Kimmo Kivelä(ps) Riossa VERONMAKSAJIEN RAHOILLA

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016081222087384_uu.shtml

Siellä taas persu hassaa veronmaksajien rahoja. Lomailee Riossa meidän rahoilla kuten Timo Soinikin.

Perserei'ät.
798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen on työmatkalla Rion olympialaisissa. Yleä edustavat paikan päällä myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson ja hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Kivelä."

Tuon toimitusjohtajan paikallaolon vielä ymmärtää, mutta hallituksen ja varsinkaan hallintoneuvoston puheenjohtajan Kimmo Kivelän ololle YLE:n kustannuksella ei ole mitään perusteita.

"Kimmo Kyösti Väinämö Kivelä (s. 5. lokakuuta 1961 Lahti) on suomalainen pappi ja poliitikko. Kivelä valittiin kansanedustajaksi vaaleissa 2011 perussuomalaisten listalta Pohjois-Savon vaalipiiristä." Wiki

Persupappi imee kansan verta. Petturi kaikin puolin.

Äänestä

Kivelä oli vielä 2000 luvun alussa kova kepulainen, eikä suostunut edes persujen kunnallisvaaliehdokkaaksi, koska ei uskonut persujen tulevaisuuteen. Jytkyjen myötä Kivelä laittoi vanhan SMP:n kravatin kaulaan ja hyökkäsi Soinin kutsusta valmiiseen pöytään ja lihapatojen ääreen. Soini raivasi Kivelälle ja vastaaville seteliselkäisille perupuolueessa tilaa, puukottamalla entisiä kavereitaan selkään.
Kun persut haukkuvat Yleä, he haukkuvat itseään. Yle toimii persujen komennossa ja sen poliittisen toimituksen esimies on Soinin (ollut vuosikausia) kova hyysäri Pekka Ervasti.

Äänestä

Rovasti Kivelä saa tuolla käyttäytymisellään paitsi persujen kannatuksen vähenemään myös kirkosta eroamiset lisääntymään, kun asia tuodaan esille riittävästi. Pappia kyydissä, .kele.

Äänestä

Eihän tuo matka kaikkiaan maksa kuin joitakin kymmeniä tuhansia ehkä korkeintaan satatuhatta euroa . Pitäähän sitä nyt vähän päästä reissuun ja nipistetään vaikka työttömiltä sen verran enemmän sitten pois niitä turhia tukia .

Äänestä

Kivelä on loisinut koko elämänsä. Ei ole luonut yhtään työpaikkaa eikä ole ollut yksityisellä töissä. Sama vika on Soinillakin ja isolla osalla poliitikkoja. Tuottavasta työelämästä puuttuu kokemus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansankusettaja-persu kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016081222087384_uu.shtml

Siellä taas persu hassaa veronmaksajien rahoja. Lomailee Riossa meidän rahoilla kuten Timo Soinikin.

Perserei'ät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu