Exällä suhde poikamme nuoreen valmentajaan

vanhapieruko

Jospa alottaisin kertomalla että ex-vaimon kanssa tässä vuosi sitten erottiin yli 15 yhteisen vuoden jälkeen. Ei eroon mitään turhia draamoja liittynyt ja puoli vuotta eron jälkeen vielä yhdessä asuttiin aika hyvällä mielellä.
Vajaa puoli vuotta sitten exä muutti tähän lähelle ja näkee poikaamme usein vaikka minä pojan kanssa asunkin.

Poika harrastaa futista ja nyt tosiaan exä ilmoitti olevan ihastusta ilmassa pojan valmentajan kanssa. Tunne molemminpuolinen. Paljastuihan samalla tätä kestäneen jo pari kuukautta. Ei tarvitse Sherlock olla kun tietää että peittoa heiluteltu jo moneen otteeseen tai mistä tiedän onko nuo sängyllä vai pöydällä sen tehneet.
Hyvin ovat saaneet rauhassa viettää aikaa kun poika asuu minulla. Nyt tosiaan halusivat kertoa että voivat olla avoimesti yhdessä pojankin nähden ja eipä se jäisi minultakaan tietämättä jos poika näkee.

Ei siinä mitään, on tuo omakin äiti isää melkein 10 vuotta vanhempi. Silti vähän syö miestä koko viritelmä pakko myöntää. Exän kanssa ei juuri viimeiseen vuoteen spontaania seksiä harrastettu ja sai siinä ajatella joskus onko sitä enää haluttava kumppani.
Pojan valmentaja on 19 eli exää 15 vuotta nuorempi ja minä taas exää 5 vuotta vanhempi. Nyt käsittääkseni puumat muodissa ja exäkin näyttää nuorentuneen entisestään nuoren jätkän tultua kuvioon.
Samalla sitä miettii onko exä katsellut valmentajaa jo ennen eroamme kun minulla ei koskaan tullut mieleen sellaista epäillä tai edes ajatella exää kiinnostavan nuoret kundit.
Nyt tässä pyörii vaan päässä miten poikamme syntyessä tuolla uudella poikaystävällä oli ikää ehkä 8 vuotta ja miten suhteemme alussa tuo jätkä oli ehkä 3-vuotias. Ja sinne minä pojan vein tyytyväisenä pelaamaan ja heitin vitsiä valmentajan kanssa tietämättä että joskus se jannu tulee höyläämään vaimoani.
Jätkän facebook-sivulla käyneenä voi vielä vertailla että vaikka tässä minäkin urheilen eikä sitä huonossa kunnossa olla niin kyllä kateutta herättää kun niitä kuvia katseli missä paita oli unohtunut pukea päälle. Exä vielä kommentoinut uusimpaan ja kommentista päätellen on kuola valunut
näppäimistölle eikä edes ollut ainoa nainen joka näistä kuvista tuntui tykkäävän.

Minä en koko vuonna ole naisia tapaillut eikä ole tuntunut että vielä pystyisin. Tuntuu pahalta että exä jatkaa elämää ja minä en. Ei tässä osaa edes alkaa etsiä seuraa kun itsetunto maassa näiden nuorten jannujen takia jotka varmaan kaikkien naisten päiväunien kohde.
Poika kyllä tuo elämään iloa ja kaipa minä totun ajatukseen kuka sitä exää nykyään panee.

3

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kjkgklhg

      Kyllä se siitä, ajan kanssa. Mut keskity siihen, miten itse toivut ja jatkat eteenpäin. Jos jäät pohtimaan eksän panemisia, jäät samalla vanhaan kuvioon pyörimään ympyrää.

    • kylläsesiitä70

      Anna exän panna rauhassa. Sitä myös sanotaan, että routa porsaan kotiin ajaa. No sinä et ehkä huoli enää. Exäsi on halunnut soppansa keittää ja siinä kiehua. Hänellä vaikuttaisi olevan ikäkriisi. Harmi, kun kaikki eivät ymmärrä näitä juttuja itsessään.

      Rakenna oma elämäsi uudestaan ja ole se mikä olet. Olet juuri hyvä niin. Vahvista olemista itsenäsi, se on kaunista. Jos ei naiset nyt kiinnosta, niin se on ihan sallittua. Ei tarvitsekaan. Itse olin vuoden ilman ketään eron jälkeen. Se teki hyvää. Kuuntele itseäsi ja pidä hyvää huolta itsestäsi.

      ps. Kaikki naiset eivät muuten tykkää nuorista kundeista. Kun miehellä on ikää ja elämänkokemusta, on miehessä innostavaa syvyyttä. Nuoret bodarit ja muuten vaan ulkonäkönsä kanssa himmailijat ovat vain jotenkin tyhjiä. Elänyt mies on vaan jotenkin niin kauhean seksikäs.

      • einuorempia

        Samaa mieltä. Omanikäinen mies on paras suhteeseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      195
      11788
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8194
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6206
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      171
      5136
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      42
      4891
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      47
      4470
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      116
      4383
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      118
      3855
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      81
      3343
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      50
      1853
    Aihe