Nyt niitä tulee ja fennoa poistuu jälleen kortistoon työvoimapulaa paikkaamaan.
CGI viskaa 240 fennoa pihalle, porilainen telakka-alihankkija vajaa 500 kpl. ja Finnair ilmoittaa säästöohjelmista. 1000 uutta työtöntä alkaa olemaan tosiasia jo viikon puolessa välissä, eikä loppua näy.
Tällä vauhdilla ei tule 110,000 uutta työpaikkaa, vaan 60,000 - 110,000 uutta työtöntä.
Fenno haikaili maanantaina suuria potkuja
24
180
Vastaukset
- puolueeton
Onko noin hyvä olla, jos tai kun työttömyys lisääntyy Suomessa? Outoa käytöstä aikuiselta, vihata omaa maataan ja sen kansalaisia. Tavallisia suomalaisia, suomen-, ja ruotsinkielisiä lomautetaan ja irtisanotaan. Luuletko jonkun taputtavan mielipiteillesi?
Fenno haikaili eilen suurien potkujen perään ja sai ne tänään. Moiti fennoa. Niin minäkin teen.
Tänään toinen dorka toivoi samaa ja huomenna tulee kenkää taas. Tulee kyllä kaikkina muinakin päivinä, sillä Suomi tappaa työn verotuksella. Se ei lopu, ennen kuin Suomi niminen banaanivaltio ajetaan velkoineen niin saatan polvilleen, että alkaa järjen sana vihdoin kuulumaan.
Siihen asti pelaillaan lähinnä taskubiljardia ja oleillaan. Mielipiteitäkin esitellään jonninjoutavista asioista ja veronmaksajat maksavat – vielä hetken, sillä ne loppuvat kesken.- huomautus-
Peppu-Reino kirjoitti:
Fenno haikaili eilen suurien potkujen perään ja sai ne tänään. Moiti fennoa. Niin minäkin teen.
Tänään toinen dorka toivoi samaa ja huomenna tulee kenkää taas. Tulee kyllä kaikkina muinakin päivinä, sillä Suomi tappaa työn verotuksella. Se ei lopu, ennen kuin Suomi niminen banaanivaltio ajetaan velkoineen niin saatan polvilleen, että alkaa järjen sana vihdoin kuulumaan.
Siihen asti pelaillaan lähinnä taskubiljardia ja oleillaan. Mielipiteitäkin esitellään jonninjoutavista asioista ja veronmaksajat maksavat – vielä hetken, sillä ne loppuvat kesken.Ruotsissa on paljon korkeammat verot, kuin täällä...verotus ei tapa. Norja sama, porskuttavat öljyllään, Ruotsi taas rikkaalla ja perinteikkäällä teollisella rakenteellaan. Suomen pitäisi kannustaa yrittämiseen, innovaatiohin,jne. Yrittää pitää, mitään ei saavuteta pessimistisellä itkulla ja valituksilla, mitä onnettomat harrastaa.
huomautus- kirjoitti:
Ruotsissa on paljon korkeammat verot, kuin täällä...verotus ei tapa. Norja sama, porskuttavat öljyllään, Ruotsi taas rikkaalla ja perinteikkäällä teollisella rakenteellaan. Suomen pitäisi kannustaa yrittämiseen, innovaatiohin,jne. Yrittää pitää, mitään ei saavuteta pessimistisellä itkulla ja valituksilla, mitä onnettomat harrastaa.
Täyttä hallusinaatiota. Niin typerä juttu, että saat itse hakea tukea pönttöilyllesi.
Näytä ihmeessä Ruotsin ja Norjan korkeammat verot. Nyt ei yksittäinen mopovero kelpaa, vaikka sitä kaavaillaan yhdessä paattiveron kanssa vain Suomeen. Samoin, lahja-, perintö-, Yle-, auto- ja moni muu vekkuli vero on Suomessa, vaan ei Ruotsissa. Siksi Ruotsiin syntyy perinteitä. Suomessa ne tapetaan verolla ja myydään pois. Seurauksena porukka potkitaan kortistoon, jossa tilaa on ruhtinaallisesti.
Ajatteleeko fenno ikinä mitä kirjoittaa, ennen kuin kirjoittaa?- talalaikkasoi
Peppu-Reino kirjoitti:
Täyttä hallusinaatiota. Niin typerä juttu, että saat itse hakea tukea pönttöilyllesi.
Näytä ihmeessä Ruotsin ja Norjan korkeammat verot. Nyt ei yksittäinen mopovero kelpaa, vaikka sitä kaavaillaan yhdessä paattiveron kanssa vain Suomeen. Samoin, lahja-, perintö-, Yle-, auto- ja moni muu vekkuli vero on Suomessa, vaan ei Ruotsissa. Siksi Ruotsiin syntyy perinteitä. Suomessa ne tapetaan verolla ja myydään pois. Seurauksena porukka potkitaan kortistoon, jossa tilaa on ruhtinaallisesti.
Ajatteleeko fenno ikinä mitä kirjoittaa, ennen kuin kirjoittaa?Ota poika selvää asioista hieman paremmin.
"Vedä käteen tollo"-tyylisi paljasti näkemyksiesi tason. Koita rauhoittua, se helpottaa ajattelua, jaksaa toisiakin mielipiteitä. talalaikkasoi kirjoitti:
Ota poika selvää asioista hieman paremmin.
"Vedä käteen tollo"-tyylisi paljasti näkemyksiesi tason. Koita rauhoittua, se helpottaa ajattelua, jaksaa toisiakin mielipiteitä.Fenno se vaan väittää hulluja ilman lähteitä ja luonnollisesti vähättelee sekä morkkaa kirjoittajia jotka huomauttavat asiasta. Fennon taso on siinä.
Mitä jos nyt kerrankin suunsoiton sijaan löytäisit jotain tukea umpipuupäisille väittämisellesi? Ensimmäinen Googlaus antaa käteen: Tulovero keskituloisella 7,8 % _yksikköä_ korkeampi kuin Ruotsissa. Sen päälle tulee Suomessa läjäpäin veroja, joita sivistysmaassa ei edes tunneta. Summaile noita ja palaa asiaan.- jytkytetään
Peppu-Reino kirjoitti:
Fenno se vaan väittää hulluja ilman lähteitä ja luonnollisesti vähättelee sekä morkkaa kirjoittajia jotka huomauttavat asiasta. Fennon taso on siinä.
Mitä jos nyt kerrankin suunsoiton sijaan löytäisit jotain tukea umpipuupäisille väittämisellesi? Ensimmäinen Googlaus antaa käteen: Tulovero keskituloisella 7,8 % _yksikköä_ korkeampi kuin Ruotsissa. Sen päälle tulee Suomessa läjäpäin veroja, joita sivistysmaassa ei edes tunneta. Summaile noita ja palaa asiaan.Väitteesi on mielikuvitusmaailmasta. Voisit pärjätä persujen kansanedustajehdokkaana...puhelet samaan tyyliin ala-arvoisia, ja tiedot hakkaraistasoa...
jytkytetään kirjoitti:
Väitteesi on mielikuvitusmaailmasta. Voisit pärjätä persujen kansanedustajehdokkaana...puhelet samaan tyyliin ala-arvoisia, ja tiedot hakkaraistasoa...
Taisi tulla rokulipäivä kun silmät harittivat noin pahasti jo keskiyöllä. Sisälukutaitokin aivan hukassa. Fakta on edelleen kantona kaskessa ja fenno sen kuin valittaa.
- jestasändå
Vad sakliga svar du får Peppu - Reino.
- riktig
Han är sådan typ också, mycket barnsligt av vuxen skriva så där.
- fennosombäst
Samma ramsa i alla kedjor.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!8711833Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla988966Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1004829Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka364105- 1004064
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti63896Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113689Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle263519Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden03420Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.433299