Mietteitä ja ajatuksia kaksisuuntaisesta

Olen myös saanut diagnoosin bibo 2 nyt kesällä. Lääkäri otti mielialalääkkeen pois, vaikka olin masentunut ja ärtynyt kovan työ- ja opiskelustressin vuoksi. Sain vain rauhoittavia lääkkeitä ja jatkoin terapiaa. Sain valtavat paniikkihäiriöt jotka ovat olleet aluksi jokailtaisia ja melkein kestämättömiä. Nämä paniikkikohtaukset alkoivat tämän vuoden alussa pikkuhiljaa paheten iltaisin. Asun yksin ja ahdistus oli valtava, itkin ja tunsin olevani kehoni vanki. Menin siis lääkärille aikeena vaihtaa mielialalääkkeeni toiseen, mutta hän teki heti kyseisen diagnoosin ja otti pois tuon lääkkeen. Nyt olen käyttänyt Lamictalia kaksi viikkoa 25mg /vrk annoksella ja tänään nostetaan seuraaville kahdelle viikolle 50mg /vrk annos. Lääke on auttanut vähän ahdistukseen, muttei paniikkiin niinkään. Nyt olen pyytänyt tähän rinnalle mielialalääkettä paniikin hoitoon, mutta lääkäri ei sitä kirjoita, koska hänen mukaansa menisin hypomaniaan. Silloin, kun käytin mielialalääkettä, voin paljon paremmin kuin koskaan. Käytin sitä lääkettä 10 vuotta ja sitten kertalaakista lääkäri, joka näki minut ekan kerran, tekee diagnoosin ja ottaa lääkkeen pois. Tunnen kokeneeni kohtuutonta vääryyttä ja kesäni on mennyt täysin pilalle paniikin ja ahdistuksen vuoksi. Olen nyt siis vaihtamassa lääkäriä joka sanoikin jo, ettei kyseinen diagnoosi ole välttämättä oikea ja että sitä pitää tutkia vielä. Onko täällä ketään, kuka olisi joutunut samankaltaiseem tilanteeseen ja joka käyttäisi samaan aikaan lamictalia sekä jotain ssri- lääkettä? Tämä tilanne ahdistaa kovasti ja nuo paniikkikohtaukset ovat niin hirveitä, etten toivo niitä kellekään. Vain saman kokeneet ymmärtävät miltä ne tuntuvat.

Mukava kuulla (jos niin nyt tässä tilanteessa voi sanoa ;)) muidenkin kokemuksia tästä häiriöstä ja sen oireista. Itselläni oli myös keväällä noita ahdistus ja pelkotiloja. Mitään erityistä syytä niihin ei yleensä ollut. Myös minulla ahdistus oli pahimmillaan illalla, mutta myös päivisin sain hysteerisiä itkukohtauksia. Nyt muutaman kuukauden lääkehoidon jälkeen oloni on jo paljon parempi. Vaikka kyllä synkkiäkin hetkiä aina silloin tällöin ilmaantuu. Eilen oivalsin, että minun täytyy huonoina päivinä vain olla armollinen itselleni, levätä ja hyväksyä vain tuo ikävä olotila. Toki ymmärrän, että voin tällä hetkellä hyvin, verrattuna tuohon keväiseen ahdistukseen. Panic ymmärrän miltä sinusta tuntuu tällä hetkellä. Voin kuitnkin lohduttaa, että vielä tulee se aika, jolloin kaikki on paljon paremmin. Toivottavasti löydät lääkärin, joka osaa auttaa sinua ja sopivat lääkkeet löytyisivät. Onko sinulla läheisiä, joiden kanssa voisit jutella ja viettää aikaa? Yksin olo vain pahentaa ahdistusta ja asioita tulee pyöriteltyä mielessä taukoamatta..

Miksi et tahdo kertoa kavereille? Ei sairautta tarvi hävetä.

Kaverini ei kertonut minulle, paljon turhaa riitaa olisi jäänyt riitelemättä, jos olisin tiennyt käytöksen johtuvan sairaudesta eikä kusipäisyydestä.

Kaikkea hyvää elämääsi.