W10 Bluetooth ei toimi

Musiikkia on mahdoton kuunnella kuulokkeilla tai millään bt- lisälaitteella.
Kun bt:n käynnistää w10 tai laite saa mymmyyskohtauksia, jossa ääni katoaa, mutta
sen mahdollinen videokuva jatkaa pyörimistä.

Sitten kun ääni palaa, se tiivistää koko edellisen minuutin nopeutetulla.
Eli puoli biisiä saattaa jäädä kuulematta, mutta se tulee tiivisteenä parissa sekunnissa.
Kuulostaa nakke nakuttajalta.

Etsin ratkaisua googlaamalla ongelman ja siihen löytyi erilaisia vinkkejä vain englannin kielellä.
Ohjeista ei ole apua, koska niiden kuvaleikkeet ja ohjeet ovat jo nyt vanhentuneita. Tämä laite ei esim. päästä päivittämään laitteen ajureita.

Käyttöjärjestelmässä on isoja osoita, joissa on punaiset tekstit päällä, eli
joku muu hallinnoi niitä tai sitten nappulat eivät vaan ole aktiivisiä (= käyttäjä ei voi valita niitä)

Ei tämä kone on käyttökelvoton.
Tää tekee kaiken joka tapauksessa niinko ittse lystää, mutta tämä ei palvele käyttäjäänsä juuri missään niinkuin pyytää.

Kaikki säätömahdolliduuset on jotenkin jumissa.
Viimeyönä tää päivitti jotain KOKO YÖN.

Kun avasin koneen aamulla, tämä surras edelleen jotain.
Mutta bt- ei ole toiminut koko aina mallikkasti, välillä ei ollenkaan.
gigantin pojat sanoi jo kerran, että hp:n ja w10:n ajurit eivät ole ajantasalla, mutta
ei ne voi olla kokoajan näin huonot.


Mikrosoft: mihin tarkoitukseen tämä laite on tehty?


Saatteko bt:ia koskaan toimimaan vai palautanko koneen liikkeeseen?
Tässä on vielä takuuta jäljellä. Toimiiko bt missään W10 laitteessa?
6341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Laitan vielä engalnniksi hakusanat, että muutkin hakukoneet löytävät

bluetooth, problem, W10, windows 10
bluetooth not working
buffer music
music streaming buffering
annoying shit

Any help?

Äänestä
  • Päivitykset täynnä bugeja, beta se on! ja BT ei se vaan korjaannu.
    Mutta läskiintyy kyllä w10 joka päivityksestä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päivitykset täynnä bugeja, beta se on! ja BT ei se vaan korjaannu.
    Mutta läskiintyy kyllä w10 joka päivityksestä!

    Ei toimi, juuri kokeilin BT-Kajaria..

    Äänestä

  • BT on todellinen ongelma windowsille!

    Äänestä

Olen kokeillut myös erilaisia selaimia ja välimuistin tyhjennystä. Se EI AUTA.

Selaimet iE, Opera, Edge.
Temp files is empty,
olen käyttänyt tavallista ja yksityistä selaamisvaihtoehtoa.

Not working

Äänestä
  • w10 ei toimi, selaimmissa ei ole vikaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


bteitoimi kirjoitti:

Musiikkia on mahdoton kuunnella kuulokkeilla tai millään bt- lisälaitteella.
Kun bt:n käynnistää w10 tai laite saa mymmyyskohtauksia, jossa ääni katoaa, mutta
sen mahdollinen videokuva jatkaa pyörimistä.

Sitten kun ääni palaa, se tiivistää koko edellisen minuutin nopeutetulla.
Eli puoli biisiä saattaa jäädä kuulematta, mutta se tulee tiivisteenä parissa sekunnissa.
Kuulostaa nakke nakuttajalta.

Etsin ratkaisua googlaamalla ongelman ja siihen löytyi erilaisia vinkkejä vain englannin kielellä.
Ohjeista ei ole apua, koska niiden kuvaleikkeet ja ohjeet ovat jo nyt vanhentuneita. Tämä laite ei esim. päästä päivittämään laitteen ajureita.

Käyttöjärjestelmässä on isoja osoita, joissa on punaiset tekstit päällä, eli
joku muu hallinnoi niitä tai sitten nappulat eivät vaan ole aktiivisiä (= käyttäjä ei voi valita niitä)

Ei tämä kone on käyttökelvoton.
Tää tekee kaiken joka tapauksessa niinko ittse lystää, mutta tämä ei palvele käyttäjäänsä juuri missään niinkuin pyytää.

Kaikki säätömahdolliduuset on jotenkin jumissa.
Viimeyönä tää päivitti jotain KOKO YÖN.

Kun avasin koneen aamulla, tämä surras edelleen jotain.
Mutta bt- ei ole toiminut koko aina mallikkasti, välillä ei ollenkaan.
gigantin pojat sanoi jo kerran, että hp:n ja w10:n ajurit eivät ole ajantasalla, mutta
ei ne voi olla kokoajan näin huonot.


Mikrosoft: mihin tarkoitukseen tämä laite on tehty?


Saatteko bt:ia koskaan toimimaan vai palautanko koneen liikkeeseen?
Tässä on vielä takuuta jäljellä. Toimiiko bt missään W10 laitteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu