Aloitin alkuvuodesta opinnot joita tuettiin omaehtoisen opiskelun tuella. Lopetin kuitenkin koulun ilman, että sain karenssia päivärahaan. Pääsin toiseen kouluun, mutta tätä ei lähdetty tukemaan koska olisi vuosi pitänyt olla välissä lopettamisesta että olisi voitu uudestaan lähteä tukemaan. Onko kenellekään käynyt näin? En ole kuullut moisesta.
Omaehtoisen opiskelun lopettaminen
annukkakukka
374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi harmi sentään! Sun on sitten opiskeltava Kelan opintotuella niin kuin melkein kaikkien muidenkin.
No nythän kuulit. Eikun kun opintotukihakemus Kelaan.
Niinpä kuulin. Opintotuella mennään vuosi, mutta kun mistään ei ole infoa asiasta.