Yli 60v työttömät kertarysäräs

Työväenpuolue-

Perussuomalaiset esittää, että pitkään työttöminä olleet yli 60-vuotiaat päästetään kertaratkaisulla eläkkeelle.

– On turha roikottaa kortistossa henkilöitä, jotka eivät syystä tai toisesta valitettavasti enää pääse työmarkkinoihin kiinni. Tämä olisi heille kunniakas ratkaisu ja myös vapauttaisi resursseja muiden työttömien palveluun, puolueen ministeriryhmä perustelee kannanotossaan kesäkokouksessaan Tampereella.

– Asia on meille ennen kaikkea oikeudenmukaisuuskysymys, oikeus- ja työministeri Jari Lindström perustelee.

Lindström kertoo myös, että perussuomalaiset ei hyväksy hallituksessa sitä, että pitkäaikaistyöttömät voisivat työllistyä työehtosopimukset alittavilla palkoilla ja tessejä huonommilla ehdoilla.

SDP:tä kiinnostaa homot ja maahantulijat enemmän.

9

92

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olisiko syytä putsata myös ne, n. 30.000 tosiasiassa koskaan työllistymätöntä yli 45 vuotiasta, joita roikotetaan sairauksien vuoksi kortistossa, jotta heitä ei tarvitse eläkkeelle päästää, mutta ei heitä kyetä sairauksien vuoksi työllistämäänkään.

      • Vasurimallia

        Jos sairaus henkistälaatua, siihen on työpaikkoja.
        Henkistä ja laiskuutta, se ei tableteilla parane.
        He vasemmiston holhouksessa, vasurit pääosin neuvoo, että älä tee työtä, saat saman sossustakin, näitä ei suinkaan eläkkeelle vielä. Sitten ollaan tässä, mitään ei osata, kun pitäsi alkaa ottaan työnsyrjästä kiinni. Ei saisi olla, että terveitä nuoria majuutetaan politiikan takia.
        Oikeat sairaudet sitten erikseen.


      • Vasurimallia kirjoitti:

        Jos sairaus henkistälaatua, siihen on työpaikkoja.
        Henkistä ja laiskuutta, se ei tableteilla parane.
        He vasemmiston holhouksessa, vasurit pääosin neuvoo, että älä tee työtä, saat saman sossustakin, näitä ei suinkaan eläkkeelle vielä. Sitten ollaan tässä, mitään ei osata, kun pitäsi alkaa ottaan työnsyrjästä kiinni. Ei saisi olla, että terveitä nuoria majuutetaan politiikan takia.
        Oikeat sairaudet sitten erikseen.

        Kyse on tietystikin normaaleista, fyysisistä sairauksista kärsiviä , mieli- ja luulosairaat ovat sitten oma lukunsa.
        Kyllä se on hyvin pieni ryhmä, joka tuollaisia "ohjeita" antaa, kuin myös ne jotka sitä toteuttavat.


    • kepupettääaina

      Maajussithan on jo alle 60 v eläkkeellä.

      • Turha.kadehtia

        Maajusseilla on työtä liiankin kanssa.
        Monilla 2 e tunti


      • Ope.Oulusta

        Ala maajussiksi. Raha sitten jo ennen apteekkia kaikki.


      • MistäNäitäOikeinTulee

        Idiootti.


    • 18h_vko

      Miksi vitussa ne maajussit itkee 2€ tuntipalkaa, ei heitä kukaan ole pyytänyt sillä palkalla tekemään yhtään mitään. Tervetuloa tänne pätkätyömarkkinoille, joita te niin saatanasti kadehditte. Ei tule senttiäkään jos et jotain tee, ei tipu säänöllisiä tukiaisia ja muuta loisijoille maksettavaa tukea. Tänne vaan kyllä tänne mahtuu.

      • Surkea.laiskimus

        Palstalla jatkuvasti istut, ja silti työssä.
        Ei kansaneläke ole työpalkkaa, eikä työeläkettä.
        Jos kuvittelet työssä olevasi sillä mainitsemallasi kansaneläkkeellä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      215
      2160
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      51
      1300
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1157
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      996
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      802
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      355
      720
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      711
    Aihe