Kultaan sijoittaminen

KullanOstosta

Mitä mieltä asiaa paremmin tuntevat ovat otsikon kysymyksestä? En odotakaan juurikaan sijoitukselle suurta kasvua, ainoastaan on hajautuksen yksi kohde.

Mistä tiedän ostaessani, että ostamani kulta on Varmasti aitoa? Tuleeeko matkassa jonkinlainen aitoustodistus ja tuleeko ostos minun nimelle?

4

507

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Da_nigga_from_da_hood

      Itse olen käynyt hakemassa silloin tällön kultakolikoita. Aloitin niiden hamstraamisen kun Kreikan ongelmista kuului ensimmäisen kerran joskus vuonna 2008. Ei niissä mitään todistuksia tule tai ei niitä kenenkään nimille laiteta. Voit ostaa kultaa vaikka käteisellä niin kukaan ei tiedä siitä. Itse olen suosinut yhden unssin keräilykolikoita esim. Kiinan Pandoja sekä Australian Lunar kolikoita. Kolikoissa on se hyvä puoli että niissä on mukana kullan arvon lisäksi keräilyarvoa. Esim. yhden unssin vuoden 2000 Australian Lunar kolikko maksaa nyt jo noin 2000 euroa vaikka kullan arvo siinä on reilun tonnin, loput keräilyarvoa. Jos sellaisen ymmärsi ostaa vuonna 2000 jolloin siinä ei vielä ollut keräilyarvoa niin arvo kasvanut kullan arvon verran plus tuon noin tonnin. Jos et tykkää kolikoista niin osta kultaharkkoja, ihan pieniä laattojakin on myynnissä. Itse olen suosinut 50 gramman laattoja. Kullat olen hakenut Tavexista koska siellä on parhaimman näköiset myyjät. Esim. asematunnelissa Helsingissä on yksi kioski. Tsekkaa sivut, sieltä näet päivittyvät hinnat ja kolikkojen koot jne. Olen myös harrastanut osakesijoittamista ja vertaislainausta. Rahastosäästämisestä luovuin ajat sitten koska siinä pissitään eniten silmään. Fyysinen kulta on tähän mennessä itselleni tuottanut eniten, siis jos nyt jaksaisin alkaa myymään. Mutta ajattelin kyllä pitää vielä, kunhan WWW3 alkaa niin kulta on ainoa jolla saa suojaa ja esim. yksityiskoneen toiselle mantereelle ydinlaskeumaa pakoon. Euroilla et siinä vaiheessa tee mitään ja osakeomistuksien tietokannat on tuhottu.

    • KullanOstosta

      Meneekö verotuksen kannalta niin, että pitää ostotodistuksen tallessa ja myydessä joskus kullan pois voi niillä tehdä myyntitulosta vähennyksen (hankintskulu)? Vai meneekö myydessä verottajalle mitään tietoa?

    • niintaikkanäin

      Fyysisen kullan ostamisesta ei mene tietoa verottajalle ellet itse ilmoita. Ostotodistus on ihan hyvä säilyttää jos jostain syystä pitää todistaa kullan alkuperä ja hankintahinta mutta itse olen siinä käsityksessä ettei myydessäkään mene tietoa verottajalle.
      Ja jos jotain pitäisi verottajalle ilmoittaa niin eikö tuon voi kiertää, anteeksi siis suorittamalla laillisen verosuunnittelun eli lahjoittaa esim. 50g harkon vaimolle joka myy sen samana päivänä, arvo on alle verotettavan lahjan arvon eikä myyntivoittoa synny.

      • ei.noin.helppoa

        > siis suorittamalla laillisen verosuunnittelun eli lahjoittaa esim. 50g harkon vaimolle >

        Tokihan herra laillinen verosuunnittelija ottaa huomioon, että vaimo joutuu maksamaan siitä 50g harkon arvosta lahjaveron. Se siitä "laillisuudesta"...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1540
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      99
      748
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe