Mitäs minä kirjoitin!

senkirjoitin

Arlan Kiskola kommentoi tuottajahinnan laskua: "Ei muita vaihtoehtoja"
Maatalous 14:42 Juho Kuisma

Arla Oy:n toimitusjohtajan Reijo Kiskolan mukaan markkinatilanne on niin vaikea, että hintaa oli jälleen pakko alentaa.
Markku Vuorikari
Arlan Reijo Kiskolan mukaan hinnan laskulle ei ollut vaihtoehtoja.
Arlan Reijo Kiskolan mukaan hinnan laskulle ei ollut vaihtoehtoja.

”Tämä oli meille vaikea ja valitettava päätös, kun tiedetään mikä lypsykarjatilojen tämänhetkinen tilanne on”, Arla Oy:n toimitusjohtaja Reijo Kiskola kommentoi tuottajahinnan laskusta tehtyä päätöstä Maaseudun Tulevaisuudelle sunnuntaina.

Arla pudottaa normimaidon litrahintaa yhdellä sentillä 37 sentistä 36 senttiin litralta syyskuun alusta alkaen. Tuottajille tiedotettiin asiasta kirjeitse viime viikolla.

Kiskola perustelee päätöstä EU:n sisämarkkinoilla vallitsevalla maidon ylituotannolla.

”Venäjän asettama elintarvikkeiden tuontikielto on luonut pahan ylituotantotilanteen koko EU:n alueelle.”

”Arlan maksama normimaidon tuottajahinta ehti olla pitkään 38 senttiä litralta. Nyt kotimarkkinoiden tilanne on kuitenkin kiristynyt niin paljon, että meillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin laskea hintaa lisää.”

Arla päivitti tuottajahintaa alaspäin viimeksi kesäkuun alussa.

Jaa Facebookiin
Jaa Twitteriin
Jaa WhatsAppiin
Jaa Sähköpostiin

Tulosta

12

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • efekti

      ja jatkuu, hinnan aleneminen kiihdyttää maidon ylituotantoa ja ..

    • jessuspuhuivert

      siinä lähti 40 donaa per navetta

    • tykytysseisss

      robotit nouu!

    • mitäteet

      mitä "niemitalon kustaa tuumaa, kuka tuli "ikkunan alle?

    • nainonutareet

      maidon tuottajahnta on vdsta-2000 tippunut 37% , maatalouden käyttämä lantaravinteet, k-suojeluaineet, koneet, välineet on nousseet 50%, siksi ennen 30 m pitkä navetta on pitänyt jatkaa 57 m pitkäksi ja hyvä olisi jos päätyseinä olisi kiskoilla jota joka vuosi lehmän paksuudenverra nykästen jatkais, jos nykymeininki jatkuu ja pakotteet pakottaa.

    • hallelujjaaa666

      venäjän habitus on hauras, siellä ja sieltä voi tapahtua mitä vain, lisäksi, jos Ameriikan "enemmisto Trummbi saa vallankahvan.. niin soronoo..

    • lyhytoppituntikapitalis

      Semmosia on ne maailman markkina hinnat. Toista se oli ennen vanhaan 20-v sitten. Silloin tuotettiin kaikkia maataloustuotteita, lihaa maitoa, kananmunia, juustoo. Ylituotannoksi saakka Ja VALTIO (VERONMAKSAJA) MAKSOI AINA hyvän takuuhinnan. Sitten kun kaikki varastot, kylmiöt ja pakasteet, oli täynnä. Veronmaksaja maksoi taas: VIENTITUKEA. Elintarvikkeet voitiin niinsanotusti polkuhinnoilla, myydä, DUMPATA ulkomaille, ja taas oli varastoissa tilaa. Tuotettiin, ja syötettiin, ulkomaille VERONMAKSJIEN rahoilla. Erittäin halpaa RUOKAA . No nyt tuottajat ei ole enää valtion virkamiehiä. Eikä VALTION ERITYISESSÄ KOSKEMATTOMASSA suojelussa. Aavistuksen verran, "Kapitalismin" tuulet on ruvennu henkäilemään. Tarkoittaa vissiin sitä, että jos jotkut tuotteet ei mene kaupaksi, kovalla hinnalla. Niitä tuotteita on silloin liikaa tarjolla. PITÄISKÖHÄN??? VAIHTAA TUOTETTA.

      • rakennemuutostakaivataan

        aivan, niin tekee pk-yrittäjä, mutta maatalouden tuotteet kaikki on niin hinta alhossa, että vaihtamalle ei parane, vaihtamalla maidosta mihin muuhun tuotteeseen aina vain huononee, on tultu "kattotilanteeseen ainakin niinkauan kuin EU Usa pakotteet pysyy ja voivat todellakin pysyää vielä 10 vuotta, EU tukibudjetti yskii, tiedä sitten mitä UK-brexit vaikuttaa, periaatteessa pitäs helpottaa, toisaalta ei ja kyllä, sillä Uk oli suurin EU jäsenmaksaja, mutta minkä maksoi sen tublaten vei.


      • vaintuijuputkenpäässä

        samaan aikaan tuli kaupan keskinäis kilpailu-"halpuuttaminen, kaupansiivussa olisi ollut ottaa tuottajalle, muta se oli ja meni, suurten asutustaajamien, kaupunkien läheisyydessä m-tuotajat saa suoramyynillä paremman hinnan, mutta siinäkin astuu Evira takapiruna pillineen vahtiin, sillä missä tuotantotilassa suoramyyntiä-ja lupa siihen, tilan on oltava puhtaampi kuin Oys


    • kukasuomealypsää

      maatalous -tuottajat maksaa ääärimmäisen kovaa hintaa siitä, että äärioikeisto-hallituksessamme asuu NATO joka on käänettynä OTAN. Suomella ei ole mitään syytä kumartaa natolle ja pylistää sotien jälkeen parhaalle kauppakumppanillemme, meillä ei ole mitään nousuun apua USasta eikä etelä EUsta vain suuria varustelumenoja ja lainoituksia, lainaa otetaan mutta mihin? kuopat tiestössä syvenee, ajo on jo kuin syöksylaskijalla.
      Tosin VM Orpo opettelee ryyppäämään kuin ukk aikoinaan opetettiin, Orposta voi kehittyä hyvä kauppaneuvottelija hänelle pitää vain opettaa ilmansuunnat ja tiekartta.

    • järkyttäväuutinen

      ompa Ransakassa vielä matalampi maidon tuottaja hinta jopa 30% suomen tasosta

    • katakaakatuojaan

      sitä se ylituotanto teetättää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe