Kysmys läheisyydestä

Joitakin hipaisuja, käsivarret koskettaneet. Ja kerran sen reisi nojasi hetken mun reiteen. Ehkä toisenkin, joskus aiemmin, mut se ei jäänyt yhtä hyvin mieleen.

Onhan tuota kosketeltu... Tosin ei niin aistikkaasti kun olisin halunnut :( aika ronskiotteinen on hän :P

On omituista, miten rakkaan läsnäolo aukaisee kaikki aistit ja täyttää kaikki ajatukset.

Kun olen nähnyt hänet, koko maailma näyttää heräävän henkiin ja tuntuu, kuin tässä pallossa on sittenkin jotain järkeä. Kaikki on värikkäämpää, linnut laulavat klassista, ilma tuoksuu raikkaammalta ja jäätelö on makeampaa. On helpompi hengittää ja askel on kevyempi liihottaa useita päiviä sen jälkeenkin!

Pelkkä ajatuskin kosketuksesta on huumaava!

Olen rakkauteni tunnustamut, joten olen pitänyt sen jälkeen tunteeni kurissa ja varonut hipaisemastakaan häntä, etten vaikuttaisi inhottavalta hyypiöltä, vaikka mitään en niin kovasti tahtoisi, kuin halata häntä ja silittää hänen hiuksiaan.

Joskus kuitenkin ei voi välttyä vahingossa hipaisemasta ja aistit ylikuormittuvat jo siitä, ja on kuin lämpöinen aalto kulkisi päästä varpaisiin ja takaisin, ja on vähän aikaa pois pelistä!

Yhden kerran kätemme koskettivat, kun löysimme kaksi...
...äh, en kehtaakaan kertoa sitä😊...
Mutta kun ajattelen sitä, tunnen hänen kätensä vieläkin sormenpäissäni, vaikka siitä on jo toista vuotta.

Olen muutaman kerran saanut koskettaa häntä ihan vaatteet päällä kuitenkin, ja se oli ihanaa.

Pidempi kosketus oli. Sain olla pari kertaa ihan lähellään ja se tuntui todella hyvältä. Hän on niin pitkä, että tuntui kuin häneen voisi vain käpertyä piiloon kaikelta maailman pahuudelta. Silmänsä ovat niin kauniit, että niihin ihan hukkui. Tuoksu huumasi minut ja saatoin vähän näyttää hullaantuneelta. Pari hipasuakin tuli vahingossa, mutta niille ei voinut mitään. Pidin niitä vain huumorina. Tämä tummalle ihanalle miehelle <3

Harjoiteltu toimenpiteitä toisillemme, kuljettu käsi kädessä, pujahtanut kuin varkain kainalooni, halattu ilon ja surun, sekä erojen ja kohtaamisten hetkillä. Saanut suukon kaulalleni ja painanut huuleni hänen otsalleen ja hiuksiinsa.
Mut menneet ovat kesäpäivät,
lempeät tuulet ja pehmeät yöt.
Nyt on syksy ihollani,
hitain askelin viilenevä,
viipyillen haalenevina muistoina,
kuin talven varjoa kaihtaen.
Vieläkö koen kevään,
hänet lämpönä ihollani?
Väistämättömän talven vetäytyvän
ja syvään juurtuneen roudan,
ihonsa hehkun, kevään ajamana.

Enpä ole tainnut. Muistaisin sen kyllä jos oltaisiin edes hipaistu. Usein olen miettinyt miltä edes hänen halaamisensa tuntuisi..

Enpä ole ketään niin haikeasti halannut

En olisi niin tyrkky.