Voiko joku auttaa?

Auttakaakiitos

Hei,

Minulla hoidetaan vajaatoimintaa julkisella puolella, heikoin tuloksin. Jonotan aikaa yksityiselle lääkärille. Minulla on masentunut olo usein, vaikka pyrin ylläpitämään terveelliset elämäntavat. Vaikka päivällä olen iloinen, illalla saatan yhtäkkiä romahtaa itkemään. Voisin luetella vaikka kuinka paljon oireitani ja surujani. Siitä ei kuitenkaan taida olla hyötyä.
SIKSI kysynkin, mikä on auttanut teille? Mikä on tuonut helpotuksen näihin oireisiin? Heitteleekö teillä TSH paljon? Minulla parin kuukauden sisällä heittoa oli läheltä nollaa melkein 5 saakka. Kiitos ja auttakaa.

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ala_tiedonhankinta

      Ei minulla mutta läheltä seuraamallani ystävättärellä oli pari vuotta kuvaamasi olotila. (Sitä ennen 18 vuotta tyroksiinilla melko ok.) Onneksi käytti nuo pari vuotta tiedonhankintaan (sikäli kuin aivosumu salli). Facebookin vertaistukiryhmissä sai hyviä neuvoja ja siellä tutuksi tultuaan kertoivat osaavan lääkärinkin. Joka puoli vuotta tutkittuaan kirjoitti reseptin yhdistelmälääkitykseen. Nyt on runsas vuosi mennyt ratkaisevasti paremmin.

      Yksityislääkäreissäkin on eroja. Toiset osaavat ja toiset eivät. Esimerkiksi otattaa huonon olon (lisä)syynä olevia puutoksia selvittäviä verikokeita.

      Englannissa laaja vertaistuki toimii myös avoimessa netissä, kaikkihan eivät halua tietosuojattomaan Facebookiin. Englannissa nimetään neljä (yleistä!) puutosta: ferritiini, B12, D ja folaatti. (Harvinaisempia on lukuisia, tyyppiä kortisoli, DHEA jne.)

    • Asiantunteva_yhdistys

      Liity yhdistykseen: kilpirauhaspotilaat.fi/

      • vankka_faktapohja

        > Liity yhdistykseen: kilpirauhaspotilaat.fi/

        Totta. Vähän tuntumaa tuon ry:n asiantuntemukseen: http://bit.ly/1XOCq9I

        Huikeasti parempi kuin kilpparilääkäreillä


    • Tyroman

      Masennus on yleistä suomessa ilman että se liittyisi kilpirauhaseen millään tavalla.
      Minulla TSH:n vaihtelu ei vaikuta mielialaan.Ei myöskään Tyroksiini ja voin hyvin olla myös ilman lääkitystä.
      Tällä palstalla tyypillisesti oireet laitetaan kilpirauhasen syyksi.
      Tosiasiassa mielialaan vaikuttaa eniten aivojen hormonitoiminta.
      Murrosiässä mielialan vaihtelut ovat yleisiä.Mielenterveys voi myös järkkyä syystä tai toisesta.
      Alla yksi linkki masennukselle tyypillisistä oireista.
      http://www.hs.fi/hyvinvointi/a14219842

      • Tyroman

        Korjaan.Tässä linkki kokonaisuudessaan.
        http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1421984250686


    • evidence_there_is

      Kuitenkin kilpirauhasen vajaatoiminnan yksi yleisimmistä oireista on masennus, joka siis korjaantuu oikealla kilpirauhaslääkityksellä, ei masennuslääkityksellä.

      Vajaatoimintaan syö lääkkeitä 300 000 suomalaista. Moniko kärsii tästä sairaudesta tietämättään ja syötetään masennuslääkettä, vaikka ei ole masentunut lainkaan?

      • ei_osata_hoitaa

        Masentaahan se kun pari kertaa kuukaudessa käy kertomassa oireistaan arvauskeskuksessa, mutta yhä vaan vuodesta toiseen sama vointi jatkuu: 15 tunnin yöunilta herää väsyneenä ja palelevana. Aivosumu hellittämätön. Jne


      • Tyroman

        Internetissä on niin paljon tietoa että neuroottinen ihminen voi hakukoneen avulla yhdistää minkä tahansa oireen oman mielenkiintonsa kohteena olevaan sairauteen ja se keinotekoinen yhdistely näkyy tällä palstalla.

        Yhtä hyvin voidaan kysyä että kuinka moni saa diagnoosin kilpirauhasen vajaatoiminnasta kun se vajaatoiminta ei olekaan se oireiden varsinainen syy?
        Minulla lähes kaikki kilpirauhasen vajaatoiminnan tyypilliset oireet katosi vaikka lopetin Tyroksiinilääkityksen.
        Olin nuori ja lääkkeiden syönti ei kiinnostanut minua mutta ymmärrän nykyään paremmin sen ettei lääkkeistä ole ollut hyötyä minulle.

        Jos hormonien ja masennuksen yhteyttä tarkastellaan lääketieteellisissä artikkeleissa niin olen nähnyt pääasiallisesti juttuja serotoniinista ja dopamiinista ja joissakin jutuissa mainitaan oksitosiini ja noradrenaliini.
        Enpä ole löytänyt laboratoriota joka mittaisi kaikki hormonit ja mistä löytyy asiantuntija joka pystyy tulkitsemaan hormonien yhteisvaikutuksen?

        Mielialaan yleisesti vaikuttavia hormoneja
        http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/hyva_mieli_hormoneilla


      • uupumusmasennus

        'Tyroman 26.8.2016 8:30' kanssa sama mieltä.

        Suomessa on masennus kansantauti. Ei kaikilla ole vajaatoiminta.
        Kahdella parhaalla tyttöystavälle (60v ja 47v) syövän takia koko rauhainen poistettu ja tyroksiinilla, ei minkälaista masennusta eikä lihomistä.
        Tosi, eivät ole syntyperäisia suomalaisia.


      • puutteellinen_metabolia

        Toisaalta löydetään tarkalla penkomisella monenmoisen sairauden yhteyksia aineenvaihdunnan hidastumiseen:
        http://valtsuhealth.blogspot.fi/2012/10/sydantauti-ja-kilpirauhashormonit.html
        https://drive.google.com/open?id=0B94Wq-KMIhMVVGNqSzQzRjFEYi0zX3U4TXNneENiRFROYzZZ

        Esim.: Hashimoto on vajiksista 90 prosentissa aiheuttaja. Mutta ennen vajaatoimintaa voitaisiin tyroksiinilla estää Hashimoto:
        "In conclusion, prophylactic thyroid hormone therapy can be used in patients with Hashimoto's thyroiditis even if they are euthyroid."
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16006728


      • masislääkitys

        Masennuksen hoidossa kilpirahaslääke on tehokas:

        Kelly TF, Lieberman TZ. Long term augmentation with T3 in refractory major depression. J Affect Disord 2009;115:230–3


      • masislääkitys

    • Vertaistukea

      Ap, kannattaa liittyä Suomen kilpirauhaspotilaat ry. Saat paljon tietoa, vertaistukea ja vinkkejä. Jos se yksityislääkäri jolle jonotat, ei olekaan perehtynyt kilpirauhasiin, niin rahat menevät hukkaan. Nimimerkki näin on käynyt minullekin.

    • Auttakaakiitos

      Kiitos paljon vastauksista ja vinkeistä. Tutustun tuon yhdistyksen toimintaan. Luulen, että masennukseni/alakuloisuuteni johtuu kilpirauhasestani, koska elämässäni asiat ovat muuten hyvin. Murrosiän mielialan vaihteluista en enää kärsi, koska olen jo parikymppinen.
      Uskoisin, että lääkäri, jolle jonotan aikaa on asiantunteva. Siksi varmasti jonoa onkin. Toivottavasti Suomeen saataisiin joskus toimiva terveydenhuolto, joka osaisi hoitaa tätäkin sairautta. Itse sain taistella, jotta sain diagnoosini, vielä yksityisellä puolella.
      Onneksi asiat voisivat olla huonomminkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9599
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      394
      4100
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2840
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2584
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      189
      2571
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1648
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe