Meri (draama)
Islannin ylpeys Baltasar Kormákurn elokuva meri oli mieleeni. Pienen kalastajakylän perheen isä kutsuu lapsensa luokseen. Kaikki on aluksi hyvin, syödään, keskustellaan, mutta kohta kaikkien elämä menee päin helvettiä.
Elokuvassa ei ole yhtä pääosaa vaan kaikki näyttelijät muodostavat kokonaisuuden elokuvalle. Henkilöt on kirjoitettu vahvasti ja näyttelijä suoritukset ovat uskomattoman hyviä. Hahmoja on joka sorttia, eräs mummo oli suosikkini.
Baltasar on ohjannut elokuvan hienosti. Rauhallinen tyyli ja humoristinen kuva islantilaisten elämään on kaunista katseltavaa. Elokuvan käsikirjoitus, ohjaus ja näytteleminen on huippua
Elokuva ei tarjoa superjuonta eikä tehosteita vaan ihmisiä.
Tähdet 4½/5

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.