Windowsin pikakuvake / tiedoston siirtäminen?

Kokemukseni on, että jos Windowsissa siirtää tiedoston toiseen kansioon, niin tiedostosta toiseen kansioon tehty pikakuvake ei enää toimi koska pikakuvake viittaa aina tiettyyn polkuun. Nyt kävi yhtäkkiä toisin!

Nimesin uudelleen kansion, jossa tiedostot ovat ja toisessa kansiossa olevat pikakuvakkeet toimivat edelleen. Katsoin pikakuvakkeen ominaisuuksia, niin polku muuttui automaattisesti, kun tiedoston paikkaa siirettiin! Kokeilin asiaa vielä toiseen kertaan siirtämällä tiedoston toiseen kansioon. Pikakuvake toimi edelleen eli pikakuvakkeen polku vaihtui automaattisesti kun tiedostoa siirettiiin!

Miten tämä on mahdollista, kun mielestäni minulla on aina pikakuvakkeet lakanneet toimimasta jos tiedostoa siirretään tai tiedoston kansion nimeä muutetaan?

Kumpi on normaalia Windowsissa (Win 8) vai onko asia kiinni asetuksista?

Olisi hienoa, jos voisi aina luottaa siihen, että vaikka tiedoston paikkaa muutetaan tai tiedostojen kansion nimeä muutetaan, niin toisessa paikassa oleva pikakuvake toimii aina.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Juu ei, se ei ole mikään android
ne kuuluu olla siellä omassa kansiossaan

Äänestä

Työpöytökuvakkeet on muutenkin jo historiaa.

Äänestä
  • millaine on työpöytö

    Äänestä

Mistähän asti on ollut. Kokelin itsekin Win10:ssä. Sellainen erikoisuus vielä kun katsoin työpöydällä linkin ominaisuuksia, oli vanhat tiedot, mutta kun klikkasin "Open location" avautui uusi sijainti ja tiedot päivittyivät ominaisuuksiin. Kuitenkin kun katsoin uudestaan ominaisuudet (ensin sulkien ominaisuudet ikkunan) tuli taas vanhat tiedot, jotka päivittyivät klikkaamalla "Avaa sijainti".

Olen kylläkin asentanut http://schinagl.priv.at/nt/hardlinkshellext/linkshellextension.html
vaikuttaako tuo?

Äänestä
  • Toimii muuallakin kuin työpöydällä

    Äänestä

  • Kokeilin toisessa win10:ss', missä ei ole asennettu mitään (ei ainakaan pitäisi olla) linkkiohjelmia. Sama juttu.
    Myös Win7:ssä toimii.

    Tuplaklikkaamalla avaa tiedoston ja ominaisuuksissa voi avata tiedostosijainnin.
    Kuitenkaan ominaisuusikkunassa ei toimi välilehdet ennen kuin on klikannut tiedostosijainnin avausta, joka päivittää tiedot(mikä taasen ei näytä olevan pysyvää, vaan vaatii uudestaan tiedostosijaintiklikkausen).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1-file_2-folder kirjoitti:

Kokemukseni on, että jos Windowsissa siirtää tiedoston toiseen kansioon, niin tiedostosta toiseen kansioon tehty pikakuvake ei enää toimi koska pikakuvake viittaa aina tiettyyn polkuun. Nyt kävi yhtäkkiä toisin!

Nimesin uudelleen kansion, jossa tiedostot ovat ja toisessa kansiossa olevat pikakuvakkeet toimivat edelleen. Katsoin pikakuvakkeen ominaisuuksia, niin polku muuttui automaattisesti, kun tiedoston paikkaa siirettiin! Kokeilin asiaa vielä toiseen kertaan siirtämällä tiedoston toiseen kansioon. Pikakuvake toimi edelleen eli pikakuvakkeen polku vaihtui automaattisesti kun tiedostoa siirettiiin!

Miten tämä on mahdollista, kun mielestäni minulla on aina pikakuvakkeet lakanneet toimimasta jos tiedostoa siirretään tai tiedoston kansion nimeä muutetaan?

Kumpi on normaalia Windowsissa (Win 8) vai onko asia kiinni asetuksista?

Olisi hienoa, jos voisi aina luottaa siihen, että vaikka tiedoston paikkaa muutetaan tai tiedostojen kansion nimeä muutetaan, niin toisessa paikassa oleva pikakuvake toimii aina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu