Olen päättänyt hakea kauppakorkeakouluun. Palo sinne on ollut jo pitkään. Nyt tahtoisin kuitenkin vain hieman näkemystä pääainevalintoihin sekä yleiseen palkkaukseen/työllisyysnäkymiin.
Eli mikä on hyvä pääainevalinta? Onko markkinoinnista valmistuneilla hyvät työllisyysnäkymys entä palkat?
Eli mikä on hyvä pääainevalinta? Onko markkinoinnista valmistuneilla hyvät työllisyysnäkymys entä palkat?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hakiessa ei tarvitse vielä välittää pääaineen valinnasta. Pääasia on päästä sisään. Pääaine valitaan siinä ensimmäisen opiskeluvuoden aikana.
Kiitos vastauksestasi. Lähinnä kysyin tuota sen vuoksi, koska itselläni on alempi tutkinto ja näin ollen haen suoraan maisteriin, jolloin pääaine täytyy päättää heti.
objektiivisesti tarkasteltuna laskentatoimi ja rahoitus ovat 'parhaita' vaihtoehtoja hyvän palkan ja työllisyyden takia. Nämä ovat oikeasti kuitenkin vähäpätöisiä seikkoja.
Monet sanovat että ottaisivat kolmanneksen vähemmän palkkaa jos oikeasti saisivat tehdä työtä mistä tykkäävät. Valitse siis se mikä on kiinnostavinta ja mielekkäintä, äläkä sitä millä elättää itsensä parhaiten. Teet kuitenkin sen 40v töitä 8h päivässä niin turha sitä aikaa on kärsiä.
Rahoitus+ja+kansantalous+ovat+ylivoimaisesti+vaikeimmat.+Nämä+molemmat+100%+englanniksi.