Porissa vaikuttaa voimakkaasti kristillisessä yhteisössä yhteishenki. Sen muotisana kuuluu yhteiskristillisyys. Raamattu ei kuitenkaan tunnusta sellaista henkeä kuin yhteishenki. Eikä raamattu tunnustaisi sellaista yhteishenkeä kuin mikä täällä vallitsee
Usko on yhtä kuin tilaisuuksissa käynti kun ei ole muutakaan tekemistä. Täytetään tyhjä aukko elämässä. Ei Jumalalla vaan tilaisuuksilla. Kahvia ja kastamista. Rupatellaan hetki puolituttujen kanssa kun on tilaisuus.
Puheissa viljellään kaksimielisyyksiä, jopa saarnoissa.
Suurin osa kävijöistä on alkoholisteja tai entisiä, mielenterveysongelmaisia, vanhuksia tai sitten syrjäytyneitä. Vähäosaisia valtaosa. Se ei ole huono asia vaan hyvä, kaikki ovat kutsuttuja samanarvoisena. Kuitenkin me otamme kutsun vastaan eri tavalla.
Tunnen mielihyvää kun kirkkoon mennessäni näen jonkun istuvan ja hymyilevän. Se on sitä. En liian usein näe. Yleensä istutaan tuima ilme päällä silmät leiskuen, ja jos joku vaikka yskii, luodaan heti murhanhimoisia syyttäviä katseita niin että kohta on pakko lähteä vessaan ettei laske pelästyksestä alleen. Jumalan rauhaa sinullekin.
Kirkossa tuntee aina olonsa vaivautuneeksi. Aina. Se ei johdu saarnasta tai papista. Se johtuu ilmapiiristä joka on kirkoissa puistattava. Johtuen juuri näistä kyllä mää tiärän millai kirkossa kuuluu olla tyypeistä. Hiljaa ja vihaisen näköisenä.
Kun joutuu poistumaan penkiltä pitäisi olla luotiliivi joka suojaisi murhaavilta katseilta. Mihin tonkin ny tarttee kesken puheen lähtee. Jumalan rauhaa sinullekin.
Pappi puhuu laulavalla äänellä, isän pojan ja pyhän hengen nimeennnn....
Kansa laulaa aamen aamen aaa- aa-meennn....
Show on tuttu ja ulkoa opittu. Joka sunnuntai. Herra olkoon teidän kanssanne. Ja kansa laulaa taas aamen aamen aa-aa-meennn....
Tulee ikävä kyllä mieleen ikivanha tv-sketsi, jossa loru,aa-aa-heikki, heikki se kaljalla leikki,,,
No asiaan, tai sen viereen.
Ensimmäisen puolitunnin aikana nousee lämpö, tunnin hikoiltuaan on selkä märkä ja sitten tulee kylmä. On epämukava olla. Penkki kirkon on liukkaaksi lakattu, kova, ja housukangas liukuu ikävästi valuttaen miestä kuin rukkasta pitkin pintaa hyvin irvokkaisiin löhöasentoihin. Pitää korjata ryhtiä tämän tästä. Eikö tämä jo pian lopu. En jaksa enää yhtään. Silmäluomet alkaa painaa. Deodorantti alkaa pettää ja sieraimiin nousee vähän makea eltaantunut tuoksu. Olis pitäny vaan laittaa kaapista uus aluspaita kauluspaidan alle. Vanha hienhaju, toivottavasti naapuri ei huomaa. Kyllä se huomasi. Alkoi kakimaan. Kröhöm.köh köh. Nyt alko hikeä pukkaan kun vaivauduin. Voi elämän kevät.
Katon kelloa. Ei perhana, vielä 10 minuuttia ennen kun on kahvi.
Puristan rystysiä ja katson ympärilleni.
Muutkin näyttää yhtä elämäänsä kyllästyneiltä kuin minäkin.
Pappi vielä jatkaa,oi herra siunaa kaupunkiamme, kaupungin päättäjiä, esivaltaa, siunaa ...
Hohhoijaa. Aina sama litania. Kenellehän se oikein esittää?
Jumala sanoo että olkoon rukouksesi lyhyt ilman turhia loruja, jotenkin niin se meni. Että älköön kukaan luulko että häntä paremmin kuullaan monisanaisuutensa tähden. Jotenkin noin se meni, ajattelin.
Vihdoin paras osa puheesta: kiitos jälleen että tulitte, nyt kaikki kirkkokahville.
Mielessä välähtää että minusta tulisi varmaan oiva pappi. Ajattelen asiaa tarkemmin seistessäni kahvijonossa.
Tarjoaisin kahvit jo ennen tilaisuutta. Pysyttäisiin hereillä paremmin ja se rentouttaisi heti alkuun kireää ilmapiiriä. Puuduttava raskas liturgia veks ja iloinen puhdas sana ja raikas esitys tilalle Ei tarvitse kansan laulaa aamenta välillä jollei sitten itse halua.
Lyhyesti puhdasta sanaa, ei puolestarukouksia yhteiskunnasta, politiikka ei kuulu kirkkoon.
Veisataan yhdessä perinteitä kunnioittaen pari virttä. Maksimi kolme varttia kaikkineen ja lopuksi kahvit. Näin mä sen tekisin.
Havahdun kahvijonossa. Mun vuoro. Otan kupin ja tallustan eteiseen. Pöydät on jo varattuja. Käytävän pitkät penkit on myös varattuja. Nuorehkot romanimiehet siinä kovaan ääneen kaksimielisiä heittelevät. Älkää viitsikö sisällä. Ei sovi oikein kirkkoon tuollaiset puheet.
Kahvi kumottu, pahvikuppi roskakoppaan ja ovelle päin. Joku luo silmäyksen, ai sä lähdet jo. Terve sitten. Nyökkään. Ulkona vihdoin, on jo hämärä. Vetoketju ylös asti kiinni, kylmästi puhaltaa.
Kävelen läheiselle r-kioskille, teen veikkauksen ja juon taas kupin kahvia pahvimukista. Euro yhdeksänkymmentä iso kuppi.
Ulos ja tupakki suuhun. Puuh...
Väsyttäviä nää sunnuntait. Tuumailen siinä että ei tullut ajateltua jumalaa edes yhtä hetkeä vaikka kirkossa olin. Se teatteri vei kaiken huomion toisaalle.
No rukoilen sitten illalla. En taida tulla ensi pyhänä, ajattelen.
Tulen kumminkin. Mää itte.
Usko on yhtä kuin tilaisuuksissa käynti kun ei ole muutakaan tekemistä. Täytetään tyhjä aukko elämässä. Ei Jumalalla vaan tilaisuuksilla. Kahvia ja kastamista. Rupatellaan hetki puolituttujen kanssa kun on tilaisuus.
Puheissa viljellään kaksimielisyyksiä, jopa saarnoissa.
Suurin osa kävijöistä on alkoholisteja tai entisiä, mielenterveysongelmaisia, vanhuksia tai sitten syrjäytyneitä. Vähäosaisia valtaosa. Se ei ole huono asia vaan hyvä, kaikki ovat kutsuttuja samanarvoisena. Kuitenkin me otamme kutsun vastaan eri tavalla.
Tunnen mielihyvää kun kirkkoon mennessäni näen jonkun istuvan ja hymyilevän. Se on sitä. En liian usein näe. Yleensä istutaan tuima ilme päällä silmät leiskuen, ja jos joku vaikka yskii, luodaan heti murhanhimoisia syyttäviä katseita niin että kohta on pakko lähteä vessaan ettei laske pelästyksestä alleen. Jumalan rauhaa sinullekin.
Kirkossa tuntee aina olonsa vaivautuneeksi. Aina. Se ei johdu saarnasta tai papista. Se johtuu ilmapiiristä joka on kirkoissa puistattava. Johtuen juuri näistä kyllä mää tiärän millai kirkossa kuuluu olla tyypeistä. Hiljaa ja vihaisen näköisenä.
Kun joutuu poistumaan penkiltä pitäisi olla luotiliivi joka suojaisi murhaavilta katseilta. Mihin tonkin ny tarttee kesken puheen lähtee. Jumalan rauhaa sinullekin.
Pappi puhuu laulavalla äänellä, isän pojan ja pyhän hengen nimeennnn....
Kansa laulaa aamen aamen aaa- aa-meennn....
Show on tuttu ja ulkoa opittu. Joka sunnuntai. Herra olkoon teidän kanssanne. Ja kansa laulaa taas aamen aamen aa-aa-meennn....
Tulee ikävä kyllä mieleen ikivanha tv-sketsi, jossa loru,aa-aa-heikki, heikki se kaljalla leikki,,,
No asiaan, tai sen viereen.
Ensimmäisen puolitunnin aikana nousee lämpö, tunnin hikoiltuaan on selkä märkä ja sitten tulee kylmä. On epämukava olla. Penkki kirkon on liukkaaksi lakattu, kova, ja housukangas liukuu ikävästi valuttaen miestä kuin rukkasta pitkin pintaa hyvin irvokkaisiin löhöasentoihin. Pitää korjata ryhtiä tämän tästä. Eikö tämä jo pian lopu. En jaksa enää yhtään. Silmäluomet alkaa painaa. Deodorantti alkaa pettää ja sieraimiin nousee vähän makea eltaantunut tuoksu. Olis pitäny vaan laittaa kaapista uus aluspaita kauluspaidan alle. Vanha hienhaju, toivottavasti naapuri ei huomaa. Kyllä se huomasi. Alkoi kakimaan. Kröhöm.köh köh. Nyt alko hikeä pukkaan kun vaivauduin. Voi elämän kevät.
Katon kelloa. Ei perhana, vielä 10 minuuttia ennen kun on kahvi.
Puristan rystysiä ja katson ympärilleni.
Muutkin näyttää yhtä elämäänsä kyllästyneiltä kuin minäkin.
Pappi vielä jatkaa,oi herra siunaa kaupunkiamme, kaupungin päättäjiä, esivaltaa, siunaa ...
Hohhoijaa. Aina sama litania. Kenellehän se oikein esittää?
Jumala sanoo että olkoon rukouksesi lyhyt ilman turhia loruja, jotenkin niin se meni. Että älköön kukaan luulko että häntä paremmin kuullaan monisanaisuutensa tähden. Jotenkin noin se meni, ajattelin.
Vihdoin paras osa puheesta: kiitos jälleen että tulitte, nyt kaikki kirkkokahville.
Mielessä välähtää että minusta tulisi varmaan oiva pappi. Ajattelen asiaa tarkemmin seistessäni kahvijonossa.
Tarjoaisin kahvit jo ennen tilaisuutta. Pysyttäisiin hereillä paremmin ja se rentouttaisi heti alkuun kireää ilmapiiriä. Puuduttava raskas liturgia veks ja iloinen puhdas sana ja raikas esitys tilalle Ei tarvitse kansan laulaa aamenta välillä jollei sitten itse halua.
Lyhyesti puhdasta sanaa, ei puolestarukouksia yhteiskunnasta, politiikka ei kuulu kirkkoon.
Veisataan yhdessä perinteitä kunnioittaen pari virttä. Maksimi kolme varttia kaikkineen ja lopuksi kahvit. Näin mä sen tekisin.
Havahdun kahvijonossa. Mun vuoro. Otan kupin ja tallustan eteiseen. Pöydät on jo varattuja. Käytävän pitkät penkit on myös varattuja. Nuorehkot romanimiehet siinä kovaan ääneen kaksimielisiä heittelevät. Älkää viitsikö sisällä. Ei sovi oikein kirkkoon tuollaiset puheet.
Kahvi kumottu, pahvikuppi roskakoppaan ja ovelle päin. Joku luo silmäyksen, ai sä lähdet jo. Terve sitten. Nyökkään. Ulkona vihdoin, on jo hämärä. Vetoketju ylös asti kiinni, kylmästi puhaltaa.
Kävelen läheiselle r-kioskille, teen veikkauksen ja juon taas kupin kahvia pahvimukista. Euro yhdeksänkymmentä iso kuppi.
Ulos ja tupakki suuhun. Puuh...
Väsyttäviä nää sunnuntait. Tuumailen siinä että ei tullut ajateltua jumalaa edes yhtä hetkeä vaikka kirkossa olin. Se teatteri vei kaiken huomion toisaalle.
No rukoilen sitten illalla. En taida tulla ensi pyhänä, ajattelen.
Tulen kumminkin. Mää itte.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikki uskonnot on huijausta.
Ei uskonto huijaa . Ihmiset huijaa.
Jumalat ja uskonnot ovat ihmisten keksintöä.
Ei väliä,kukin saa uskoa mihin haluaa. Jumalaan on helpompi uskoa kuin poliitikkoon.
Kiitos tuuletuksesta. Tosiaankin, tarvitaan uudistusta ja Jeesuksen läsnäoloa seurakuntiimme. Hyvä, että käyt kuitenkin. Uskonsa tähden vainotut haluaisivat varmastikin tulla, vaikka olisi näitä "tylsiä" tilaisuuksia kirkossa. Olen jutellut muutaman kanssa Virossa ja Venäjällä. He ovat kertoneet millaista oli olla yksin, ilman seurakuntaa, jollain leirillä. Siunausta Sulle
Ei Jeesus voi olla läsnä kirkossa. Hän ei ole tässä maailmassa enää. Lue raamattusi.