Ennen kuin teette lopullisen päätöksen, haluaisin kertoa oman tarinani. Varautukaa pitkään tekstiin! =)
Kultainennoutajani on aina rakastanut pitkiä lenkkejä, autossa matkustamista, lunta ja pallon kanssa temuamista. Kun se täytti 10, kaikki vanhuudenvaivat tuntuivat ilmaantuvan hetkessä. Sen kunto huononi tasaiseen tahtiin puolen vuoden aikana. Lopulta tilanne oli se, että se ei enää jaksanut kävellä lainkaan. Kovasti se yritti, mutta muutaman askeleen jälkeen sen oli pakko istahtaa läähättämään. Autoon se ei suostunut enää hyppäämään ja portaiden käveleminen oli vaivalloista. Leikkiminen ei ollut kiinnostanut enää pitkiin aikoihin. Pissatessa sen jalat pettivät alta ja se selvästi vältteli tarpeidensa tekemistä. Joskus rakko oli tyhjentämättä jopa vuorokauden ajan.
Lääkäreillä käynti ei tuonut helpotusta. Yhden mielestä kaikki johtui lihavuudesta ja toisen mielestä koirassa ei ollut mitään vikaa. Eri kipulääkkeitä kokeiltiin, mutta toivottua helpotusta ei tullut. Päinvastoin, koira tuntui tulevan niistä vain väsyneeksi eikä ruokakaan enää maittanut entiseen tapaan.
Kaikista ongelmista huolimatta koira oli edelleen oma iloinen itsensä, eikä tuskia selvästikään ollut. Toki jalat olivat selvästi jäykät ja maasta nouseminen teki kipeää, mutta jatkuvasta tuskasta ei ollut kyse. Se on kärsinyt elämänsä aikana pahoista hotspoteista pään alueella, joten tiedän kun siihen todella sattuu. Sen silmät loistivat yhä tuttuun tapaan ja ”hymy” ylettyi korvasta korvaan. Siksi oli vaikeaa katsella koiran kamppailua liikkumisen kanssa, vaikka hyviäkin päiviä oli.
Niin monta kertaa olin lukenut netistä samoista oireista ja lähes poikkeuksetta nämä koirat oli nukutettu ikuiseen uneen. Olin surun murtama ja mielessäni hyvästelin sen jo moneen kertaan. Päätin viedä sen vielä yhdelle eläinlääkärille. Olin valmistautunut siihen, että mikäli eläinlääkäri olisi vähänkin sitä mieltä, että lopetus olisi paras ratkaisu, sen tuskia ei pitkitettäisi enää yhtään enempää. Halusin kuitenkin varmistaa, olisiko jotain vielä tehtävissä.
Kuinka ollakaan tämä lääkäri huomasi heti röntgenkuvissa selkänikaman rikkoutuneen. Vamma on saattanut syntyä pitkän aikaa sitten ja vähitellen se on alkanut painamaan hermoa ja näin estänyt jalkojen toiminnan. Eläinlääkärin mukaan tilanne ei ollut paha ja oli korjattavissa. Koiralle määrättiin maltillinen annos epilepsiaan tarkoitettua lääkettä, joka auttaa erityisesti hermokipuun. Lisäksi uimisen ja säännöllisen fysioterapian sanottiin tuovan helpotusta vaivoihin.
Viikon päästä lääkityksen aloittamisesta koira halusi jo iltalenkille. Ja mentiinhän me! =) Haukku olisi halunnut mennä pidemmänkin matkan, mutta koska edellisestä lenkistä oli niin pitkä aika, niin pidettiin tämä vielä lyhyenä. Mökötystähän siitä seurasi, mutta ratkaisu oli sen omaksi parhaaksi. Sain koiruuden onneksi leppymään rapsutuksilla.
Diagnoosin jälkeen koira on käynyt kerran uimassa. Luonnonvesissä käydään siihen asti, kunnes veden lämpötila tippuu 15 asteeseen. Tämän jälkeen siirrymme polskuttelemaan koirauimalaan. Myös ensimmäinen fysioterapiakäynti on takana. Koira nautti vellaamisesta, mutta kuten odotettavissa oli, se tuli käsittelystä erittäin kipeäksi. Ei mikään ihme, sillä niin pahat jumit eivät helpolla aukea. Seuraava käsittely on varattuna kuukauden päähän.
Eli tarinani tarkoitus on, että kun koirallanne alkaa ilmetä vanhuuden oireita ja liikkuminen alkaa mennä vaivalloiseksi, etsikää eläinlääkäri, joka hallitsee röntgenkuvien tulkitsemisen. Kaikki vaivat eivät aina johdu pelkästä vanhuudesta ja voivat hyvinkin olla vielä parannettavissa. Olisin ollut koirani kanssa aika neuvoton ilman tuota viimeistä lääkäriä, joka vihdoin ymmärsi vaivojen syyn. Emmekä enää muille lääkäreille mene. Nyt koirani tulevaisuus on huomattavasti valoisampi ja sillä on edessään muutama lisävuosi ilman kipuja, mikäli kaikki sujuu hyvin. =)
Ajatus uskollisen ystäväni ennenaikaisesta lopettamisesta riipaisee sydäntä ja surullisin mielin ajattelen kaikkia niitä koiria, joiden kohdalla niin kävi. Toki näiden joukossa oli melko varmasti myös niitä, joiden oloa ei enää olisi voitu helpottaa. Parempi silti katsoa kuin katua, mikäli kukkaronne sen kestää.
Toivotan kaikille onnellisia päiviä turrikoidenne kanssa, nauttikaa yhteisestä ajastanne! =)
Kultainennoutajani on aina rakastanut pitkiä lenkkejä, autossa matkustamista, lunta ja pallon kanssa temuamista. Kun se täytti 10, kaikki vanhuudenvaivat tuntuivat ilmaantuvan hetkessä. Sen kunto huononi tasaiseen tahtiin puolen vuoden aikana. Lopulta tilanne oli se, että se ei enää jaksanut kävellä lainkaan. Kovasti se yritti, mutta muutaman askeleen jälkeen sen oli pakko istahtaa läähättämään. Autoon se ei suostunut enää hyppäämään ja portaiden käveleminen oli vaivalloista. Leikkiminen ei ollut kiinnostanut enää pitkiin aikoihin. Pissatessa sen jalat pettivät alta ja se selvästi vältteli tarpeidensa tekemistä. Joskus rakko oli tyhjentämättä jopa vuorokauden ajan.
Lääkäreillä käynti ei tuonut helpotusta. Yhden mielestä kaikki johtui lihavuudesta ja toisen mielestä koirassa ei ollut mitään vikaa. Eri kipulääkkeitä kokeiltiin, mutta toivottua helpotusta ei tullut. Päinvastoin, koira tuntui tulevan niistä vain väsyneeksi eikä ruokakaan enää maittanut entiseen tapaan.
Kaikista ongelmista huolimatta koira oli edelleen oma iloinen itsensä, eikä tuskia selvästikään ollut. Toki jalat olivat selvästi jäykät ja maasta nouseminen teki kipeää, mutta jatkuvasta tuskasta ei ollut kyse. Se on kärsinyt elämänsä aikana pahoista hotspoteista pään alueella, joten tiedän kun siihen todella sattuu. Sen silmät loistivat yhä tuttuun tapaan ja ”hymy” ylettyi korvasta korvaan. Siksi oli vaikeaa katsella koiran kamppailua liikkumisen kanssa, vaikka hyviäkin päiviä oli.
Niin monta kertaa olin lukenut netistä samoista oireista ja lähes poikkeuksetta nämä koirat oli nukutettu ikuiseen uneen. Olin surun murtama ja mielessäni hyvästelin sen jo moneen kertaan. Päätin viedä sen vielä yhdelle eläinlääkärille. Olin valmistautunut siihen, että mikäli eläinlääkäri olisi vähänkin sitä mieltä, että lopetus olisi paras ratkaisu, sen tuskia ei pitkitettäisi enää yhtään enempää. Halusin kuitenkin varmistaa, olisiko jotain vielä tehtävissä.
Kuinka ollakaan tämä lääkäri huomasi heti röntgenkuvissa selkänikaman rikkoutuneen. Vamma on saattanut syntyä pitkän aikaa sitten ja vähitellen se on alkanut painamaan hermoa ja näin estänyt jalkojen toiminnan. Eläinlääkärin mukaan tilanne ei ollut paha ja oli korjattavissa. Koiralle määrättiin maltillinen annos epilepsiaan tarkoitettua lääkettä, joka auttaa erityisesti hermokipuun. Lisäksi uimisen ja säännöllisen fysioterapian sanottiin tuovan helpotusta vaivoihin.
Viikon päästä lääkityksen aloittamisesta koira halusi jo iltalenkille. Ja mentiinhän me! =) Haukku olisi halunnut mennä pidemmänkin matkan, mutta koska edellisestä lenkistä oli niin pitkä aika, niin pidettiin tämä vielä lyhyenä. Mökötystähän siitä seurasi, mutta ratkaisu oli sen omaksi parhaaksi. Sain koiruuden onneksi leppymään rapsutuksilla.
Diagnoosin jälkeen koira on käynyt kerran uimassa. Luonnonvesissä käydään siihen asti, kunnes veden lämpötila tippuu 15 asteeseen. Tämän jälkeen siirrymme polskuttelemaan koirauimalaan. Myös ensimmäinen fysioterapiakäynti on takana. Koira nautti vellaamisesta, mutta kuten odotettavissa oli, se tuli käsittelystä erittäin kipeäksi. Ei mikään ihme, sillä niin pahat jumit eivät helpolla aukea. Seuraava käsittely on varattuna kuukauden päähän.
Eli tarinani tarkoitus on, että kun koirallanne alkaa ilmetä vanhuuden oireita ja liikkuminen alkaa mennä vaivalloiseksi, etsikää eläinlääkäri, joka hallitsee röntgenkuvien tulkitsemisen. Kaikki vaivat eivät aina johdu pelkästä vanhuudesta ja voivat hyvinkin olla vielä parannettavissa. Olisin ollut koirani kanssa aika neuvoton ilman tuota viimeistä lääkäriä, joka vihdoin ymmärsi vaivojen syyn. Emmekä enää muille lääkäreille mene. Nyt koirani tulevaisuus on huomattavasti valoisampi ja sillä on edessään muutama lisävuosi ilman kipuja, mikäli kaikki sujuu hyvin. =)
Ajatus uskollisen ystäväni ennenaikaisesta lopettamisesta riipaisee sydäntä ja surullisin mielin ajattelen kaikkia niitä koiria, joiden kohdalla niin kävi. Toki näiden joukossa oli melko varmasti myös niitä, joiden oloa ei enää olisi voitu helpottaa. Parempi silti katsoa kuin katua, mikäli kukkaronne sen kestää.
Toivotan kaikille onnellisia päiviä turrikoidenne kanssa, nauttikaa yhteisestä ajastanne! =)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.