Katselin metrin etäisyydeltä, kun itku vavisutti vuorollaan Tuula Tenkasta, Petra Ollia ja Aleksi Ojalaa. Heidän lisäkseen julkisia kyyneleitä esittelivät ainakin Matti Mattsson, Jenna Laukkanen, Nanna Vainio, Noora Tamminen, Sanni Utriainen ja myös Mira Potkonen, joukkueen ainoa mitalisti. Nuori urheilijasukupolvi on selvästi sangen erilainen kuin edeltäjänsä mutta menestyvämpi se ei ole.
OLLAANKO ME SUOMALAISET HUONOJA ?
MONOLIPSUU
661
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Emme ole, kaikki kunnia noille urheilijoille, taatusti tekivät parhaansa, ja enempää ei voida vaatia.
Taitaa olla niin, että yleensä pettymys tulee tekijälle itselleen, hän tuntee pettäneensä odotukset, jotka ovat yleensä hänen itsensä asettamat.
Tsemppiä ja hyvää jatkoa Olympia-urheiljoillemme, ja tietysti muillekin.
Ennen toimittajat kameroineen eivät tulleetkaan haastattelemaan urheilijaa välittömästi suorituksen jälkeen. Korkeintaan käytiin pyytämässä selostuskoppiin Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen haastateltavaksi sitten kun "hengitys on tasaantunut".
Töräyttäisin perkele turpaan sellaista jankkaajaa joka tunkee iholle heti suorituksen jälkeen kyselemään, mikä meni pieleen, miltä tuntuu, miten meni ja miltä jatkossa tuntuu ja menee.
Rätyltä toimittajat metsästi meheviä kommenteja heti kilpailun jälkeen.
Arthur Lydiard sanoi että suomalainen urheilija löytää aina syitä muualta kuin itsestään. 1965 Vierumäellä jo silloin veteraani-ikäinen Artturi tuli yhteislenkin lähtöviivalle shortseissa ja t-paidassa. Suomalaiset olivat tyypilliseen suomalaiseen tapaan tunkeneet "toppahaalareita2 päälle. Kun oli pari kilometriä juostu Lydiard kävi huoltoautolla ja sanoi "On se hyvä että aloitetaan verrytellen mutta kuinka kauan näillä on tapana jatkaa sitä. Yksi maajoukkuejuoksijoistamme tuli kolmenkympin testilenkiltä maaliin ennen Artturia.
Ja sinä sika et saanut zikaa!?