Kuinka paljon oikiksessa joutuu sitten lukemaan?

Meinaan vaan, kun lukaisin tosta jostain viestiketjusta, jonkun kirjoituksen. Hän totesi, ettei oikikseen pyrkiessään tajua, kuinka paljon joutuu lukemaan, että sen tajuaa vasta sitten, kun on aloittanut opiskelut.
Siispä mitä ne sivumäärät sitten ovat suunnilleen? Suomeksihan ne kuitenkin suurimmaksi osaksi ainakin taitavat olla, jos en ole väärin ymmärtänyt.
En lukemista vihaa, mutta en liioin tenttikirjallisuutta rakastakaan. Sen luen mitä on pakko, sillä minua hävettää suorastaan huonot arvosanat.
61469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sivumäärät ovat (tentistä riippuen) täällä Lapin yliopistossa 500-2500 sivua. Joten lukemiseen saa kyllä varautua, ja siihen ettei kirjoja ehdi lukea yleensä kuin kerran läpi.

Äänestä
  • Älkää pelotelko turhaan oikisprospekteja; aika harva lukee vain kerran kirjat tenttiin, kyllä sitä ehtii kolmekin kertaa lukasta kirjat tenttiin ja valmistua silti 2-3 vuodessa jos nappaa. Tietysti yksilökohtaista tuo lukemistyyli, mutta kokemukseni mukaan erittäin harva kyky pystyy yhdellä lukukerralla hoitamaan tentit kotiin.

    Äänestä

Niin. Kai kyse on siitä, että mitä pitää paljona. Edellinen viesti Lapin yliopistolta pitää paikkaansa.

Useilla oikislaisilla on kuitenkin se ongelma, että massiivisia sivumääriä on vaikea hallita ja porukkaa löytyykin itkemästä opintoneuvojan vastaanotolta.

Pääsykokeet on helpot verrattuna siihen, mitä sen jälkeen pääsee pänttäämään - tietysti. Eihän se voi mennä niinkään, että sitten opiskelu on pelkkää alamäkeä.

Hauki on kala -pänttäämällä sisääntulleilla on usein edessä aika kova taival. Oikiksen tentteihin pääsee lukemaan tavallisesti nelinumeroisen määrän sivuja, joista osa on ruotsiksi tai englanniksi hieman aineesta riippuen. Nämä on sitten osattava ja ymmärrettävä(!)tarkasti ulkoa, koska joudut tentissä ratkaisemaan pykälän tarkkuudella oikeustapauksia.

Kyllähän meitä pikku-jurinomeja riittää vaikka millä mitalle, joten ei tämä lukeminen mitenkään ylitsepääsemätöntä ole. Joillekin se tosin on sitäkin.

Äänestä

tutkimuksen mukaan oik.t ovat kaikista koulutuksista useimmiten likinäköisiä johtuen suuresta lukemisesta.

tietenkään ei pidä paikkansa se kun puhutaan pääsykokeiden olevan vaikein koe ym. Kaikilla aloilla joutuu lukemaan, mutta jos ei aivan halua silmiään pilata ja ehkä vielä lukean tekstiä jossa tajuamisella on joskus jopa merkittävin osa läpipääsyä niin kauppatieteet!

Tai jos kiinnostavaa haluat niin silloin joku yhteiskunta- tai valtiotiede tahi jotakin FM-ainetta.

oikeustiedettä nimenomaan vain jos et välitä ollenkaan lukemisen määrästä tai tarkoituksenmukaisuudesta.

Äänestä
  • Sekä oikeus- että kauppatieteiden opiskelusta kokemusta omaavana pidän todella naurettavana väitettä siitä, että kauppatieteilijät joutuvat opiskelussaan "tajuamaan" jotenkin eri tavalla kuin oikeustieteilijät. Juuri oikeustieteessä asioita pitää todella ymmärtää, kauppiksessa opiskelu on lähes kaikilla (niin kuin kyllä monilla oikiksessakin) juosten kusemista, knoppien ja typerien juttujen ulkoa opettelua.

    Äänestä

  • öhömm kirjoitti:

    Sekä oikeus- että kauppatieteiden opiskelusta kokemusta omaavana pidän todella naurettavana väitettä siitä, että kauppatieteilijät joutuvat opiskelussaan "tajuamaan" jotenkin eri tavalla kuin oikeustieteilijät. Juuri oikeustieteessä asioita pitää todella ymmärtää, kauppiksessa opiskelu on lähes kaikilla (niin kuin kyllä monilla oikiksessakin) juosten kusemista, knoppien ja typerien juttujen ulkoa opettelua.

    Eli täälläkin on kokemusta sekä hkkk:lta että oikiksesta, ja täytyy sanoa, että oikis juurikin vaatii paljon enemmän tajuamista ja tiedon omaksumista. Sivumäärät pyörivät yleensä siin 1000-2500 sivua per tentti eli kyllä oikiksessa lukea saa, sanoisin että eniten kaikista aloista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pyrkyri kirjoitti:

Meinaan vaan, kun lukaisin tosta jostain viestiketjusta, jonkun kirjoituksen. Hän totesi, ettei oikikseen pyrkiessään tajua, kuinka paljon joutuu lukemaan, että sen tajuaa vasta sitten, kun on aloittanut opiskelut.
Siispä mitä ne sivumäärät sitten ovat suunnilleen? Suomeksihan ne kuitenkin suurimmaksi osaksi ainakin taitavat olla, jos en ole väärin ymmärtänyt.
En lukemista vihaa, mutta en liioin tenttikirjallisuutta rakastakaan. Sen luen mitä on pakko, sillä minua hävettää suorastaan huonot arvosanat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu