , ikään kuin paraskin elämäntuetäjä tai näkiä??
Sori ?!Minua ei kiinnosta pätkääkään kuunnella Kesitasta yhtään missään tilaisuudessa. Sen sijaan, minua kiinnostaa kyllä kuulla hänen perustelunsa hänen itse esittämälleen väitteelle!
Et ole näemmä vieläkään oikein oppinut tuota j-kirjaimen käyttöä... - Ja.sitten.asialinjalle
Ja.sitten.asialinjalle kirjoitti:
Minua ei kiinnosta pätkääkään kuunnella Kesitasta yhtään missään tilaisuudessa. Sen sijaan, minua kiinnostaa kyllä kuulla hänen perustelunsa hänen itse esittämälleen väitteelle!
Et ole näemmä vieläkään oikein oppinut tuota j-kirjaimen käyttöä...Laita itse ensin sukujuuresi, jospa se vapauttaa tilanteen.
- Ja.sitten.asialinjalle
Ai että! Osoitat taas suuruutesi pelleilemällä nikilläni! Toooosi älykästä!
Oletko Kesitas itse vaiko vain ihailija? - vaikeneekunvalehtelee
Ja.sitten.asialinjalle kirjoitti:
Ai että! Osoitat taas suuruutesi pelleilemällä nikilläni! Toooosi älykästä!
Oletko Kesitas itse vaiko vain ihailija?Kuka nyt tuollaista valehtelevaa hörhöä ihailisi.
- Pällisteliä
vaikeneekunvalehtelee kirjoitti:
Kuka nyt tuollaista valehtelevaa hörhöä ihailisi.
Kessulla ei ole ihailijoita, vaan ihailioita. Heitäkin vain yksi. Kalevi- veli Niilossa.
- Ja.sitten.asialinjalle
Tämä pysyy ylhäällä muistutuksena Kesitaksen valehtelusta.
- Ja.sitten.asialinjalle
Kesitaksen paskapuheet ärsyttävät sen verran, että tämä nousee taas ylös. Ja nousee jatkossakin.
- Ja.sitten.asialinjalle
Jouduin Kesitaksen jankkauksen vuoksi vielä kerran tarkistamaan, mitä hän väitti. Kuten avauksesta huomaamme, hän väittää suomalailla laajalti olevan israelilaiset sukujuuret.
Tutkimus tätä väitettä vain ei tue. Kesitas itse ei suostu asiaa käsittelemään.- helluntaituotos
Valehtelija osaa sentään vaieta.
- 4-88
rauhansanalainen kirjoitti:
Kesitaksen suurin valhe on että hän itse olisi juutalainen.
No kyllä hänen ulkonäkö on hyvin juutalaisnäköinen, kuin Albert Einsteinilla
http://www.peoplequiz.com/biographies-32811-Albert_Einstein.html
Tosin valehteleva rääväsuu Juhani on tyhmä helluntailainen, Albert oli viisas. Mutta voihan tyhmiäkin juutalaisia olla.
http://www4.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/ehdokkaat/oulu/perussuomalaiset/pellikka_juhani/
Kuva on jo vanha, yhdennäköisyys lienee vain lisääntynyt iän myötä. - naurunremakkaPääsi
4-88 kirjoitti:
No kyllä hänen ulkonäkö on hyvin juutalaisnäköinen, kuin Albert Einsteinilla
http://www.peoplequiz.com/biographies-32811-Albert_Einstein.html
Tosin valehteleva rääväsuu Juhani on tyhmä helluntailainen, Albert oli viisas. Mutta voihan tyhmiäkin juutalaisia olla.
http://www4.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/ehdokkaat/oulu/perussuomalaiset/pellikka_juhani/
Kuva on jo vanha, yhdennäköisyys lienee vain lisääntynyt iän myötä.Kirjoitustaitoakaan ei ole juurikohentunut:
""Olen Pohjois- Suomen mies.
Ajatuksin, sanoin ja teoin.
Sydämelläni on yrittäjät, työntekijät ja ei suinkaan vähäisimpinä, eläkeläiset ja syrjäytyneet.
Sanalla sanoen ne, joita sorretaan suuren rahan toimiesta.
Minuun on helppo tutustua, ota minusta oma kansanedustajasi.""
JK:
"""Sydämelläni on yrittäjät, työntekijät ja ei suinkaan vähäisimpinä, eläkeläiset ja syrjäytyneet.####
Heh, melko ristiriitainen kaikille kumartava vaaliteesi. Ikäänkuin eläkeläiset ja syrjäytyneet vähäisimpinä olisivat kuitenkin yrittäjiä ja työntekijöitä joita sorretaan suuren rahan toimesta - KuberkeikkaWolt
naurunremakkaPääsi kirjoitti:
Kirjoitustaitoakaan ei ole juurikohentunut:
""Olen Pohjois- Suomen mies.
Ajatuksin, sanoin ja teoin.
Sydämelläni on yrittäjät, työntekijät ja ei suinkaan vähäisimpinä, eläkeläiset ja syrjäytyneet.
Sanalla sanoen ne, joita sorretaan suuren rahan toimiesta.
Minuun on helppo tutustua, ota minusta oma kansanedustajasi.""
JK:
"""Sydämelläni on yrittäjät, työntekijät ja ei suinkaan vähäisimpinä, eläkeläiset ja syrjäytyneet.####
Heh, melko ristiriitainen kaikille kumartava vaaliteesi. Ikäänkuin eläkeläiset ja syrjäytyneet vähäisimpinä olisivat kuitenkin yrittäjiä ja työntekijöitä joita sorretaan suuren rahan toimestaEikö Hän ole novellikirjailija esseillä? Näin olen ymmärtänyt?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14432583/sympatiaaa-evankelista--pastori-kesitakselle - onkonäi
4-88 kirjoitti:
No kyllä hänen ulkonäkö on hyvin juutalaisnäköinen, kuin Albert Einsteinilla
http://www.peoplequiz.com/biographies-32811-Albert_Einstein.html
Tosin valehteleva rääväsuu Juhani on tyhmä helluntailainen, Albert oli viisas. Mutta voihan tyhmiäkin juutalaisia olla.
http://www4.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/ehdokkaat/oulu/perussuomalaiset/pellikka_juhani/
Kuva on jo vanha, yhdennäköisyys lienee vain lisääntynyt iän myötä.Sinä ainakin olet perkeleellisen lestadiolaisen sukurutsan tuote.
- AsiaaTarkemmiTarkastelle
Jaa, en tiedä onko Suomi nyt ihan mikään kadonnut israelilaisten heimo mutta joskus vuosien 700-900 jaa, Suomestakin lähti miehiä palkka sotilaiksi Bysanttiin muiden varjagien mukana, ja moni heistä kääntyi sillä matkalla kristinuskoon ja otti vaimon.samoin mylös kävi että kun Venäjän keisari määräsi Suomesta miehiä 1877-1878 ajaksi Turkin sotaan, moni otti silloinkin vaimon matkallaan ennen paluuta Suomeen. Näiden taoausten lisäksi Suomessa on liikkunut juutalaisia 1600-luvulta asti ja ensimmäiset pysyvät juutalaisyhteisöt syntyivät Suomeen 1800-luvulla Ruotsin jouduttua luovuttamaan Suomen Venäjälle. Omat sukujuuret kannattaakin tutkia sillä ykllättäen siellä voi ollakkin joku juutalaistaustainen. Suurimmalla osalla Suomalaisista kuitenkin on juuret tänne noin 1500 vuotta sitten Virosta muuttaneissa Kantasuomalaisissa ja sitä ennen täällä asuneessa lappalaisväestössä.
- Ja.sitten.asialinjalle
Ylös Kesitakselle.
- Ja.sitten.asialinjalle
Tämä pysyy ylhäällä Kesitaksen valehtelusta muistuttamassa.
- Ja.sitten.asialinjalle
Tämä nousee ylös kunnes Kesitas myöntää virheensä.
- Ja.taas.asialinjalle
Tämä pysyy ylhäällä, jopa nikkini varastaneesta ja rekisteröineestä reppanasta huolimatta. Nikkejä riittää maailmassa.
- tuomo.rööleri
Jussuhvihan oli komiana ku susi puhteella tuossa vaalikuvassaan, mönjöllä hankittu rusketut, trimmatut viikset, föönattu tukka ja filosofinen poseeraus kuten ajattelijalla ainakin. Po.rusketus. melko kepoisilla eväillä oli ehdokas pyynnissä, tyypillinen persu.
- Ja.taas.asialinjalle
Joudun nostamaan.
- bublanduas
Monenlaista traumaatikkoa täälläkin pyörii, kuten sinä yksi omituisimmista...
- Ja.taas.asialinjalle
bublanduas kirjoitti:
Monenlaista traumaatikkoa täälläkin pyörii, kuten sinä yksi omituisimmista...
Olenko kenties fanaattisempi kuin ihminen, joka keksii omasta päästään suomalaisille uusia sukujuuria tukeakseen väitteitään?
Onko fanaattista nostaa esiin sen ryyppinen toiminta? - jussifunny
Ryypi, mitä ryypit...
- Ja.taas.asialinjalle
Ei, ei, Kesitas. Tämä pysyy ylhäällä.
- asiaanhakkila
Muuhan sulla ei ylhäällä pysykään...
Tämä EI häviä.
- sukujuurakko
No täällähän tämä nikkihäirikkö taas on. Kommenttikin on kovin mielikuvituksellinen. Kiivailehan vielä nikkisi perään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä682186Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721732Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711430Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461417Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2401363- 831222
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3651161Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3331115