Mikä tuhoaa punaherukan ja karviaisen lehdet....

MarjapensaatMetsässä

Istutin keskelle metsää raivattuun aukkoon erilaisia marjapensaita. Yleensä tavallisessa puutarhassa mustaviinimarjaan iskee tuholaiset ensimmäiseksi ja muut säilyy terveinä. Nyt kävi niin että karviaisiin ja punaisiin iskeytyi jotkut toukat ja söivät osan pensaista täysin puhtaiksi.

Elpyykö pensaat vielä keväällä, vai kannattaako ne uusia jo syksyllä?

Samaa tuholaista oli kotipuutarhassakin, mutta ehdin torjuntaan alkuvaiheissa ja elinvoimaisilta pensaat näyttää edelleenkin.

Mustaherukan kohdalla saavutin tavoitteen ja ne on säilynyt terveinä metsätarhassa, mutta samaan aikaan kotipuutarhaan istutetut ovat saaneet erilaisia sieni- ja vastaavia tartuntoja.

Olen nähnyt metsätarhoissa hyvin kasvavia ja elinvoimaisia vakoisia ja punaisia herukkapensaita ja karviaispensaita. Onko vain sattumaa että minun pensaat syötiin paljaiksi?

12

5340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poltinkarva

      karviaispistiainen

      • poltinkarva

        Vielä, pensaat todennäköisesti alkavat kasvaa keväällä. Vaan sitten on pidettävä tarkka vaari, etteivät ne madot taas syö lehtiä. Aloittavat tuhotyön pensaan sisältä.


      • MarjapensaatMetsässä

        Kuvien mukaan karviaispistiäisen toukat on ruskeita tai harmaita tai jotain siltä väliltä. Nämä pistiäiset ovat vihreitä, eli saman värisiä kuin kuusipistiäisen toukat. Ja onhan noita vihreitä toukkia vaikka kuinka montaa erilaista lajia. Olisko joku koivumittarikin.


      • poltinkarva

        On ne vihreitä ja ainakin minun karviaisissa on ollut. En tiedä mitä kuvia olet katsellut. Vihreitä matoja on vaikea huomata. Ne madot ovat lehtien reunoilla. Aikuisia perhosia olen myös nähnyt. Googlaamalla tuli kuvia vihreistä madoista. Oletko taas joku viisastelija??? Jos olet sitä mieltä että koivumittari syö marjapensaat, niin ole typerä kaikessa rauhassa äläkä vaivaa toisia kyselyilläsi.


    • Koivumittari

      Kun metsään olet vienyt, niin koivumittari on yksi mahdollinen lehtien tuhooja. Varsinkin jos metsäpuutarha on perustettu havupuumetsään niin silloin kohdalle sattunut koivumittariperhonen valitsee suurella todennäköisyydellä marjapensaan, koska muita lehvästöjä ei ole tarjolla. Koivumittari on myös tavallinen kotipuutarhatuholainen ja sille kelpaa juurikin marjapensaiden lehvästö.

      • Äkämäpunkkejaväistäen

        Mustaherukkaahan sinne metsään yleensä istutetaan kun puutarhat on vahvasti herukan äkämäpunkin saastuttamia. Kun hoitaa huolella niin voi olla että äkämäpunkit eivät juurikaan löydä metsässä kasvaviin mustaherukkapensaisiin.


    • poltinkarva

      Mittarit on helppo tunnistaa. Harvoin niitä kotipuutarhoissa on. Tänä kesänä ilmeisesti tuulten mukana tuli valtavasti herukkapistiäisiä. Niin, että on hyvin todennäköistä, että ovat löytäneet ne metsässäkin olevat pensaat. Pissapäät saavat askarella mittaritoukkien kanssa.

      • Sairastanimittelyä

        Lopeta sai tapa nimitellä.


      • Oletkosairas

        Oletko sairas kun jatkuvasti nimittelet.


    • Joo-oh

      Istutit keskelle metsää marjapensaita?? Nyt ei kyllä ole ihan uskottava aloitus, taitaa olla sativa kasvit keskellä metsää, ja nyt yrittää kierrellen ja kaarrellen tosiasiassa kysyä neuvoja lehtien laadun parantamiseen.

      • Pysyasiassa

        Tuskin typerä kommennttisi auttaa kysyjää pätkääkään.


    • Harvointäystuho

      Koivumittarin toukka on tavallinen puutarhatuholainen. Täystuhoa se aiheuttaa kuitenkin aika harvoin ja silloinkin tuho kohdistuu lähinnä pieniin marjapensaisiin. Täysikokoisissa pensaissa täystuho on aika harvinaista. Täysin paljaaksi syöty pensaskin toipuu kohtuuhyvin jos ei joudu saman tuhon kohteeksi peräkkäisinä vuosina. Nuorena toukka on vihreä, mutta muuttuu vanhetessaan tummemmaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1792
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1517
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1497
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1175
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe