Voiko koululuokan yli hypätä

kun meidän lapset lukee kirjoittaa ja laskee loistokkaasti, että he pitkästyvät kun toiset ovat niin hitaita ja avuttomia etteivät ossaa. Meillä on aina lapsilla kauheesti lisätehtäviä ja ylmpiluokan tehtäviä, kun osaavat jo kaiken, ja nekin tehdään ennätysajassa.
Toinen onnyt ekalla ja toinen neljännellä, että molemmat voisi hyppää kaksi tai kolme luokkaa yli.

On kurjaa katsella kun koulutehtävät on jo tehty vuodeksi eteenpäin ja kaikki on niin helppoa.
Ekaluokkalainen toimii opettajan sijaisenakin jo, ja neuvoo muita.

Aattelin et nelosluokkalainen voisi mennä jo yliopistoon niin valmistuisi filosofian tohtoriksi nopeesti ja siitä sitten eteenpäin, turhaa sitä on aakkosia tai muuta opetella kun osaavat jo.
On niin pitkästyttävää kun harjoituskirjat on kaikki tehty ja kaikki sujuu, kymppejä tulee ja ei ole mitään mitä enää opiskelisi.
Koulut on melkee käyty meidän lapsilla.
5235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Dosetti taas hukassa?

Äänestä

Kyllä voi, meidän lapsi hyppäsi aikanaan 3 vuosiluokkaa, ja on nyt tekemässä päättötyötä yliopistossa kahdesta aineesta.

Äänestä

ylimielinen kirjoittaja

Äänestä

"Voiko koululuokan yli hypätä?"

Se on kyllä melko vaikeaa. Luokat ovat yleensä niin leveitä ja korkeita että paraskaan ponnistus ei riitä. Ehkäpä joltain telineeltä käsin voisi onnistua?

Äänestä

On vähän siihen sävyyn kirjoitettu, että näyttää provolta, mutta sillä ei ole mitään väliä, koska poikkeuksellisen lahjakkaita lapsia on aina ollut. Ehdotan, että otat lapset kotiopetukseen. Turun Feeniks-koulu on kehittänyt valmiin nettipohjaisen oppimisympäristön. Koska lapsillenne opiskelu on helppoa, he pystyvät varmasti suoriutumaan oppivelvollisuudesta useita vuosia etuajassa. Lapsen kotiopetukseen ottaminen on ilmoitusasia. Lapsen kotikunnalla on lain mukaan velvollisuus on nimittää ns. valvova opettaja, jonka tehtävänä on valvoa, että kotiopetuksessa oleva oppivelvollinen saavuttaa valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa luetellut tavoitteet. Toteutustavasta ei ole tarkkoja määräyksiä. Opetushallituksen sivulla on kerrottu miten asia hoidetaan. <

Mikäli lapsenne suoriutuvat oppivelvollisuudestaan esimerkiksi kolme vuotta etuajassa (on muistettava, että myös taito- ja taideaineet kuuluvat valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan), he voivat sen jälkeen suorittaa kurssimuotoisen iltalukion esim. kahdessa vuodessa ja kirjoittaa ylioppilaiksi neljä vuotta etuajassa eli 15-vuotiaina. Sitten vain yliopistoon ja maisteriksi vaikkapa neljässä vuodessa. Sitten asepalvelusta tai sivaria suorittamaan. 20-vuotiaana voi sitten aloitella tieteellistä uraa, jos sellainen kiinnostaa. Ihan turha kitua peruskoulussa, jos kyvyt riittävät paljon nopeampaan opiskeluun.

Olisin itsekin varmasti kyennyt suoriutumaan peruskoulusta pari vuotta tavallista nopeammin, jos minun kouluaikoinani olisi ollut Internet ja kaikki nykyajan mahdollisuudet. Monenlaiselta sonnalta olin välttynyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fiksutlapsetmeillä kirjoitti:

kun meidän lapset lukee kirjoittaa ja laskee loistokkaasti, että he pitkästyvät kun toiset ovat niin hitaita ja avuttomia etteivät ossaa. Meillä on aina lapsilla kauheesti lisätehtäviä ja ylmpiluokan tehtäviä, kun osaavat jo kaiken, ja nekin tehdään ennätysajassa.
Toinen onnyt ekalla ja toinen neljännellä, että molemmat voisi hyppää kaksi tai kolme luokkaa yli.

On kurjaa katsella kun koulutehtävät on jo tehty vuodeksi eteenpäin ja kaikki on niin helppoa.
Ekaluokkalainen toimii opettajan sijaisenakin jo, ja neuvoo muita.

Aattelin et nelosluokkalainen voisi mennä jo yliopistoon niin valmistuisi filosofian tohtoriksi nopeesti ja siitä sitten eteenpäin, turhaa sitä on aakkosia tai muuta opetella kun osaavat jo.
On niin pitkästyttävää kun harjoituskirjat on kaikki tehty ja kaikki sujuu, kymppejä tulee ja ei ole mitään mitä enää opiskelisi.
Koulut on melkee käyty meidän lapsilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu