Oon vähän reilu 30-vuotias nainen. Iloinen, sporttinen, ystävällinen, sosiaalinen ja luotettava. Tykkään harrastaa ja viettää aikaa ystävien kanssa ja tykkään valtavasti myös työstäni. En käytä alkoholia kuin pari kertaa vuodessa ja koen, että ulkona on ehkä kerran kuussa kiva käydä, mutten tarvi drinkkejä. Kun seura on hyvää, niin hauskaa on ilman alkoholiakin :)
Yrityksistä, etsinnöistä, etsimättä jättämisestä ja ihan kaikesta huolimatta, en ole koskaan seurustellut. Ihastunut olen lukuisia kertoja, mutta molemminpuolista fiilistä ei vain ole tullut kenenkään kanssa.
Oon itkenyt paljon yksinäisinä hetkinä. Koonnut itseni ja lähtenyt jatkamaan. Olen jopa käynyt psykologin juttusilla ongelman kanssa. Olen jopa käynyt myös kauneusleikkauksessa korjaamassa ulkonäköäni, jotta kelpaisin, jotta olisin viehättävämpi. Ja kerran taisin soittaa jopa ennustajalle. Ennustaja kertoi, että tulen tapaamaan hyvän miehen ja saamme kaksi lasta ja blaa blaa blaa. Silloin hänen sanansa olivat suurin toivoni, oljen korsi, johon halusin uskoa, mutta nyt tuosta puhelustakin on aikaa jo muutama vuosi :D
Olen tullut siihen tulokseen, että elämä ilman rakkautta on lähinnä olemassaoloa. Joku voi olla erimieltä, mutta mielestäni ihmisen perusoikeuksiin kuuluu rakkaus ja sen saaminen sekä rakkauden pursuaminen toiseen ihmiseen. Rakkaus tekee mielestäni elämästä elämää. Nyt elämäni toistaa melkein joka päivä samaa kaavaa.
600 herää
700 töihin
800 työt alkaa
1500 työt loppuu
1600 kotiin töistä
1700 harrastuksiin
1900 kotiin ja ruoka
2000 kaverit/yksinolo/kaupassakäynti
2200 nukkumaan
Leivon, siivoan, urheilen, luen uutisia, kunnioitan muita ihmisiä, kunnioitan itseäni, pidän itsestäni ja ulkonäöstäni huolta, käyttäydyn ystävällisesti muita kohtaan, olen aikaan saava ja ahkera.
Mulla on paljon kavereita ja ystäviä ja saan usein kuulla olevani "niin ihana", "valoisa" , hyvä työssäni ja "aivan ihana ystävä".
Mutta näistä mielestäni hyvistä ominaisuuksista huolimatta olen yksin. Olen kai siis ihan vaan paska vaihtoehto, koska yksin olen koko ikäni ollut. Jotain musta täytyy puuttua tai jonkin täytyy mussa olla pielessä.
Plastiikkakirurgi sano mun olevan viehättävä ja kaunis. Oliko kohteliaisuus sittenkään totta. Olen miettinyt paljon sitä, että entä jos vika todella on ulkonäössäni.. Tinderiäkin olen käyttänyt jo reilun vuoden. Monia kymmeniä mätsejä kiinnostavien tyyppien kanssa, mutta harva laittaa viestiä, eivät kai ole kiinnostuneet. Itsekun laitan viestiä, saan usein vastauksia ja treffeilläkin olen käynyt, mutta ei..... molemminpuolista fiilistä ei vain löydy.
Ja nyt olen alkanut miettiä, että entäs, jos paikkani ei sittenkään ole täällä. Haluaisin löytää kumppanin, rakastaa, voi kuinka paljon tahtoisinkaan rakastaa. Tahtoisin saada perheen. Leipoa lapsille ja miehelleni pullaa, suukotella ja huolehtia ja siis rakastaa.
Mutta huonolta näyttää. Jospa mun kohtalo onkin tehdä jotain muuta. Yksin, perheettömänä ja kumppanittomana olisi helppo lähteä ulkomaille töihin. Entä jos mut on tarkoitettu jonnekin muualle.
Minkälaisen ennustuksen antaisitte tämän tekstin pohjalta rakkauselämääni?
Nimimerkillä "Olen sentään olemassa"
Yrityksistä, etsinnöistä, etsimättä jättämisestä ja ihan kaikesta huolimatta, en ole koskaan seurustellut. Ihastunut olen lukuisia kertoja, mutta molemminpuolista fiilistä ei vain ole tullut kenenkään kanssa.
Oon itkenyt paljon yksinäisinä hetkinä. Koonnut itseni ja lähtenyt jatkamaan. Olen jopa käynyt psykologin juttusilla ongelman kanssa. Olen jopa käynyt myös kauneusleikkauksessa korjaamassa ulkonäköäni, jotta kelpaisin, jotta olisin viehättävämpi. Ja kerran taisin soittaa jopa ennustajalle. Ennustaja kertoi, että tulen tapaamaan hyvän miehen ja saamme kaksi lasta ja blaa blaa blaa. Silloin hänen sanansa olivat suurin toivoni, oljen korsi, johon halusin uskoa, mutta nyt tuosta puhelustakin on aikaa jo muutama vuosi :D
Olen tullut siihen tulokseen, että elämä ilman rakkautta on lähinnä olemassaoloa. Joku voi olla erimieltä, mutta mielestäni ihmisen perusoikeuksiin kuuluu rakkaus ja sen saaminen sekä rakkauden pursuaminen toiseen ihmiseen. Rakkaus tekee mielestäni elämästä elämää. Nyt elämäni toistaa melkein joka päivä samaa kaavaa.
600 herää
700 töihin
800 työt alkaa
1500 työt loppuu
1600 kotiin töistä
1700 harrastuksiin
1900 kotiin ja ruoka
2000 kaverit/yksinolo/kaupassakäynti
2200 nukkumaan
Leivon, siivoan, urheilen, luen uutisia, kunnioitan muita ihmisiä, kunnioitan itseäni, pidän itsestäni ja ulkonäöstäni huolta, käyttäydyn ystävällisesti muita kohtaan, olen aikaan saava ja ahkera.
Mulla on paljon kavereita ja ystäviä ja saan usein kuulla olevani "niin ihana", "valoisa" , hyvä työssäni ja "aivan ihana ystävä".
Mutta näistä mielestäni hyvistä ominaisuuksista huolimatta olen yksin. Olen kai siis ihan vaan paska vaihtoehto, koska yksin olen koko ikäni ollut. Jotain musta täytyy puuttua tai jonkin täytyy mussa olla pielessä.
Plastiikkakirurgi sano mun olevan viehättävä ja kaunis. Oliko kohteliaisuus sittenkään totta. Olen miettinyt paljon sitä, että entä jos vika todella on ulkonäössäni.. Tinderiäkin olen käyttänyt jo reilun vuoden. Monia kymmeniä mätsejä kiinnostavien tyyppien kanssa, mutta harva laittaa viestiä, eivät kai ole kiinnostuneet. Itsekun laitan viestiä, saan usein vastauksia ja treffeilläkin olen käynyt, mutta ei..... molemminpuolista fiilistä ei vain löydy.
Ja nyt olen alkanut miettiä, että entäs, jos paikkani ei sittenkään ole täällä. Haluaisin löytää kumppanin, rakastaa, voi kuinka paljon tahtoisinkaan rakastaa. Tahtoisin saada perheen. Leipoa lapsille ja miehelleni pullaa, suukotella ja huolehtia ja siis rakastaa.
Mutta huonolta näyttää. Jospa mun kohtalo onkin tehdä jotain muuta. Yksin, perheettömänä ja kumppanittomana olisi helppo lähteä ulkomaille töihin. Entä jos mut on tarkoitettu jonnekin muualle.
Minkälaisen ennustuksen antaisitte tämän tekstin pohjalta rakkauselämääni?
Nimimerkillä "Olen sentään olemassa"
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tiedän tunteen. Olen samaa ikäsarjaa ja en ole myös koskaan seurustellut. Ihailijoita löytyy lähinnä varatuista tai sitten liian vanhoista miehistä, mutta rakkautta tuntuu olevan vaikea saavuttaa, mutta jos jossain on sulle sopiva mies niin hän on mitä luultavimmin tekemässä samoja asioita kuin mitä sinäkin. Taidat kaivata samanhenkisyyttä?
Hohhoijaa, taidat olla perfektionisti ja haluat täydellisen miehenkin. Muutenhan elämäsi vaikuttaa täydelliseltä ja sehän ei olisi enää täydellinen, jos mieskään ei olisi täydellinen.
No nuoruudessa koettu koulukiusaaminen, kaverittomuus, yksinäisyys ja perhesuhteet on joo koulinut musta varmasti sellaisen, että haluan olla tyylikäs ja kaunis ja "kuulua joukkoon". Lisäksi tein ihan helvetisti töitä, että sain haluamani ammatin. Halusin tämän ammatin, etten olisi riippuvainen muista. Koulukiusaaminen teki musta sellaisen, että halusin pärjätä, onnistua ja olla hyväksytty. Sen sain, mutta rakkautta en ole saanut. Noi edm asiat oivalsin psykologin kanssa. Kiillotan ulkokuorta, koska sielu pelkää hylkäämistä ja yksinjäämistä. Ja kiillotuksesta huolimatta tässä yksin olen.
Mutta joo en ole täydellinen: en aina muista vetää vessaa, nukun usein pommiin, siksi menen tuntia ennen töiden alkua töihin (silloin pommiinnukkuminen ei haittaa), otan useita selfiekuvia, että saan onnistuneen otoksen, en aina iltaisin jaksa pestä meikkejä pois, olen varastanut töistä paketin kyniä jne.
Sinussa ei ole mitään vikaa paitsi ehkä muu kuin että ehkä haluat näyttää täydelliseltä muiden silmissä vaikka sitä meistä ei ole kukaan. Ne viat tekevät meistä jokaisesta ainutlaatuisia ja arvet kertovat elämästä. En osaa sanoa oikein mitään muuta kuin että tee aika ajoin jotain normaalista poikkeavaa ja repäisevää jotta koet jotain uutta, kaavoissa elävä ihminen tappaa itsensä hiljaa toistuvilla rutiineilla. Uskalla erottua joukosta vaikka vuosia taistelit sopeutuaksesi joukkoon. Eikö ole karmaisevaa tuntea olevansa täysin yksin vaikka on ihmisiä ympärillä? Se on sielun yksinäisyyttä joka etsii toista puolikastaan ja sydämen kaipuuta johonkin aitoon ja kestävään. Se mitä etsit on jo tulossa tapaamaan sinua. Lakkaa etsimästä mitään. Ei tarvitse lähteä kauas nähdäkseen lähelle. Kuuntele sisäistä ääntäsi, se puhuu sinulle monin eri tavoin mutta tässä nyky-yhteiskunnan aiheuttamassa hölynpöly mölinässä sitä on tosi monien vaikea enää kuulla. Äläkä usko mitä sanon etsi oma totuus.
Miksi te vieraat tuiki tuntemattomat ihmiset olette niin ihani ja ystävällisiä ja kirjoitatte niin kauniisti ja lohduttavasti, kiitos sulle sun viestistä <3
Et siis oikein kykene luottamaan ihmisiin (=miehiin) kiusaamisen yms. vuoksi. Ei pitäisi analysoida ja laskelmoida jokaista siirtoaan, vaan enemmänkin heittäytyä tilanteisiin. Pitkään nukkuminen ja muukin pienoinen epäjärjestys viittaisivat masennukseen ja masennus liittyy usein juuri perfektionismiin. Kun kaikkea ei elämässään pystykään hallitsemaan, ihminen masentuu. Pitää armahtaa itsensä ja ajatella, että epätäydellisyyskin on osa täydellisyyttä, no ainakin osa inhimillistä kokonaisuutta.
Ei kai kukaan voi sinua muuttaa, kuin vain sinä itse. Turha kuvitella, että tulisi joku kumppani, joka muuttaisi kaiken puolestasi. Ongelmat tulisivat esille kuitenkin vähitellen, kun suhde hiipuisi ja arkipäiväistyisi. Ootte kai psykologin kanssa nämä jutut ennenkin käyneet läpi.
Yksin elävät ihmiset ovat kuitenkin henkisesti kaikkein pisimmällä. Ei sitä muuten kestäisikään. Tutkimuksen mukaan yksin oleminen vaatii myös älykkyyttä. Älykäs ihminen pystyy täyttämään yksinäisyyden tyhjiön jollain muulla menettämättä järkeään. Ihminen on laumaeläin ja ei oikein selviä ilman laumaa. Voi olla, että älykkyys lähti kehittymään juuri niissä, jotka olivat jotenkin lauman ulkopuolisia.
No ei, masentunut en kyllä ole. On eri asia olla masentunut kuin se, että jokin asia harmittaa. Ei kaikki marssi psykologille masennuksen vuoksi. Ja mistä tulkinta, että odotan miehen muuttavan kaiken? Minkä kaiken? Aika villejä ja jännittäviä tulkintoja :) Olen tyytyväinen elämääni, nautin suunnattomasti liikunnasta ja ystävistäni ja työstäni, mutta kumppani puuttuu viereltä. Ja se aukko on suuri. Olisi ihanaa kasvaa yhdessä ja jakaa tätä elämää ihmisen kanssa, jonka kanssa yhdessäolo olisi syvempää kuin ystävyys. Romantikko olen :) Kumppani on aina puuttunut ja olen siksi alkanut miettiä, että josko tämä on sittenkin kohtaloa. Jospa rakkaudettomuus on sittenkin merkki siitä, että mun paikka ei ole täällä (normaalissa arjessa). Tulisiko mun lähteä vaikka Afrikkaan tai Aasiaan töihin auttamaan niitä, joilla ei ole mitään. Tai ehkä he siellä ovatkin rikkaampia kuin me täällä. Heillä on rakkautta, sitä mikä on niin arvokasta, ettei sitä rahalla saa.
Kukaan ei ole täydellinen, opettele hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet ja samalla myöskin rakastamaan itseäsi siinä määrin ettet anna kohdella itseäsi väärin. Opettele nauttimaan yksin olemisesta, älä sure yksinäisyyttäsi, elämä voi olla rikasta muutenkin myös ilman sitä rakasta. Monellakin yksin jääneellä rima on asetettu liian korkealle, ehkä sun pitää vaan alkaa tutustumaan ihmisiin eikä miettiä mitään tiettyä ihannetta mitä tavoittelet elämässäsi. Eikä ne tunteetkaan hetkessä syty, vaan vähitellen sen tutustumisen ja yhdessäolemisen sekä tekemisen myötä. Älä hakemalla hae, se rakkaus tulee vastaan, kun sille antaa luvan.
Mietin tapaustasi ap ja vähän samaa mieltä, että pyritkö vähän liikaa täydellisyyteen elämässä ja se voi vaikeuttaa myös kumppanin löytymistä. Eihän kukaan meistä ole täydellinen. Heikkoudet pitäisi pystyä näyttämään muille ja aina ei tarvitse tuntua hyvältä, mutta sekin on hieman ongelmallista. Nykypäivänä kilpailu monessa paikassa on niin armotonta, että sijaa heikkoudelle tai heikkouden näyttämiselle ei ole. Itsekin olen sitä mieltä, että kohteliaisuus ja hyvän mielen osoitukset lähimmille ovat hieno homma, mutta kun ei aina jaksa. Mitä sitten, kokeilepa. Monet ovat hyvin itsekeskeisiä ja eivät kestäkään ottaa mitään negatiivista vastaan. Pidetäänkö sinusta aidosti ihmisenä, vai vaan mukavuudenhalun ja hyvän tuulen tuottajana? Omat oikeutesi. Ok.
Sitten ap siihen, että kovasti kaipaat parisuhdetta ja tunnet itsesi puuttelliseksi ilman sitä ja osa vastailee kuinka kivaa ja vahvuutta vaativaa yksinelo on. On totta, että jotkut suorastaan nauttivat yksinolosta, mutta jos tunnet itsesi ja tiedät, että se ei ole sinun juttusi niin miksi tekisit sen mukaan mitä muut sanovat vaan ennemminkin kuuntele mikä sinulle on hyväksi. Itsetuntemus on tärkeää asiasssa kuin asiassa ja se, että pystyy kohtaamaan rankkoja ja ahdistaviakin tunteita. Yksin asumisen kokemuksella voin sanoa, että kyllä asioiden jakaminen, niiden huonejenkin asioiden jakaminen on minulle sopivampaa.
Saanko kysyä oletko neitsyt??? En yritä olla sinulle ilkeä vaan olen utelias. Oletko koskaan tehnyt sitä miehen kanssa???
Mihin kohtaan sijoittaisit seksin? Kiinnostaisi tietää.
Miss kohtaa tepastelet miesten keskelle. Harvinaista löytää ketään töistä ja baaristakin harvoin hyviä. Entä jos ihan alat nyt etsimään. Harrastat miehisiä lajeja, matkustat miehisiin paikkoihin, ylipäätään alat silmäillä miehiä. Ei ne sen kummosempia ole. Kun muistat vaan että et mene kenenkään kotiin ja etenee hitaasti, tutustut kavereihin ja tutustut myös porukassa. Ei kannata tuolla iällä tuhlata aikaa vääriin.
Anteeksi jos tunkeudun ja erehdyn, mutta niin kuin tuossa edellä sanottiin löydät kyllä ratkaisusi ja se on omasi.
Se ote ja tarmokkuus millä suhtaudut elämääsi on ihailtavaa, samoin se että olet lähtenyt ratkaisemaan ns.ongelmaasi, josko tuo ongelmaksi edes osoittautuukaan. Muista kun työstät sitä se saa aikaa kokemusta ymmärrystä ja tulet varmaan entistä huomaavaisemmaksi ihmiseksi.
Tiedät että toisen ihmisen rakastaminen on hienoa, niinhän se on, kun se on molemmin puolista ja niin sanotusti kumpikin on valmis antamaan toinen toisilleen puoli valtakuntaa, ei yhtään vähenpää, eikä yhtään enenpää.
Tuo kohtalo ajattelusi kuvaa, anteeksi vaan hieman helppoa ratkaisua elämälle tai elämättömyydelle. Ymmärrät varmaan, että meillä on oma tahto ja teemme itse ratkaisumme ei mikään kohtalo. Esim. jos kuolema olisi kohtalon määräämä ei liikenne turvallisuudesta olisi mitään hyötyä.
Toinen minä kohtaloa usein ajatellaan on sattuma eli missä kulloinkin olemme tiettynä aikana ja siihen me tietenkin pystymme vaikuttamaan.
Miksi tätä kohtaloa jauhan, niin usein siihen uskovilla ihmisillä mieli ei ole sinut tahdon kanssa.
Toinen tuo kiusatuksi tuleminen, mieti miksi tai miten tulit valituksi kiusatuksi se syy voi olla jokin hieno luonteen piirteesi, joka ärsytti "aiheutti kateutta kiusaajissa" tuo piirteesi sai silloin kolauksen ja sitä kauneuttasi sinun tulisi nyt vahvistaa, koska se on osa sinun kaunista persoonallisuuttasi, jotta se puhkeaa täyteen kukkaan.
Kiusattuille tulee myös usein tiedostamaton kuori tuttujen ja tuntematomien ihmisten ympäröidessä heidät, tätä voi tutkia tai harjoitella viattomilla flirteillä, kunhan muistat pitää tuon fiksuutesi kunniassa.