Onko Lapsesi poliittisen pakkoruotsin uhri?

On merkillepantavaa että maamme lapset ja nuoret joutuvat yhä opiskelemaan pakollisena ruotsia. Tämä on aihe joka tulisi ottaa yhteiskunnalliseen tarkasteluun paljon vakavammin kuin mitä on tähän asti suostuttu tekemään, elämmehän taloudellisestikkin haastavia aikoja. Mitkä ovatkaan pakkoruotsin kustannukset suhteessa hyötyihin?

Vetoan Teihin Kansalaiset; Pitäkää ääntä tästä asiasta. Toivon että keskustelu avataan uudelleen. Äänestäjäjänä luonnollisesti kiinnostaa minkalaisen kannan kukin puolue ottaa tätä asiaa kohtaan. Miksi tämä jatkuu? Kaikki siitä puhuvat, kaikki sen tietävät, että kyseessä on jonkinlainen poliittinen anekauppa vääristymineen, mutta pakkoruotsi jatkuu ja voi hyvin.

On epärehellistä väittää yhä että ruotsilla olisi oikeassa elämässä hyötyä kotimaassamme. Ja vielä älyttömämpää on vaatia kokonaisia ikäluokkia opiskelemaan tuota vähemmistökieltä. Vaikka kansan huomattava enemmistö on vastaan pakkoruotsia , ei siitäkään huolimatta maamme valtaapitävät eivät katsoneet tarpeelliseksi edes liiemmin keskustella pakkoruotsin poistamisesta.

Haluan tietää mitkä tahot ajavat RKP;n lisäksi tätä hulluutta maassamme! Ja miten on mahdollista että he saivat ujutettua pakkoruotsin aloitusajan sellaiseksi että se alkaa jo 6:lta luokalta? Tätä voi itse kukin ihmetellä.

Olen tavannut kymmeniä tuttaviani yhteiskunnan eri toimialoilta; Yrityselämästä, tehdastyöstä, ulosottovirastosta, opettajista, politiikasta jne. On irvokas tosiasia että kukaan ei osannut nimetä tilannetta jossa ruotsin kieltä olisi todella tarvittu.

On myös tapahtunut sitä että jotkut opiskelija tuttavistani on lopettanut opintonsa tai heidän opintonsa ovat viivästyneet pakkoruotsin vuoksi. Heillä on ollut luovuttamaton periaate että he eivät suostu opiskella ruotsia vain siksi että poliittinen koneisto ei suostu tekemään päätöstä pakkoruotsin poistamisesta.

On tullut aika vaatia eri poliittisilta toimijoilta perusteluja pakkoruotsin ylläpitämiselle! Onko todella näin että jatkamme samaa polkua ja annamme lastemme kärsiä tästä melkoisen turhasta kielestä. He ovat maamme tulevaisuus. (!!!)

Minulle ja tuhansille muille vanhemmille ei ole yhdentekevää mitä jälkikasvu opiskelee ja miksi. Emme elä Neuvosto-liitossa emmekä Venäjällä. Poliittisia lehmänkauppoja meillä EI PITÄISI olla , mutta näin vain on päässyt käymään. Nämä tällaisen lehmänkaupat ovat tulossa kalliiksi yhteiskunnallemme, mutta ennenkaikkea lapsillemme. Aikanaan he luultavasti kysyvät ; "Äiti, miksi minä jouduin opiskella ruotsia. Kun sitä ei ole tarvinnut käyttää kun kerran siellä ruotsissa" Mitä sinä vanhempi vastaisit tuohon? Ei Näin!
6225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oli aika, jolloin lapset kysyivät: "Äiti, miksi minä en saa oppia ruotsia, vaikka naapurin Vesa saa?"

Silloin päätettiin, että kaikilla on jo peruskoulussa tasavertainen oikeus oppia ruotsia ja opiskella myös korkeakoulututkinto opintojen kaatumatta ruotsin osaamattomuuteen.

Suomi ON kaksikielinen maa toistaiseksi. Sellaisessa maassa jokainen sivistynyt aikuinen osaa maan molempia kieliä. Sivistymättömät pellet voivat yrittää toimia vastoin omaansa ja lastensa etua.

Äänestä
  • Suomi+ei+ole+koskaan+ollut+kaksikielinen.+5%n+vähemmistö+joka+asuu+rannikolla+ei+tee+koko+maasta+kaksikielistä.Ruotsia+on+puhuttu+vain+rannikolla,+eikä+koskaan+sisämaassa.+Eli+ruotsi+on+ollut+vain+paikallinen+kieli+pienessä+osassa+maata,+mutta+silti+pakkoruotsia+luetaan+koko+maassa,+ja+Suomen+väitetään+olevan+kaksikielinen.+Vain+rannikolla+puhuttu+kieli+ei+voi+tehdä+maasta+kaksikielistä.+Vain+rannikolla+puhuttu+kansalliskieli+tai+kaikille+pakollinen+kieli.+Ruotsin+kieli+on+ollut+vain+rannikolla+puhuttu+kieli+ja+siksi+väite+että+Suomi+on+kaksikielinen+on+täydellisen+epätarkka.+Pakkoruotsi+ei+tule+säilymään+koska+ruotsin+kieli+on+ollut+satoja+vuosia+pakollinen+kieli+Suomessa+eikä+se+ole+juurtunut+tänne.+Ruotsin+kieli+nimenomaan+erottaa+suomenkieliset+ruotsinkielisistä.Ruotsin+kielellä+on+lyöty+ja+nöyryytetty+suomalaisia+ja+suomalaista+identiteettiä+jo+satojen+vuosien+ajan.+Jotta+suomalaisten+nöyryytys+olisi+täydellinen,+suomalaisille+väitetään+että+ruotsin+kieli+kuuluu+suomalaisten+identiteettiin.+Asia+ei+tietenkään+ole+niin.+Ruotsin+kieli+nimenomaan+erottaa+suomenkieliset+ruotsinkielisistä.

    Äänestä

  • Tämän tekstin jälkeen ei voi mitenkään olla pakkoruotsin kannattaja. Pakkoruotsille ei todellakaan löydy perustelua.

    Pakkoruotsi on alusta etuilulle ja suomalaisen identiteetin alistamiselle. Tässä ovat selkeät syyt vastustaa pakkoruotsia. Kuka puolustaa pakkoruotsia ei ole tarpeeksi tietoinen pakkoruotsin mustasta olemuksesta.

    US blogi

    Johanna Fredriksson

    Tietopläjäys ruotsin kielestä Suomessa.

    Älä hämmästy suomenkielinen siitä kuinka alistetussa asemassa olet. Sen aseman olet ansainnut koska et parempaa halua. Kunnioitus pitää ottaa eikä vellihousuja kunnioita kukaan.

    http://huusianna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/huusianna

    Äänestä

Suomessa ei ole onnistuttu tekemään ruotsin kielestä kiinnostavaa tai hyödyllistä kieltä edes virkamiesruotsilla ym. Siksi on jouduttu tekemään esteitä suomalaisten menestymiselle rajoittamalla suomenkielisten opiskelumahdollisuuksia ja rajoittamalla kieliopintoja pakkoruotsilla. Ruotsinkieliset pääsevät opiskelemaan paljon helpommin koska heillä on ylisuuret kiintiöt kouluihinsa.



Tämä on johtanut siihen että ruotsinkielisille on annettu mahdollisuus menestyä myös tyhminä.

Meille suomalaisille ei ole annettu mahdollisuutta menestyä edes älyllä koska ruotsinkielisille tyhmille on annettu mahdollisuus menestyä älykkäiden suomalaisten kustannuksella.

Äänestä

Ruotsinkieltä+opiskellaan+"pakollisena"+B1-kielenä+vuosiluokilla+6-9.vain+2+tuntia+viikossa.+Jestas+sentään+kun+pollaa+rasittaa+:)+Etenkin+saavutettavaanhyötyyn+nähden+mitätön+rasitus.+BTW!+Knoppitietona.+lähemmäs+10%+suomenkielisistä+aloittaa+vapaaehtoisesti+ruotsinkielenopiskelun+peruskoulussa++A2-kielenä.+Eivät+kitise+ja+natise+"pakkoruotsista".+Ottavat+siitä+hyödyn+ulos.+Englannin+kieli+on+toki+hyvä+kieli+biletykseen.+Englanninkielen+valta-asema+pitäisi+saada+jotenkin+murrettua+A1-kielenä.+Muuten+suomen+vientikauppa+ei+lähde+liikeelle.

Äänestä

En kyllä ymmärrä koskaan miksi juuri pakkoruotsia vihataan. Miksei kukaan valita pakkoenglannista, pakkomatikasta, pakkouskonnosta, pakkofysiikasta tai mistä tahansa aineesta, tai vaikka suoraan pakollisesta perusopetuksesta? Tämäkin johtuu varmasti vaan siitä kun suomalaiset on niin junttimaista kansaa että vuosisatoja jatkunut Ruotsi-viha ylläpidetään vieläkin. Olisiko pakkovenäjä parempi vaihtoehto?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Huuakare5 kirjoitti:

On merkillepantavaa että maamme lapset ja nuoret joutuvat yhä opiskelemaan pakollisena ruotsia. Tämä on aihe joka tulisi ottaa yhteiskunnalliseen tarkasteluun paljon vakavammin kuin mitä on tähän asti suostuttu tekemään, elämmehän taloudellisestikkin haastavia aikoja. Mitkä ovatkaan pakkoruotsin kustannukset suhteessa hyötyihin?

Vetoan Teihin Kansalaiset; Pitäkää ääntä tästä asiasta. Toivon että keskustelu avataan uudelleen. Äänestäjäjänä luonnollisesti kiinnostaa minkalaisen kannan kukin puolue ottaa tätä asiaa kohtaan. Miksi tämä jatkuu? Kaikki siitä puhuvat, kaikki sen tietävät, että kyseessä on jonkinlainen poliittinen anekauppa vääristymineen, mutta pakkoruotsi jatkuu ja voi hyvin.

On epärehellistä väittää yhä että ruotsilla olisi oikeassa elämässä hyötyä kotimaassamme. Ja vielä älyttömämpää on vaatia kokonaisia ikäluokkia opiskelemaan tuota vähemmistökieltä. Vaikka kansan huomattava enemmistö on vastaan pakkoruotsia , ei siitäkään huolimatta maamme valtaapitävät eivät katsoneet tarpeelliseksi edes liiemmin keskustella pakkoruotsin poistamisesta.

Haluan tietää mitkä tahot ajavat RKP;n lisäksi tätä hulluutta maassamme! Ja miten on mahdollista että he saivat ujutettua pakkoruotsin aloitusajan sellaiseksi että se alkaa jo 6:lta luokalta? Tätä voi itse kukin ihmetellä.

Olen tavannut kymmeniä tuttaviani yhteiskunnan eri toimialoilta; Yrityselämästä, tehdastyöstä, ulosottovirastosta, opettajista, politiikasta jne. On irvokas tosiasia että kukaan ei osannut nimetä tilannetta jossa ruotsin kieltä olisi todella tarvittu.

On myös tapahtunut sitä että jotkut opiskelija tuttavistani on lopettanut opintonsa tai heidän opintonsa ovat viivästyneet pakkoruotsin vuoksi. Heillä on ollut luovuttamaton periaate että he eivät suostu opiskella ruotsia vain siksi että poliittinen koneisto ei suostu tekemään päätöstä pakkoruotsin poistamisesta.

On tullut aika vaatia eri poliittisilta toimijoilta perusteluja pakkoruotsin ylläpitämiselle! Onko todella näin että jatkamme samaa polkua ja annamme lastemme kärsiä tästä melkoisen turhasta kielestä. He ovat maamme tulevaisuus. (!!!)

Minulle ja tuhansille muille vanhemmille ei ole yhdentekevää mitä jälkikasvu opiskelee ja miksi. Emme elä Neuvosto-liitossa emmekä Venäjällä. Poliittisia lehmänkauppoja meillä EI PITÄISI olla , mutta näin vain on päässyt käymään. Nämä tällaisen lehmänkaupat ovat tulossa kalliiksi yhteiskunnallemme, mutta ennenkaikkea lapsillemme. Aikanaan he luultavasti kysyvät ; "Äiti, miksi minä jouduin opiskella ruotsia. Kun sitä ei ole tarvinnut käyttää kun kerran siellä ruotsissa" Mitä sinä vanhempi vastaisit tuohon? Ei Näin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu