Tarkastelussa Jar Jar Binks (LOL)

BigBoomers

Star Wars leffojen ehkä yksi typerimmältä tuntuneista hahmoista, gungan nimeltä Jar Jar Binks vaikutti monien mielestä ärsyttävältä turhakkeelta kun hänet otettiin mukaan 1999 Pimeään Uhkaan.

Mielenkiintoinen kysymys kuitenkin on, että mitä tämä Repe sorsan tyyliin räpättävä tohelo oikeastaan tekee näissä elokuvissa. Oma vastaukseni olisi: Näyttelee hyödyllisen idiootin osaa.

Ensimmäisen kerran katsojilla on "ilo" nähdä Jar Jar kun Qui Con kirjaimellisesti törmää tähän paetessaan Kauppaliiton joukkoja Naboolla. Jar Jar on niin tyhmä, että ei tajua juosta pois kun Kauppaliiton armeija lähestyy ja ajaa kaikki eläimet pakoon.

Kenellekään ei jää epäselväksi, että Jar Jar on tunari kaikessa mitä tekee. Hänet karkoitettiin koska hän sai toheloinnillaan aikaan vahinkoa gunganien kaupungissa, Tatoiinella hän kävelee unissakävelijän varmuudella jätösläjään ja onnistuu aiheuttamaan pienimuotoisen sekasorron Watton kaupassa. Hänen pöytätapansakin jättävät aika lailla toivomisen varaa.

Teoriani onkin, että Jar Jarin todellinen merkitys tulee esiin hänen nimestään. Lucasimaista sanoilla kikkailua, kuten se, että Vader tarkoittaa hollannin kielessä "isä". Katsotaanpa: Jar Jar Binks. Lopun kirjaimet "ks" voidaan kirjoittaa myös muotoon "x". Kun kolmannesta nimestä poistaa edelleen alun B:n ja vaihtaa tilalle J:n etunimestä, saadaan sana "Jinx".

Sattumalta tuo sana tarkoittaa henkilöä, joka tuo huonoa onnea.

Jar Jar todella tuo huonoa onnea kaikille, joiden kanssa on tekemisissä. Qui Con Jinn jolla oli kyseenalainen kunnia tutustua häneen, kuolee pian Darth Maulin käsissä. Siis jos joku muukin kuin minä pitää omituisena sitä, että Maul saa tapettua jedimestarin ja kuoleekin tämän oppilaan käsissä. Jar Jar edelleen nimitetään kenraaliksi taisteluun Kauppaliittoa vastaan (Pomo Nassilla taitaa olla lyhin muisti ikinä.) ja hän onnistuu saamaan aikaan jonkinlaisen kaaoksen. Häntä auttaessaanhan gunganikapteeni Tarpals (Tässä olisi ollut paljon parempi nimitys kenraaliksi kuin Jar Jar) myös joutuu Kauppaliiton vangiksi.

Muuten tuskin lienee sattumaa, että sana "jar" itse tarkoittaa englannin kielessä "olla häiritsevä vaikutus johonkin".

Episodi 2:n alussa Jar Jar omalta osaltaan motivoi Anakinia suhteeseen Padmen kanssa sanomalla Anakinille, että Padme vaikutti onnellisemmalta kuin pitkään aikaan Anakinin nähdessään. Kuinka ollakaan, Padme toistaa pian Nassin erehdyksen ja valtuuttaa Jar Jarin äänestämään puolestaan senaatissa (Nass on väliajalla tehnyt uuden erehdyksen nimittämällä Jar Jarin senaattoriksi.). Miksi Padme oikeastaan antaa niin tärkeät valtuudet noin ilmeiselle tunarille? Bail Organa esimerkiksi olisi ollut parempi vaihtoehto ja Padmelta tuskin oli jäänyt huomaamatta millainen kävelevä katastrofi Jar Jar on.

Lopulta Jar Jar sitten näillä Padmenkin myöntämillä valtuuksilla tekee aloitteen, joka aloittaa Palpatinen tien ylikanslerista keisariksi. Tässä on tiettyä ironiaa: Tasavallan nerokkain juonittelija (Palpatine/Sidious) saa tavoitteensa läpi saman Tasavallan erään typerimmistä olioista avulla.

3

290

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veteranfan

      Mielestäni George Lucas oli nero luodessaan Jar Jar Binksin kaltaisen koheltajan Star Wars saagaan,sillä ensinnäkin Jar Jar ei olekkaan huippuälykäs apuri jedeille eikä ole ensimmäisenä tappamassa vihollisia.
      Jar Jar on luultavasti koko elokuvan viattomin hahmo ja tämä viattomuus on Jar Jarin suurin pahe Star Wars faneille???

      Mielenkiintoista on myös eräs teoria nettikeskusteluissa joissa Jar Jar Binks olisi Sithlordi,jonka Lucas olisi luonut Palpatinen apuriksi.

      • DarthSyfilis

        Darth Jar Jar teoria on saanut tukea hänen näyttelijältään Ahmed Bestiltä joka myöntää että kyseessä piti olla alunperin vihollinen joka vain näyttelee kömpelöä ja tyhmää. Jar Jaria inhottiin niin kovasti että suunnitelmat kuopattiin.


      • BigBoomers

        Pikemmin myrmidoni kuin Sithin lordi, mutta joo... usein käytännössä hahmojen todellinen rooli vaihtuu kun elokuvasarja etenee.

        Jar Jarin roolihan sulaa suoraan alta jo episodi 2:ssa ja kolmosessa häntä näkee vain vilaukselta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      55
      1099
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      1023
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      1014
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      910
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      90
      841
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      725
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      655
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      190
      643
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      603
    Aihe