Minkä kokoinen on suurin hauki mikä on saatu kokemäenjoesta ? Ja mistä kohtaa se on pyydystetty ?
Sastamalan kalavedet
Mäntymetsäjakäpy
462
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
11kg, 110cm, yläjuoksulta vuonna 1963. Pyytäjä oli Kalle Kaateri Luvialta.
Toistakymmentä kiloa painava tuli viime viikolla Äetsän voimalaitoksen liepeiltä.
Siis painoa en tiedä, mutta ukkivainaa kertoi että he saivvat omatekoisella uistimella aivan järkyttävän suuria haukia Rautavedesta 1910 luvulla.
Yksikin hauki oli niin suuri, että kun se syyskuulla saatiin, niin siitä hauesta söi 4-henkinen perhe ylitte koko talven. Ja keväällä se hauki vielä pääsi kaiken lisäksi karkuun.
Olen melko varma että nämä vaarin ajan hauvet olivat isompia kuin nuo edellä ilmoitetut 11 kg painoiset hauenpoikaset.
Ukkis kalavalehtelee. Sen mitä minä olen tuon jutun kuullut, niin ei ollut 4-henkinen perhe, vaan oli vaan ukko ja akka kahdestaan sitä kalan talvisyöntiä tekemässä.
Mutta keväällä se tosiaan pääsi kutuaikaan kuitenkin karkuun, että se pitää paikkansa.