Trump luulee

Trump luulee, että ilmaston lämpeneminen on salajuoni jolla kerätään veroja amerikkalaisilta. Viime eduskunnassa oli 19 kansanedustajaa, jotka luulivat myös, että ilmaston lämpeneminen on propagandaa ja joku salajuoni. 14 heistä oli perussuomalaisia.
468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ilmastonlämpeäminen sinäänsä pitää ihan paikkaansa, mutta keinot joita sen hillitsemiseen tarjotaan, on kyllä kuseyusta. Kejittyneiden maiden, ja sellaisten jotka ovat jo nyt huomioineet ilmastonsuojelun, ja päästöjen pienennykset, vaaditaan entisestään vähentämään päästöjään, ja kerätään erilaisia maksuja päästöistä, siis myydään saastutuslupia. (mihin nuo rahat menevät?). mm. Suomi voisi ilmoittaa, että enne leikkaa emmekä pienennä päästöjämme lisää, ennen kuin mm. Usa ja muu länsieutooppa on samalla tasoilla päästöjensä kanssa kuin me. Tietystikin suhteellisesti.
Sen jälkeen voitaisiin keskustella aiheesta, miten Kiina, Intia ja Venäjä, sekä muut suuret maat aikovat pienentää päästönsä länsimaiden tasolle, mikäli haluavat tuotteitaan myydä länsimaihin, tai saada investointeja maahansa. Titenkään tuo ei toimi, koska ahneus on vallannut kaikki. Mutta ratkaisuhan se olisi, ja kusetuskin lievenisi.

Äänestä

Trump on täysin oikeassa. Tosin Suomelle tuo suurhuijaus maksaa 4-5 kertaisesti henkilölukuun nähden. Meidän vaatimukset ovat yhdet maailman kovimmista (yllätys?) ja monet asiantuntijat sanovat seuraavan tiukennuksen joka astuu voimaan aivan lähikuukausina olevan viimeinen kuolinisku teollisuudellemme. Ilmastonmuutos huijaus on pakolaisbisneksen kanssa satojen miljardien rahansiirto pienenpienen "eliittiryhmän" hallintaan. Tutkijoiden turvat on tukittu uhkailemalla, kiristämällä ja jopa eliminoimalla kokonaan jos julkisesti kertovat että nykyinen maapallon lämpeneminen kuuluu normaaliin sykliin joka on ollut sananmukaisesti AINA olemassa. Ne joilla on vielä selkärankaa jäljellä tästä kuitenkin kertovat. Huippuvirkoja tosin on senjälkeen turha odotella...

Kuulosti tuo edellinen jotenkin tutulta kuviolta? AIVAN! Pakolaisbisnes pyörii täysin samoilla spekseillä. Moraalittomat ja oman ajattelukyvyn menettäneet lampaat pitävät nämä bisnekset rullaamassa. Saasteet sensijaan vain lisääntyy. HELVETIN HIENOA VAI MITÄ???


Trump on oikeasti todella kova kaveri kun tuo näitä asioita julki. KUKAAN poliittisesti noin korkealla oleva ei näistä suostu puhumaan (Venäjä ja Kiina toki viittasivat kintaalla vaatimuksille jo heti alkujaan koska ymmärsivät mikä niiden tarkoitus on)

En ihmettelisi jos D.T yritetään eliminoida T O T U U D E N puhumisen takia. Tämä on enemmän kuin tervetullutta toimintaa!!!

Äänestä
  • Trump eliminoidaan sen oravan toimesta jonka hän teippaa aamuisin päähänsä. XD

    Äänestä

  • No se on Mulderin Fox kun kirjoitteleepi. "Totuus voittaa aina" on oikeassa mutta hänen tietonsa ovat puutteelliset. Ilmastonmuutos ja pakolaisongelma ovat kuin ovatkin "pienenpienen eliittiryhmän" salajuoni.
    Mutta tässä ratkaiseva lisätieto:
    Tuo eliittiryhmä ei ole tältä planeetalta, vaan tuolta "ulkoa"...
    Ilmastonmuutos ja pakolaisvirrat ovat kokeiluja, joilla muokataan TELLUS sopivaksi heidän tulla....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muistuttaja kirjoitti:

Trump luulee, että ilmaston lämpeneminen on salajuoni jolla kerätään veroja amerikkalaisilta. Viime eduskunnassa oli 19 kansanedustajaa, jotka luulivat myös, että ilmaston lämpeneminen on propagandaa ja joku salajuoni. 14 heistä oli perussuomalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu