Vuoden 1948 eduskuntavaalien jälkeen maata alkoi hallitsemaan raudanlujalla otteella K.A. Fagerholmin Sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus. Tämä Suomen kansan mieliin myyttisenä sankarihallituksena piirtynyt hallitus mm. lakkautti Punaisen Valpon sekä kukisti Kommunistien vallankaappaushankkeet Kemissä 1949.
Hallitus koki ankaraa painostusta Ryssän taholta. Lisäksi Kekkonen juonitteli Ryssän ja Kommunistien kanssa hallituksen kaatamiseksi 1948.
Presidentti Paasikiven tukemana tämä hallitus jossa ei ollut "jokakelin miehiä" seisoi järkkymättä paikallaan ja Ryssä lopetti pahimman mouhoamisensa 1950. Tämä on arka asia historiassa erityisesti Keskustalle.
K.A. Fagerholm ja vaaran vuodet 1948-1950.
5
136
Vastaukset 5
Millä tavalla on arka paikka keskustalle? Keskustahan on päivastoin aina ylpeillyt sillä, että puolueessa on ollut paljon joka kelin miehiä.
Otteesi lipsuu Pysty. K.A. Fagerholmin hallituksessa ei ollut "jokakelin miehiä". Erityismaininnan ansaitsee Arabian ja Kemin Kommunistimellakoiden kukistaja Asevelisosialisti Aarre Sapeli-Simonen.
- Kepulaista.kunniaa
Joka kelin miehet eivät ole mikään ylpeilyn aihe, mutta sitähän se on kun puolueen riveissä pidetään oikeudessa tuomittuja. Näille jaellaan kunniajäsenyyksiä ja puheenjohtajuuksia, mutta toki sitä ennen konnille on annettu halaukset ja täysi tuki.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Otteesi lipsuu Pysty. K.A. Fagerholmin hallituksessa ei ollut "jokakelin miehiä". Erityismaininnan ansaitsee Arabian ja Kemin Kommunistimellakoiden kukistaja Asevelisosialisti Aarre Sapeli-Simonen.
???
Ilmaisinko asian jotenkin epäselvästi? Etkö ymmärtänyt sana puolue sivulauseessa tarkoitti samaa kuin sana keskusta päälauseessa? Yritetään uudestaan huonommalla suomen kielellä:
Keskusta on aina ylpeillyt sillä, että maalaisliitossa ja keskustassa on ollut paljon joka kelin miehiä.
Ja lisäyksenä vielä: Fagerholmin hallituksessa niitä joka kelin miehiä ei todellakaan ollut, mikä sille puutteeksi laskettakoon.Pystyyn_kuollut kirjoitti:
???
Ilmaisinko asian jotenkin epäselvästi? Etkö ymmärtänyt sana puolue sivulauseessa tarkoitti samaa kuin sana keskusta päälauseessa? Yritetään uudestaan huonommalla suomen kielellä:
Keskusta on aina ylpeillyt sillä, että maalaisliitossa ja keskustassa on ollut paljon joka kelin miehiä.
Ja lisäyksenä vielä: Fagerholmin hallituksessa niitä joka kelin miehiä ei todellakaan ollut, mikä sille puutteeksi laskettakoon.Nyt putosin kärryiltä ihan täysin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1641607Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1481244Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216899- 70846
- 54741
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus63727- 46715
- 87647
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt193608- 52592
