Humalistonkadun pankkiautomaatti poistunut

Nyt sitten Humalistonkadun pankkiautomaattikin poistettiin. Näin sitä ihmiset pakotetaan kortilla maksamiseen kun käteistä ei saa kohta enää mistään?
886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Koko konttori katosi myös mitään tilinomistajille kertomatta.

Palvelu oli ystävällistä katoamiseen saakka. Minne muuten katosi palveluhenkilökunta ?

Äänestä

Pankinjohtrajat tarvitsevat enemmän voittoja, walruskin joutui lähtemään veropakolaiseksi Ruotsiin. Pian tulee myös maksut nostoista, siitäkin walrus saa muutaman miljoonan vuodessa lisää.

Äänestä

Kaikkihan ne piakkoin poistuu ja miksi ihmeessä maksaisitkaan rahalla, kun sen ostoksen saa kortilla maksettua helpommin!?

Äänestä
  • kyllä ne korteilla maksajat on niitä joiden takia kaupan kassalla saa jonottaa.

    Äänestä

Näin on. Kiusa se on pienikin kiusa.

!,75 euroa maksetaan kassalla kortilla. Vaikka jonoja on tapahtumien tauoilla, halutaan pieni ostos maksaa silti kortilla eikä tasarahalla.

Äänestä

No, onneksi pian loppuu pakosta kaikilla se rahojen laskeminen ja jatkuvasti kassoilla kuuluva höpötys: "Odotas, kun minulla on varmaan/ehkä se viisisenttinen pussissa ja saat tasarahan"! Joskus löytyy ja joskus ei. Itse maksan pankkikortilla, jossa on lähimaksusiru, ettei tarvitse edes näpytellä mitään, vaan heilauttaa korttia 1-2 sekunnin ajan lukulaitteen kyljessä. Onneksi on oma S-pankkikortti ja eipä tarvitse runkkareiden, narkkien etc. saastaisten taskujen pohjilla olleita paskaisia rahoja käsitellä!

Äänestä

Erehdyt. Väitteesi ei perustu tieteelliseen näyttöön.
Otahan SeteliOnSaastainen sekuntikello ja ota aika kassoilla vähintään 20 asiakkaalta ja vertaa.

Äänestä
  • Mihin sinulla sitten on niin helvetin kiire kaupassa? Kiire löhöämään sohvalle sipsipusseinesi, vaika hautaan? Mutta hyvä vinkki sinulle: Mene sunnuntaina kauppaa klo 21 aikoihin, niin saat asiasi hoidettua nopeasti ja kanssaostajat ei kiusaa mielenterveyttäsi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Penninen kirjoitti:

Nyt sitten Humalistonkadun pankkiautomaattikin poistettiin. Näin sitä ihmiset pakotetaan kortilla maksamiseen kun käteistä ei saa kohta enää mistään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu