Olen 1999 syntynyt tyttö Helsingistä.
Pienestä pitäen olen ollut erillainen. Muut ovat aina huomanneet sen. En käyttäydy tai pukeudu kuten muut, enkä edes haluaisi. Olen aina ollut se itsevarma tyttö. Se joka uskaltaa olla oma itsensä välittämättä muitten mielipiteistä. Se kaikki on kuitenkin valetta.
Annan aina kaikkien olettaa että he tietävät minusta kaiken, esitämällä vahvasti oman mielipiteeni oli mikä oli.
Kuitenkin aina kun keskustelu menee siihen, että puhutaan seurustelemisesta, pojista, vanhojentansseista alkaa minua ahdistaa. Yritän vaihtaa aietta, viedä keskustelua pois itsestäni puhumalla muista ja heidän suhteistaan sillä en ole kykenevä siihen itse.
Minä olen gay. Kyllä käytän englanninkielistä termiä, sillä lets face it lesbo kuullostaa tarttuvalta sairaudelta. Olen tapaillut kahta tyttöä ilman että olen kertonut siitä kenellekkään. Nyt taas sinkkuna sillä kuka haluaa olla tapailla kaapissa olevaa luuseria.
Hyväsyin homouteni jo vuosia sitten. En vain saa sanoja suustani. Kunnes tänään pystyin ensimmäistä kertaa sanomaan sanat "Olen gay" ääneen omalle peilikuvalleni.
Se että minulle rakkaimmat ihmiset eivät tiedä tätä osaa minusta raasta sisintäni. Tunnen jatkuvaa syyllisyyttä. Se ei lähde pois vaan seuraa minua kaikkialle. Mitä ikinä teenkin ja kenelle ikinä puhunkaan, syyllisyys tuntuu vatsanpohjallani.
Olen kuullut tarinoita ihmisistä joitten perheet ja ystävät hylkäävät heidät saatua selville heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan. on 99% todennäköistä että he olisivat fine asian kanssa ja elämä jatkuis normaalisti mutta se 1% todennäköisyys ett he eivät ole fine asian kanssa pelottaa minua. Minulla on kerrankin ystäviä ja asiat hyvin perheeni kesken, En halua menettää sitä... Miten voin kertoa, milloin, missä ja onko minun pakko? Onko kertominen ainoa tapa saada loppu syyllisyyden tunteesta joka raasta sisintäni?
Haluan ulos kaapista
11
132
Vastaukset
Olet kaapissa. Millä kirjoitit tämän viestin? Onko sinulla älypuhelin? Miten latasit sen? Oletko ollut kauan kaapissa? Onko siellä pistorasiaa laturille? Mikä puhelimesi on? Ei kai vain iPaska? Älä osta sellaista!
Anteeksi, en vain voinut vastustaa..
Mutta suosittelen vain kertomista, kyllä perheesi ainakin ymmärtää. Luulisin ainakin.. ei siinä varmaan muuta vaihtoehtoa ole, toinen on se että pidät sen sisälläsi..- mammatoimintaa
haistakaate vittu. tää tyttö, suosittelen että kysyt näiltä, mitä mieltä ne on homoudesta. ja sitten jos sanovat et ei välii oo, nii sit voit kertoo.
- Vaahtokassi_
Prasta on vain olla ihka oma itsensä. Älä pidä todellista sinääsi sisällä vaan nauti elämästä.
- kaapiinvaan
Mutta älä ihmettele jos sinua uhkaillaan ja elämästäsi tulee helvettiä :DD
- häää
kaapiinvaan kirjoitti:
Mutta älä ihmettele jos sinua uhkaillaan ja elämästäsi tulee helvettiä :DD
Miks ei pitäis ihmetellä jos joku uhkailee ilman pätevää syytä?
kerro vaan eka varmaankin perheelle ja sitten ystäville..?
- EnVitsaile
Heyyy Oon saman ikäinen ja Helsingistä myös ja siis (biologisesti) tyttö, Oon panseksuaali ja haluaisin tyttöystävän. voidaaks jutella jossain?
- lakanakana
Lakanakana mee vittuu
- Totajooo
Todennäköisesti he aavistelevatkin että olet lesbo. Vanhemmat huomaavat tälläiset jutut
- vkmvxf
Helsinki on varmaan maan paras kaupunki tulla kaapista. Aina löytyy vapaamielisiä ystäviä vaikka joku pönttö suhun suuttuisikin.
Voit toki halutessasi odottaa muutaman vuoden että lukio loppuu ja olet eri lailla itsenäinen ihminen luomaan elämäsi. Itse en ainakaan sinun iässäsi ollut minkään seksuaalisuuden harjoittaja tai identifioitunut. Monet ei varmaan vielä ole. Tai mieti kuinka moni tuttusi ei ole koskaan ilmaissut olevansa jompaakumpaa. Mutta jos sulla sellainen jo on... Olemuksensa peittely on raskasta ja jos sen tarkoitus on vain ajan voittaminen niin tuskin kannattaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1322514Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1002085Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.381720Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi381560Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n521403Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä
Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään261094Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan581090Kuka on Farmi Suomi Riiko?
Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe91046Vastuuhenkilöt
Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.621030Pelataanko sivistyslautakunnan päätöksissä reilua ja avointa peliä?
Huomasin, että sivistyslautakunta on tehnyt viikko sitten isoja miljoona päätöksiä lastemme koulukuljetuksissa ja kaup30726