Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisu

ushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980.[1] Kansainvälisestä tautiluokituksesta ICD-10:stä puuttuu tämä häiriö, ja se luokitellaan muuksi persoonallisuushäiriöksi.[2] Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.[3]

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan narsistinen häiriö ei ilmene älyllisinä tai suoritusongelmina eikä myöskään mielenterveysongelmina. Se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi suoriutua älyllisesti keskimääräistä paremmin. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.[4]
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

SINÄ olet narsisti kun tuollaisia Wikipediasta kopsaat!
Pois täältä ja heti!

Äänestä

Paljon on kateutta,ylimielisyyttä ja muuta luonnevikaa meissä ihmisissä.
ei kauas hyvästä elämästä nakkaa,jos kohdeltais ystävää,niinkuin toivoisimme itseämme kohdeltavan.
Rakkaus ja lämpö luo paremmat edellytykset kestävään,suhteeseen ja ystävyyteen,kuin mollaaminen ja piikittely.
Jokainen on oma persoona,mutta eikö todellakaan voisi muuttaa pahan ja terävän kielen suuhun sopivammaksi ja puhua ystävälliseen sävyyn?
Hän tuskin tätä lukee,mutta ken tietää? M--N. Piste

Äänestä
  • Palstajuttuja ei kannata ottaa itseensä.

    Äänestä

Narsismi esiintyy hyväksikäytetyillä ihmisillä heikon itsetunnon suojaamiseksi. Totuudessa he ovat seksuaali väkivallan uhreja, teidän kuvitelmissa äärimmäisen pahoja ali ihmisiä.

Äänestä
  • Ei todellakaan kaikki narsistit ole seksuaaliväkivallan uhreja.

    Äänestä

  • Viittaatko siihen MustaK-nimimerkin tekstiin? Et tunne sitä kirjoittajaa. Se voi olla trolli ja vaikka ei olisikaan niin et pysty yhden tekstin perusteella väittämään ketään narsistiksi, jos sulla ei ole oikeasti laajasti tietoa asiasta.

    Äänestä

Entäs kun on useampia persoonia ihmisellä?

Äänestä
  • Montako persoonaa sinulla on?

    Äänestä

Ahaa, työkaveri ei myönnä virheitään, alkaa syytellä heti jotain muuta.

Äänestä

Jos hyväilen omaa kyrpääni niin olenko itsekäs narsisti?

Äänestä

No tämän tiedän kyllä, omaa kokemusta on nimittäin 2 krt poliisit on soittanut paikalle ne ei kiinnostunut koko asiasta. osaa hyvin puhua kaikki asiat läpi. Nyt mietin Suomesta lähtöä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ösajffoewjfw kirjoitti:

ushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980.[1] Kansainvälisestä tautiluokituksesta ICD-10:stä puuttuu tämä häiriö, ja se luokitellaan muuksi persoonallisuushäiriöksi.[2] Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.[3]

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan narsistinen häiriö ei ilmene älyllisinä tai suoritusongelmina eikä myöskään mielenterveysongelmina. Se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi suoriutua älyllisesti keskimääräistä paremmin. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.[4]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu