asumistuen kuun alussa, ja jos aloitan työt elokuun puolivälissä (tämä työn saanti ei ollut tiedossa ennen kuin päivää ennen työn alkua), niin peritäänkö minulta elokuun tuki pois. Heti kuitenkin ilmoitin että olen töitä saanut, jotta syyskuun tuen osaavat jättää maksamatta.
Jos multa nyt viedään se elokuun tuki pois,,,, niin enhän minä syyskuuta pärjää kun koko kuusta tili tulee vasta syyskuun lopussa.
Kun olen saanut elokuun
4
157
Vastaukset
- aefd
"Ruokakunnan tulot nousevat vähintään 400 e/kk tai pienenevät vähintään 200 e/kk edellisen päätöksen tuloihin verrattuna.
Tuki tarkistetaan sitä kuukautta seuraavan kuukauden alusta, josta alkaen tulojen muutos on voimassa kuukauden 1. päivästä alkaen."
Tulosi muuttuvat elokuun puolivälistä, joten olisit saanut täyden asumistuen lokakuuhun asti.- niinpä_niin
Juu, jotain tällaista viestiä sain Kelaltakin, lakkautushakemukseni jälkeen. Olivat ottaneet yhteyttä puhelimitse, duunissa ei ole puhelin mukana, joten en päässyt vastaamaan, mutta hoksasin katsoa netistä omat sivuni Kelalla ja siellä oli viesti... mutta juu, en siinä sitten hoksannut, että minun olisi pitänyt ilmeisesti vastata siihen viestiin omalla kirjoituksellani, sillä nyt 1.9. ei mitään asumistukea ollut tilille tullut.
No, laitoin nyt sitten vastausviestin siihen Kelalta saamaani viestiin, saa nähdä miten käy. Mutta jotain tuollaista siinä Kelalta tulleessa viestissäkin ymmärtääkseni sanottiin, että ei tarvitse lakkauttaa, tarkistus on lokakuun alussa ja heti pitää ilmoittaa, jos työ vielä syyskuun päätyttyä jatkuu...Nyt voi tietty olla, etteivät maksa, kun en heti vastannut siihen tulleeseen viestiin. No, onpa kumma, että sitä minun viestiäni jäivät odottamaan, vaikka selvästi sanoin, että työ on sovittu 30.9. asti, jatkosta ei tietoa. Ja niin, niillehän meni työttömyyspäivärahankin takia viesti työsuhteen alkamisesta.
- Taruavaitotta
Käsittääkseni asumistukisäännöt ovat muuttuneet niin, että, jos olet oikeutettu tukeen vaikkapa elokuun ja syyskuun, mutta työllistytkin lokakuun alusta lukien, niin silloin lasketaan alkuvuoden tulot ja loppuvuoden tulot yhteen ja katsotaan, että oletko oikeutettu asumistukeen. Jos tuloraja ylittyy, niin saatu asumistuki on maksettava takaisin.
Totta vai tarua, mutta kannatta tarkistaa, liekkö perrää näin hölmöllä jutulla? - Petu_
"aefd" on osittain oikeassa.
Jos pääset töihin esim. elokuun viimeinen päivä niin asumistuki muuttuu syyskuun alusta, paitsi jos tulo jää elokuulta alle tuon 400e/kk.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 491041
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153912Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89827
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182800Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105719Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703