Mites Ari-enon raha-asiat kun tuomionpurku?

Syksyllähän pedotuomio puretaan. Meneekö enomiehellä huuli mutruun?
7177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No tottahan toki ja jos tutkittaisiin osuuttaan lasten kertomusten myöhäisyntyisyyteen motiiviina raha, kun rahasta on kyse ei moraali mahdu samaan lauseeseen.

Erään asianajan mukaan sillä ei ole merkitystä koska rikos hyötyhän on jo saatu. mutta kyllähän sillä on meritystä nimenomaan motiivina rikoksille ylipäätään. (kaiken laisia pellejä suomen maassa asianajajina onkaan)

Äänestä

Ilmi selväsi enon rahat on motiivina muille tapahtuminen kulun muutoksille joita ulvilankin jutussa kummasti riitää jopa niinkin paljon että oman rikostutkijan Matti Mäkisen ammatilinen osaaminen päätettiin tut.joht ja syyt toimesta syrjäyttää.ja juuri se Matti Mäkisen haivaintoihin perustut ensi käden oikea tieto olsi johdattanut muun osaavan tutkija kaartin oikeille jäljille ellei kyseessä sitten ole se "ammatillinen tekijä?"

Jota joutenlahti suojeli keksiessään ison mihen murhaajaksi tuosta vaan. ja jolle jouten lahdelle mikko paatero antoi anomuksesta lisä määrärahoja satoja tuhansia ihmsiten DNA ottamisiin. niin tärkeä oli jukka.s lahden rikos.
toisn kuin muiten hämärissä olosuhteissa surmansa saaneitten joiden kohdalla kyllä osataan "keksiä sopiva syyllinen" kuten eräs ex-polisikin loihe lausumaan " kyllä se rikoskin löytyy kun syyllinen on selvillä" kuvaten onnistuneesti "menneitä aikojaan suomen poliisissa.

DNA.ta otettiin keltä huvitaa ja vaikka pakolla. sadoilla tuhansilla euroilla ja voihan saatana kävikin niin ett, DNA. olikin krp tutkijan DNA. jota seliteltiin oudolla lokiikalla. ett joo se DNA ois kulkeutnut ilmastointi hormien kautta jotekin ja kontaminoitunut näyteeseen yms. potaskaa.

Näitä selitelijöitä niitä riittää ja älystä ei voi tässä yhteydessä kyllä arvo sanakaan antaa ja vois hyvin kuvitella että hävettäsi? no mitäs turhia.
häpeeminenhän on osa omaatuntoa ja jos se oma tuntokin puttuu järjenkin myötä niin ei voi kauhalla vaati tuksin lusikallakan.

Tämä sekoilu ulvilan juutussa ei toki riittänyt sillä ilman ääni alan koulutusta krp asiantuntija laati aina sen mukasia raprteija kuin häneltä vaadittiin no sitten usa.ahan tukimaan joka ie uutta tuonut? no siten vielä raine ampujakin alkoi esittää ammattillista osaamista ja syyttäjän virasto matti nissisen johdolla sutena annelin kimpuun pelastaakseen laistensa jo menetyt kasvot. jolloin matti nissinen tuli mentäneeksi ne omatkin Kasvonsa.

No mutta eikös matti nissinen olekin entinen poliisi? jostakin savonmualta ja haki poliisihallituksenkin johtoon kun mikko paatero eläköityi..

Äänestä

Jahas, annelistit ovat tehneet taas uuden multinikin, kuin mones mahtaa ollakkaan, minfon modelle menee tiedoksi.

Äänestä
  • Sinun perustelusi ei kata yhtään mitään sen sijaan Poliisi Tutkija Matti Mäkisen tekemät havainnot kattaa ja jos epäilet Polisi Matti Mäkisen puhuvan palturia tai laatineen vääriä asiakirjoja niin teeppä rikosilmoitus ja lopeta nuo mieli sairaan puheet ja piilotetut uhkaukset jollkin modella. puhu omalla suullasi kuulusteluissa jos katsot asian niin kehityvän.

    Äänestä

  • Oikeesti-Lopeta kirjoitti:

    Sinun perustelusi ei kata yhtään mitään sen sijaan Poliisi Tutkija Matti Mäkisen tekemät havainnot kattaa ja jos epäilet Polisi Matti Mäkisen puhuvan palturia tai laatineen vääriä asiakirjoja niin teeppä rikosilmoitus ja lopeta nuo mieli sairaan puheet ja piilotetut uhkaukset jollkin modella. puhu omalla suullasi kuulusteluissa jos katsot asian niin kehityvän.

    Oikein korvaan pisti kun en kuullut ulkopuolisesta mitään ääntä. Kuului vaan Auerin lapsen ja Lahden ääniä, totesi tutkija Mäkinen joka kuuli ja kuunteli ensimmäisenä puhelun ja litteroi sen

    Äänestä

Tuomiota ei pureta,koska siihen ei ole mitään syytä.

Äänestä

Eiköhän se auerska kolmannella kerralla todellakin saada telkien taakse murhasta ja onkin sitten vanha akka jos vielä pääsee vapaaksi. Jos sitä ennen ehditään maksaa jotain tapporahaa niin ne pitäisi luonnollisesti laittaa maksuihin sijaisvanhemmille, eihän ne valtion maksettaviksi kuulu jos tuomitulla on rahaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KUOTI kirjoitti:

Syksyllähän pedotuomio puretaan. Meneekö enomiehellä huuli mutruun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu