Kaltoin kohdeltujen sijoitettujen lasten sukulaisia painostetaan olemaan puhumatta väkivallasta ja kaltoinkohteluista. Heitä painostetaan ja uhkaillaan poliisilla.
Väkivaltaiset kaltoin kohtelijat eivät saa rangaistuksia, koska julkinen organisaatio joutuisi samalla myöntämään omatkin virheensä. Pahimmassa tapauksessa kaltoin kohtelija palkataan organisaatioon, jossa hoidetaan sijoitetun lapsen kaltoinkohteluiasiaa. Osaa kuulemma evätä itsensä "itseään ja perhettään" koskevasta tapauksesta. Pitkällä kokemuksella EN USKO.
Kielletään puhumasta kaltoinkohtelusta
2
134
Vastaukset 2
- pukkivartioikaalimaata
En ole koskaan kuullut, että kun vanhukset tai peruskoululaiset kokevat väkivaltaa henkilökunnan taholta, palkataan väkivallantekijän perheenjäsen samaan tiimiin, jossa asiaa hoidetaan. Ainoastaan sijoitettujen lasten sukuineen katsotaan olevan niin pohjasakkaa, ettei ole väliä, vaikka kaltoin kohtelija palkataan hoitamaan jatkoselvittelyjä. tai hänet palkataan tiimiin, joka hoitaa jatkoselvittelyjä. Tuo kaltoin kohtelija palkataan muka muihin asioihin.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? - yhteinenrintama
Kaikki kaltoin kohtelua ja väkivaltaa sijaishuollossa kokeneet liittykäämme yhteen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21746Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561