Alkoholistille ei sovi Metformiini.
Mitä hänelle tarjotaan tilalle ? Kyseessä siis D2 mies, ikä 60.
Lisäksi on käytössä Januvia.
Mitä Metformiinin tilalle ?
27
3602
Vastaukset
- hpv13
Insuliini lienee parempi lääke alkoholistille kuin metformiini.
- Hankala_tilanne
Ongelmana lienee se että alkoholi vaikuttaa myös verensokereihin suuntaan tai toiseen, joten insuliinimäärän säätö lienee vaikeaa. Lisäksi muisti voi katkeilla alkoholistilla jolloin insuliini unohdetaan tai piikitetään liikaa.
- hpv13
Hankala_tilanne kirjoitti:
Ongelmana lienee se että alkoholi vaikuttaa myös verensokereihin suuntaan tai toiseen, joten insuliinimäärän säätö lienee vaikeaa. Lisäksi muisti voi katkeilla alkoholistilla jolloin insuliini unohdetaan tai piikitetään liikaa.
Juu. Paras tietysti olisi jos pääsisi alkoholista eroon. Alkoholista luopuminen ei ole mahdotonta alkoholistille mutta kohtuukäyttö on.
Kyllä sopii. Raittiille alkoholistille 11:v
- turmiolako
En tunnusta alkoholisti olevani. Jonkun sortin juoppo ehkä. Kun otetaan viikonloppuna kuppia, silloin olen jättänyt Metformit ottamatta. Näin toiminut viitisen vuotta. Sokerit ihan ok, eikä mitään ongelmia.
- hpv13
Alkoholistilla tuppaa sitä kuppia menemään vähän joka päivä ja lääkkeet eivät oikein toimi jos ne jättää kokonaan pois. Insuliinikin on alkoholisteilla ongelmallinen kun insuliini tai syöminen tuppaa kännätessä unohtumaan mutta Metformiinilla ongelmana on maitohappoasidoosi. Tuo on kyllä hyvin harvinainen.
- vpihmetteleehieman
turmiolako
Mitäpä jout silloin?
Mitäpä syöt silloin?
Miltä ravintosi näyttää normaalisti?
Kuka on todennut että sokerisi ovat OK?
D2:n polku on kapea ravinnon hiilihydraattien/sokereiden suhteen joten on todella kummallista (lääketieteellinen ihme?) että näitä "sokerit kunnossa " selittelijöitä löytyy.- turmiolako
Vastataan nyt kuitenkin. Harvoin tulee juotua ns. nuppi turvoksiin. Syötyä tulee aivan normaalisti eukon tekemää kotiruokaa. Eipä tuo päivän, parin metformiinin poisjättäminen paljoa tunnu vaikuttavan sokereihin. Pari kolme kertaa päivässä mitattuna viiden ja kymmenen välillä. Muulloin alimmat lukemat useasti alkavat nelosella.
- turmiolako
turmiolako kirjoitti:
Vastataan nyt kuitenkin. Harvoin tulee juotua ns. nuppi turvoksiin. Syötyä tulee aivan normaalisti eukon tekemää kotiruokaa. Eipä tuo päivän, parin metformiinin poisjättäminen paljoa tunnu vaikuttavan sokereihin. Pari kolme kertaa päivässä mitattuna viiden ja kymmenen välillä. Muulloin alimmat lukemat useasti alkavat nelosella.
Niin ja lisätään vielä, että pari kuukautta sitten kontrollissa pitkäaikaissokeri B-HbA1c oli 44.
- Erkkipel
Aloittaja:
Iltaisin tulee kuivaa valkoviiniä tissuteltua, ei juuri muussa muodossa alkoholia.
Aamun sokeriarvot liikkuu 7-9'välissä. Sillä otanko metformiinia tai en, ei ole mitään vaikutusta aamun sokeriarvoihin. Lääkäri on määrännyt otettavaksi 750'mg 1 tabu aamulla ja 2 tabua illalla nukkumaan käydessä.
Joutessani olen niitä napsinut, vaikkei tehoa olekaan.
Mikä lienee viisasta.
Lääkärin juttusille en täällä Helsingissä ole päässyt pariin vuoteen (tk).- Turhaa_tissuttelua
Alkoholia se viinikin on. Et kertonut tissuttelusi määrää illan kuluessa. Pullossa valkkaria on noin 6-7 "paukkua" ja jos juo viikossa kolme pulloa, ollaan jo korkean riskin rajoissa. Turvallisella tasolla ollaan jos juo pari lasia viiniä illassa, mutta ei niitäkään joka ilta koska silloin alkaa riski suurentua.
Joka tapauksessa tuollaiset aamusokeriarvot lisäävät jo diabeteksen oheissairauksien riskiä. Noilla arvoilla minullakin mentiin alkuvaiheen ruokavaliohoidossa ja nyt saan kärsiä jalkojen neuropatiaoireista. Lääkityksellä yritän pitää verensokeria normaalina ettei oheissairaudet kehittyisi enempää. - turmiolako
Saman huomannut kun Erkkipel. Itsellä lääkityksenä Metforem 1g aamuin illoin.
Viikonloppuisin tulee nautittua olutta reilunpuoleisesti, silloin jättänyt tabut ottamatta. Aamusokerit silloin jopa alemmat kuin muuten. Normaalisti aamusokerit 5 - 7, viikonloppuisin useimmiten alle viisi, ompa ollut alle neljäkin.
Eikös Metforem ja alkoholi vaikuta samalla lailla maksan sokerin tuotantoon, vähentämällä sitä. - Vahingosta_viisastunut
turmiolako kirjoitti:
Saman huomannut kun Erkkipel. Itsellä lääkityksenä Metforem 1g aamuin illoin.
Viikonloppuisin tulee nautittua olutta reilunpuoleisesti, silloin jättänyt tabut ottamatta. Aamusokerit silloin jopa alemmat kuin muuten. Normaalisti aamusokerit 5 - 7, viikonloppuisin useimmiten alle viisi, ompa ollut alle neljäkin.
Eikös Metforem ja alkoholi vaikuta samalla lailla maksan sokerin tuotantoon, vähentämällä sitä.Ainakin minulla alkoholi alentaa verensokeria voimakkaasti. Pari kertaa on tullut aamuyön hypo kun illalla on tullut otettua useampikin paukku ilman kunnon ruokailua.
- Erkkipel
Valkoviiniä menee pari pulloa illassa, viikonloppuisin enemmän.
- kloimk
Eipä tuolloin enää metformiinia tarvitse. Vielä tehokkaampaa olisi punaviini, jossa ei ole hiilihydraatteja tai pullo kossua. Pitävät verensokerin tuolla annostuksella jatkuvasti tarpeeksi alhaalla, jopa liian alhaalla. Eri juttu on sitten, miten kauan kroppa kestää tuota "lääkitystä".
- Terveys_mennyt_jo
Täyttää heittämällä alkoholistin määritelmän.
- turmiolako
Minulla sellanen kolmekymmentä olutta viikonloppuisin. Paljonhan tämäkin on, mutta näin ollut kymmenisen vuotta enkä niin ihme haittoja ole huomannut. Paitsi nyt ehkä vyötärön ympäryksessä. Tapa tissutella tasaisesti päivän mittaan. Olut on vaan niin hyvää.
- kyllä_kansa_tietää
Pullo päivässä, kaksi parhaana pitää verensokerit kunnossa.
- turmiolako
Eilen tuli lipiteltyä se(noin) viistoista olutta. Tavalliset sapuskat, päivälliseksi sieniä ja snitseliä. Illalla telkkua katsellessa hopeateetä ja pieni sämpylä. Tänään aamulla sokeri 5.9.
- On_se_kovaa
turmiolako kirjoitti:
Eilen tuli lipiteltyä se(noin) viistoista olutta. Tavalliset sapuskat, päivälliseksi sieniä ja snitseliä. Illalla telkkua katsellessa hopeateetä ja pieni sämpylä. Tänään aamulla sokeri 5.9.
Riittävä hiilihydraattimäärä tasasi runsaan alkoholimäärän aiheuttamaa verensokerin alenemaa. Mutta painoa taisi tuolla annostuksella kertyä taas lisää, ellet sitten käynyt muutaman tunnin hikilenkillä polttamassa syömiäsi ja juomiasi kaloreita pois.
- turmiolako
On_se_kovaa kirjoitti:
Riittävä hiilihydraattimäärä tasasi runsaan alkoholimäärän aiheuttamaa verensokerin alenemaa. Mutta painoa taisi tuolla annostuksella kertyä taas lisää, ellet sitten käynyt muutaman tunnin hikilenkillä polttamassa syömiäsi ja juomiasi kaloreita pois.
Ihme kyllä, paino pysynyt viimeiset viisi vuotta suht samana. Plus-miinus kolme kiloa. Tulee viikolla liikuttua aika reilusti, ehkä se tasaa vähän näitä viikonlopun kaloreita. Eikä 182/85 niin paha ole. Viisi kiloa vois tietysti pudottaa, hyvähän se olisi.
- viikonloppujuoppo
Itse otan ainakin metforminit normaalisti viikonloppuna (1 2) vaikka laatikollisen viikonlopun aikana juonkin. Allekirjoittaneella ainakaan suurta heittoa arvoissa ole aamulla juoko sitten tai ei. 5-8 välillä löytyy.
- korkki_auki
Onkos lukijoiden perjantaipullo jo korkattu? Tietysti vain lääkinnällisessä tarkoituksessa.
- turmiolako
Ei pulloa, mutta tölkki. Tuossa ennen päivällistä katsoin sokerin, 4.9. Ennen sitä oli toki jo suhauteltu useampi olut. Päivälliseksi silakkapihvejä, pieni peruna, vihanneksia, reilusti oliiviöljyä, siivu täysjyväruisleipää, iso lasi piimää. Olutta kuluu vielä illan mittaan, saas nähä aamulla.
- Ruokaonlääke
Paras lääke Metformiinin tilalle on terveellinen ruoka.
- ErkkiPel
Mutta mitä oikeasti Metformiinin tilalle ?
- Paras_vaihtoehto
Eiköhän se kaikkein viisain vaihtoehto ole ryyppäämisen lopettaminen. Mitä hyötyä siitä saa että juo alkoholia - ei mitään.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216665Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562285- 1471867
- 851261
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa971042- 72970
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.87942Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843- 32840
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon147767