Saako alle 16-vuotias harrastaa seksiä

Itse olen 21-vuotias, joten kysymykseni

'Saako alle 16-vuotias harrastaa seksiä 12-vuotiaan kanssa?'

on täysin teoreettinen eikä kohdistu kehenkään yksittäiseen ihmiseen.

Yleisesti on todettu, että suojaikärajaa (16v) nuoremmat saisivat laillisesti harrastaa seksiä keskenään, mutta on kovin vaikea usko, että 15-vuotias saisi esim. 5-vuotiaan kanssa sitä harrastaa.

Lastenkin (alle 16-vuotiaiden) keskuudessa on todettu lapsen hyväksikäyttöä, joten löytyykö keltään FAKTAA näistä lasten välisistä rajoituksista?
11821940
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 118

Vanhimmat

Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei pidetä RL 20:6§ 1mom tarkoitettua tekoa , JOS osapuolten iässä TAI henkisessä JA ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.

Kun samaan aikaan rikosoikeudellisen vastuun ikäraja on Suomessa 15 vuotta, niin käytännössä 15 vuotias voi joutua rikosoikeudellisiin seuraamuksiin jos hän on huomattavasti nuoremman kanssa tms. Alle 14 v. toimiessa samalla lailla hän voi sitten joutua sosiaaliviranomaisten kanssa tekemisiin.

Äänestä
  • No mulla sitten tällanen kysymys:

    Saako vaikka 16 vuotias harrastaa seksiä parikymppisen kanssa vaikka tämän vanhempansa tai vain toinen vanhemmista olisi tätä vastaan?
    Omasta mielestäni siinä ei ole mitään kiellettävää tai syylistyneisyyttä tämän vanhemman osapuolen seksuaalirikokseen hmm.

    Äänestä

  • Sen kun tietäis: D kirjoitti:

    No mulla sitten tällanen kysymys:

    16-vuotias saa harrastaa seksiä parikymppisen tai vaikka 100-vuotiaan kanssa jos haluaa.
    Suomessa seksin suojaikäraja on juuri tuo 16-v. Ruotsissa jo 15-vuotias saa päättää itse
    seksikumppaninsa iän ja Virossa 14-vuotias.

    Suomessa vain ALLE 16-vuotiaat eivät itse päättää seksiä kenen kanssa haluavat harrastaa seksiä.

    Virossa, Latviassa, Liettuassa, Kreikassa, Unkarissa, Moldovassa, Serbiassa, Italiassa ja Saksassa jne. suojaikäraja on VAIN 14 VUOTTA. Ruotsissa, Tanskassa ja Islannissa suojaikäraja on 15 vuotta. Samoin Ranskassa, Puolassa, Romaniassa, Slovakiassa. jne

    Suomessa on EU:n korkein suojaikäraja.

    Miksi Suomessa seksi 15-vuotiaan kanssa on AINA "törkeä rikos" mutta naapurimaissamme ei?
    Mikä tekee suomalaisista 15-vuotiaista erikoistapauksia?

    Äänestä

  • Teko ei ole rikos parikymppiselle. Vanhemmalla toki kuitenkin huoltajana on oikeus päättää lapsensa tekemisistä. Siis mitään erityistä oikeutta harrastaa seksiä vastoin vanhempien tahtoa ei ole.

    On huomattava, että nämä lait on tehty asenteella, että lapsi on uhri. Siis on outoa kysyä saako lapsi harrastaa seksiä aikuisen kanssa.

    Äänestä

  • Suomessa kyllä kirjoitti:

    16-vuotias saa harrastaa seksiä parikymppisen tai vaikka 100-vuotiaan kanssa jos haluaa.
    Suomessa seksin suojaikäraja on juuri tuo 16-v. Ruotsissa jo 15-vuotias saa päättää itse
    seksikumppaninsa iän ja Virossa 14-vuotias.

    Suomessa vain ALLE 16-vuotiaat eivät itse päättää seksiä kenen kanssa haluavat harrastaa seksiä.

    Virossa, Latviassa, Liettuassa, Kreikassa, Unkarissa, Moldovassa, Serbiassa, Italiassa ja Saksassa jne. suojaikäraja on VAIN 14 VUOTTA. Ruotsissa, Tanskassa ja Islannissa suojaikäraja on 15 vuotta. Samoin Ranskassa, Puolassa, Romaniassa, Slovakiassa. jne

    Suomessa on EU:n korkein suojaikäraja.

    Miksi Suomessa seksi 15-vuotiaan kanssa on AINA "törkeä rikos" mutta naapurimaissamme ei?
    Mikä tekee suomalaisista 15-vuotiaista erikoistapauksia?

    "Miksi Suomessa seksi 15-vuotiaan kanssa on AINA "törkeä rikos" mutta naapurimaissamme ei?
    Mikä tekee suomalaisista 15-vuotiaista erikoistapauksia?"

    Kokeilepas tätä: Kun tuota nimitetään pedofiliaksi, sillä voidaan lietsoa lähes loputtomiin paniikkia väestön keskuudessa. Poliitikot voivat esiintyä "välittävinä" kun vaativat yhä uusia ja ankarampia lakeja estämään "lasten hyväksikäyttöä" ja "törkeitä rikoksia".

    Poliisi taas voi pyytää lisää valtuuksia "pedofilian torjuntaan" ja sensuroida erilaisia ei-pedofiilisia seksisivustoja.

    Äänestä

  • okaro kirjoitti:

    Teko ei ole rikos parikymppiselle. Vanhemmalla toki kuitenkin huoltajana on oikeus päättää lapsensa tekemisistä. Siis mitään erityistä oikeutta harrastaa seksiä vastoin vanhempien tahtoa ei ole.

    On huomattava, että nämä lait on tehty asenteella, että lapsi on uhri. Siis on outoa kysyä saako lapsi harrastaa seksiä aikuisen kanssa.

    " Siis on outoa kysyä saako lapsi harrastaa seksiä aikuisen kanssa. "

    Miten niin "outoa"? Itse asiassa käsite "lapsi" on outo. Tuota käsitettä ei ollut oikeastaan lainkaan olemassa vielä pari vuosisataa sitten. Lapset kävivät työssä ja tekivät kaikkea mitä aikuisetkin.

    Vasta nyky-yhteiskunnasta on tullut lasten hyysäyksen yhteiskunta.

    "Siis mitään erityistä oikeutta harrastaa seksiä vastoin vanhempien tahtoa ei ole."

    Lapset tietenkään eivät aina kerro näistä "harrastuksista" vanhemmilleen. Siten jos vanhempi ei ole kieltänyt niin voinee harrastaa vapaasti.

    Äänestä

  • Kriittinen ajatus kirjoitti:

    Mitä puppua kirjoitat. Kyllä käsite lapsi on ikivanha ja ero lapsen ja aikuisen väillä on ollut. Toki lapset ovat ennen tehneet työtä ja ihmiset usein ovat elättäneet itsensä n. 15-vuotiaasta asti.

    En viitsi tässä pidemmälle selitellä.Jatkossa koita vastata vuoden sisällä siitä, kun olen kirjoittanut jotain.

    ^paedophile

    Äänestä

  • Sen kun tietäis: D kirjoitti:

    No mulla sitten tällanen kysymys:

    Saako vaikka 16 vuotias harrastaa seksiä parikymppisen kanssa vaikka tämän vanhempansa tai vain toinen vanhemmista olisi tätä vastaan?
    Omasta mielestäni siinä ei ole mitään kiellettävää tai syylistyneisyyttä tämän vanhemman osapuolen seksuaalirikokseen hmm.

    Se on rikos. 16 vuotiaat aina 18 vuotiaaseen asti saa harrastaa seksiä. Sitten kun ylitetään 18 ja harrastetaan seksiä sitä nuoremman kanssa niin se on rikos.

    Äänestä

  • Kyllähän 16 vuotiaat ja sen allekkin olevat seksiä harrastaa. Tosin, pääsääntöisesti "käsityön" merkeissä.

    Äänestä

  • Kyllä se näin on

    Äänestä

  • Suomessa kyllä kirjoitti:

    16-vuotias saa harrastaa seksiä parikymppisen tai vaikka 100-vuotiaan kanssa jos haluaa.
    Suomessa seksin suojaikäraja on juuri tuo 16-v. Ruotsissa jo 15-vuotias saa päättää itse
    seksikumppaninsa iän ja Virossa 14-vuotias.

    Suomessa vain ALLE 16-vuotiaat eivät itse päättää seksiä kenen kanssa haluavat harrastaa seksiä.

    Virossa, Latviassa, Liettuassa, Kreikassa, Unkarissa, Moldovassa, Serbiassa, Italiassa ja Saksassa jne. suojaikäraja on VAIN 14 VUOTTA. Ruotsissa, Tanskassa ja Islannissa suojaikäraja on 15 vuotta. Samoin Ranskassa, Puolassa, Romaniassa, Slovakiassa. jne

    Suomessa on EU:n korkein suojaikäraja.

    Miksi Suomessa seksi 15-vuotiaan kanssa on AINA "törkeä rikos" mutta naapurimaissamme ei?
    Mikä tekee suomalaisista 15-vuotiaista erikoistapauksia?

    Eikö+se+ole+pedofiliaa?Jos+olette+perehtyneet+aiheeseen+PEDOFILIA,+ja+mitä+se+tarkoittaa,+niin+eihän+sitä+voi+muulla+todeta+kuin,+että+se+on+Pedofiliaa.Kaikki+mikä+viittaa+Seksuaalisuuteen+laissa+tiukentuu+koko+ajan.erilaisia+rikosnimikkeitä+on+käytetty+jo+useita+vuosia.+mutta+meneekö+tämä+hölmöys+jo+siihen,+että+ihmisiä+ei+saa+edes+katsoa+etteikö+tule+rekisteriin+merkintää??Yhä+vanhemmat+ja+vanhemmat+katsovat+koneiltaan+tämän+tyyppisille+ihmisille+suunnattuja+sivustoja+netistä.+joissa+on+vanha+mies+puolinen+ja+nuorehko+ns+kokematon+tyttö.Mutta+missä+menee+oikeasti+se+raja?En+tarkoita+hulluja+lainsäädäntöjä.Rikos+on+rikos+katsojan+silmässä.+TÄ?ikä+on+vain+numeroita.+tä?niinkös?+Hä?Annampas+tässä+yhden+esimerkin,+ja+vain+tämän+yhden...Espoolais+perhe+johon+kuuluu+nimet+muutettu+tottakai++Isä+Asko48+.+Äiti+Aila44.+Lapset+Jukka21v,+Ville19,+Satu+15+ja+Roosa+13.Espoolaisperheen+sukulais+perhe+asuu+Mikkelissä.+isä+Raimo47.+Äiti+Laura43.+lapset+sampo+16+ja+saku+15.Perheet+vierailevat+vuodessa+muutamia+kertoja+keskenään+toistensa+luona+ym+mökkeilyä.Raimo+ja+laura+erosivat,+heillä+ei+mennyt+pitkään+aikaan+kovin+hyvin.Espoolaisperheen+tyttö+Satu+on+ollut+useasti+Mikkelissä+Raimon,+Sampon+ja+Sakun+perheen+luona+.Isä+tunsi+jonkinlaista+kiintymystä+Espoolaisperheen+tyttöön+Satuun,+ja+Satu+tuli+hyvin+juttuun+Raimon+kanssa.+Raimo+kuitenkin+piti+näppinsä+erossa+lapsesta.Raimo+muutti+erilleen+perheestään+Helsinkiin,.Raimolla+oli+kuitenkin+vielä+ihan+hyvät+välit+Espoolais+perheeseen.Yhtenä+viikonloppuna+Asko+ja+Aila+sopivat+että+Lapset+tulisivat+Helsinkiin+viikonlopuksi+Raimon+luokse.+Sillä+He+olivat+suunnitelleet+veneily+/+mökkiviikonloppua.Lapset+olivat+innoissaan.Tästä+tulee+liian+pitkä+infoa+.+joten+lyhykäisyydessään.+Raimo+ja+Satu+pätyivät+sänkyyn.Olivat+nauttineet+toistensa+seurasta+ja+myös+alkoholia.Aamu+oli+kuulemma+Karua+ja+yhtä+painajaista.Satu+soitti+äitilleen+mökiltä+ja+oli+shokissa,+ja+pyysi+Äitiänsä+tulemaan+hakemaan.Tästä+seurasi+Oikeuskäsittely,+ja+raimoa+syytettiin+alaikäisen+seksuaalisesta+hyväksikäytöstä.Jos+Raimo+ei+olisi+tarjonnut+17+vuotiaalle+Sadulle+alkoholipaukkuja.+huom+kyse+ei+ollut+miedoista+juoma+annoksista,+vaan+väkevistä+38%+-+40%+sisältävistä+vahvoista+alkoholipaukuista,+siinä+tarkoituksessa+että+alaikäinen+Lapsi+Humaltuu+ja+Raimon+tarkoitus+oli+seksuaalinen+hyväksikäyttö.Näillä+Nimikkeillä+oikeus+katsoi+Raimon+Syylliseksi.Mkä+viittaa+Pedofiliaa,+on+se+että+lasta+/+nuorta+henkilöä+huomattavasti+vanhempi+henkilö+jonka+tarkoitus+on+seksuaalisen+kohtaaminen+nuoren+henklön+kansssa.Oli+ikä+sitten+se+100v+ja+16v,.Mutta+laki+on+laki.Olisiko+lakia+muutettava+että+alle+18-20+kymppiset+saisivat+painia+omissa+ikäluokissaan,+eikä+vanhemmilla+olisi+siihen+painiryhmään+mitään+asiaa?...+ne+mitä+tapahtuu+alle+sen+18vuotiaitten+kesken.+on+erikseen+asia.+Alkoholilakia+/+tupakkilakia+muutetaan+kyllä+16v+-+18+vuotias.MInun+mielestäni+se+on+pedofiliaa+ja+erittäin+törkeää+vielä+sellainen+että+jos+huomattavasti+vanhempi+henkilö+on+kiinnostunut+itseään+huomattavasti+nuoremmasta+henkilöstä+seksuaalisessa+mielessä.Sitten+mitä+vielä+tulee+seksuaaliseen+hyväksikäyttöön,+niin,+se+että+Henkilö+menee+baariin+tai+muuten+juottaa+ja+tarjoaa+toiselle+henkilölle+alkoholijuomia+humaltumis+tarkoituksena+käyttää+toista+seksuaalisesti+hyväkseen.+oli+ikä+mikä+tahansa.se+on+seksuaalista+hyväksikäyttöä.Sä+juotat+toista+humaltumistarkoituksena+käyttääkses+sitä+hyväkses.+Tajuutko+pointin?

    Äänestä

  • MIkaSalonen123 kirjoitti:

    pitäisit ees iät tossa sun tarinassa oikeina

    Äänestä

  • Suomessa kyllä kirjoitti:

    16-vuotias saa harrastaa seksiä parikymppisen tai vaikka 100-vuotiaan kanssa jos haluaa.
    Suomessa seksin suojaikäraja on juuri tuo 16-v. Ruotsissa jo 15-vuotias saa päättää itse
    seksikumppaninsa iän ja Virossa 14-vuotias.

    Suomessa vain ALLE 16-vuotiaat eivät itse päättää seksiä kenen kanssa haluavat harrastaa seksiä.

    Virossa, Latviassa, Liettuassa, Kreikassa, Unkarissa, Moldovassa, Serbiassa, Italiassa ja Saksassa jne. suojaikäraja on VAIN 14 VUOTTA. Ruotsissa, Tanskassa ja Islannissa suojaikäraja on 15 vuotta. Samoin Ranskassa, Puolassa, Romaniassa, Slovakiassa. jne

    Suomessa on EU:n korkein suojaikäraja.

    Miksi Suomessa seksi 15-vuotiaan kanssa on AINA "törkeä rikos" mutta naapurimaissamme ei?
    Mikä tekee suomalaisista 15-vuotiaista erikoistapauksia?

    Lapsuus. Sitten tulee teini ikää ja nuoruus. Sitten nuoret aikuiset . Ihminen voi valita itse kumppaninsa myös naiset siis mutta vasta nuorena aikuisena. Lapsi kehittyy aikuiseksi pikkuhiljaa sekä ruumiita että järjen puolesta. Aikuinen on vasta 19-24 vuotiaana sitten 30- vuotiaana jo täysin päättää itse. Vastuu synnyksistä ja vauvan ruuasta vaatteista hygieniasta tulee molemmille sukupuolille eli pitää olla ammatti ja palkkatyö.Naisella pitää olla omaa rahaa omiin menoihin. Et voi raiskata lapsia ja pakottaa synnyttämään alaikäisenä . Ihminen on kokonainen eikä pelkkä sukupuolielin. Elämässä on vastuuta.

    Äänestä

  • okaro kirjoitti:

    Teko ei ole rikos parikymppiselle. Vanhemmalla toki kuitenkin huoltajana on oikeus päättää lapsensa tekemisistä. Siis mitään erityistä oikeutta harrastaa seksiä vastoin vanhempien tahtoa ei ole.

    On huomattava, että nämä lait on tehty asenteella, että lapsi on uhri. Siis on outoa kysyä saako lapsi harrastaa seksiä aikuisen kanssa.

    Ajattele että omia lapsiasi raiskailee joku vanha ukko.

    Äänestä

  • okaro kirjoitti:

    Mitä puppua kirjoitat. Kyllä käsite lapsi on ikivanha ja ero lapsen ja aikuisen väillä on ollut. Toki lapset ovat ennen tehneet työtä ja ihmiset usein ovat elättäneet itsensä n. 15-vuotiaasta asti.

    En viitsi tässä pidemmälle selitellä.Jatkossa koita vastata vuoden sisällä siitä, kun olen kirjoittanut jotain.

    Ei saa ja ehkäisy pitää hoitaa kuntoon sekä koulutus ammatti ja itse valitsee puolison itselleen.

    Äänestä

  • laki3 kirjoitti:

    Se on rikos. 16 vuotiaat aina 18 vuotiaaseen asti saa harrastaa seksiä. Sitten kun ylitetään 18 ja harrastetaan seksiä sitä nuoremman kanssa niin se on rikos.

    No voi kun monet harrastaa seksiä vasta aikuisena kun on koulut käyty ja rakastuttu menty naimisiin.

    Äänestä

  • Suomessa kyllä kirjoitti:

    16-vuotias saa harrastaa seksiä parikymppisen tai vaikka 100-vuotiaan kanssa jos haluaa.
    Suomessa seksin suojaikäraja on juuri tuo 16-v. Ruotsissa jo 15-vuotias saa päättää itse
    seksikumppaninsa iän ja Virossa 14-vuotias.

    Suomessa vain ALLE 16-vuotiaat eivät itse päättää seksiä kenen kanssa haluavat harrastaa seksiä.

    Virossa, Latviassa, Liettuassa, Kreikassa, Unkarissa, Moldovassa, Serbiassa, Italiassa ja Saksassa jne. suojaikäraja on VAIN 14 VUOTTA. Ruotsissa, Tanskassa ja Islannissa suojaikäraja on 15 vuotta. Samoin Ranskassa, Puolassa, Romaniassa, Slovakiassa. jne

    Suomessa on EU:n korkein suojaikäraja.

    Miksi Suomessa seksi 15-vuotiaan kanssa on AINA "törkeä rikos" mutta naapurimaissamme ei?
    Mikä tekee suomalaisista 15-vuotiaista erikoistapauksia?

    Kehitysmaissa on surkea lainsäädäntö. Ruotsi on yli seksuaalinen, kaikki tietää heidän blondien huonon maineen.

    Äänestä

Ei! ja vielä kerran EI!

Äänestä
  • Mun mielestä seksi on normaalia yli 1 vuotiaalta

    Äänestä

Otetaanpa nyt vertailuun tämä.

Esim. seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta on lakikirjan mukaan sitä, että ostaa alle 18-vuotiaalta (esim 17-vuotiaalta) seksiä. Toisin sanottuna, jos 16-vuotias tyttö ostaa 17-vuotiaalta pojalta seksiä, 16-vuotias syyllistyy seksuaalipalvelun ostamiseen nuorelta.

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on vapaaehtoinen seksi alle 16-vuotiaan kanssa, mikäli osapuolten iässä & henkisessä/ruumiillisessa kypsyydessä on suuri ero. Lakikirja ei sano, ettäkö 15-vuotias ei voisi syyllistyä tekoon.

Esim. lapsensurma on rikoslaissa sellainen rikos, johon lain tekstin mukaan vain nainen voi syyllistyä. Lapsensurma on tilanne, jossa äiti raskauden jälkeisessä uupumuksessa tappaa lapsensa. Lievempi henkirikos. Jos mies olisi epäiltynä lapsensurmasta, niin kaipa se tarkoittaisi sitä että myös mies voisi siihen syyllistyä, mutta mies ei ole ollut epäiltynä lapsensurmasta.

Väitän siis näiden perusteella, että 15-vuotias voi syyllistyä nuorena henkilönä tehtyyn lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön - esim. harrastaessaan seksiä 12-vuotiaan kanssa.

Äänestä
  • Unohdin tuossa mainita olennaisen.

    Eli sen, että erään 2000 ilmestyneen uutisen mukaan vuonna 1999 90% lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäillyistä oli aikuisia ja nuorin oli 15-vuotias.

    Äänestä

  • Mies ei voi syyllistyä lapsensurmaan. Mies vastaavassa tilanteessa tuomitaan muusta henkirikoksesta, kuten taposta. Sama koskee miestä, joka auttaa naista teossa. Sama toki koskee myös muita naisia kuin juuri synnyttänyttä.

    Äänestä

  • Ite oon 13vuotta ja oli iha mahtava eka kerta viikko sit luotettavan pojan kaa ja mun mielestä on oma asia minkä ikäsenä kokeilee ekan kerran

    Äänestä

  • Minä vaan kysyn. Ootko poika?

    Äänestä

  • Motto4449 kirjoitti:

    Ite oon 13vuotta ja oli iha mahtava eka kerta viikko sit luotettavan pojan kaa ja mun mielestä on oma asia minkä ikäsenä kokeilee ekan kerran

    👎👎👎

    Äänestä

  • Ngn kirjoitti:

    Unohdin tuossa mainita olennaisen.

    Eli sen, että erään 2000 ilmestyneen uutisen mukaan vuonna 1999 90% lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäillyistä oli aikuisia ja nuorin oli 15-vuotias.

    Arabien pornovideoilla netissä näkyy kyllä niin nuoria poikia ja tyttöjä ettei varmasti ole kuin 10-14 vuotiaita. Myös YouTubessa. Arabimaissa on egyptiläinen orjakauppa ja haaremikultuuri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Arabien pornovideoilla netissä näkyy kyllä niin nuoria poikia ja tyttöjä ettei varmasti ole kuin 10-14 vuotiaita. Myös YouTubessa. Arabimaissa on egyptiläinen orjakauppa ja haaremikultuuri.

    Profeetta Muhammed oli itse pedofiili joten ei ole ihme että perinne jatkuu yhä edelleen muslimimaissa.

    Äänestä

sehän riippuu ihan siitä, että kuinka paljon nuorempi.
Jos kyseessä on esimerkiksi toinen 12-vuotias niin tuskin katsotaan rikosta tapahtuneeksi juuri tuon "ei merkittävää eroa henkisessä tai ruumiillisessa kypsyydessä".
Tilanne on sitten ihan toinen jos se toinen osapuoli on vaikkapa 15,5-vuotias.

Toiseksi viimeisessä kappaleessa kuvailemasi yleinen toteamus tarkoittaa juuri näitä kokolailla samanikäisten teinien suhteita, jossa kumpikaan ei kuitenkaan ole vielä 16-vuotias.
Kyllä 13-vuotiaankin katsotaan tehneen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön, jos puuhastelee 5-vuotiaan kanssa. Eipä vain ole rikosoikeudellisesti vastuussa, eli juttu menee lähinnä sossupuolen jutuksi.

Viimeinen kappale:
Ei siitä mitään varsinaista faktaa olekaan. Lue rikoslain 20.luku 6§ niin ymmärrät enemmän.
Siitä sitä sitten tuomari soveltaa tapauskohtaisesti.

Äänestä
  • Romanian romanit raiskaa tyttöjä siten asuntovaunussa että ne voi olla samaa sukua ja synnyttää 12- vuotiaana . Kauhean kova kohtelu tytöille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Romanian romanit raiskaa tyttöjä siten asuntovaunussa että ne voi olla samaa sukua ja synnyttää 12- vuotiaana . Kauhean kova kohtelu tytöille.

    Maassa maan tavalla,

    Äänestä

luulen että se rajotus on 2 vuotta. eli 16v ja 14v voi harrastaa

Äänestä
  • se huomataan. Luulo ei ole tiedon väärti.

    Äänestä

  • ei voi mutta jos molemmat ovat 14v niin voivat harrastaa. Jos toinen on 16v ja toinen 14v niin 16v voidaan syyttää lapsiin sekaantumisesta.

    Äänestä

  • Somali t me toivo, etä lissä ****** suomi ja helsinski! Me rikasta teidä elämä! Me ola ystävälinen. Me tykkä sossu, se hell po money. Kela ja sossy maksa palkaliksa ku nukua pitkään Minä. Saada työturva asunto myos mMe kiittä somiihminen tätisosiaali !

    Äänestä

  • itellä oli pari vuotta nuorempi muija.
    ei saatu harrastaa seksiä.
    vittu mitä paskaa.

    ite olin 17 ja nainen 15.

    ja tietenkin sen isä oli fobba.

    Äänestä

  • Ai oikeen nettipoliisi oli
    Vitsi on marko tyytyväinen

    Äänestä

  • hellssinki kirjoitti:

    Somali t me toivo, etä lissä ****** suomi ja helsinski! Me rikasta teidä elämä! Me ola ystävälinen. Me tykkä sossu, se hell po money. Kela ja sossy maksa palkaliksa ku nukua pitkään Minä. Saada työturva asunto myos mMe kiittä somiihminen tätisosiaali !

    On somaliassakin sosiaaliturva . Vielä Somalian kielellä.

    Äänestä

minun mielestä asiaa ei voi mitenkään ottaa seksuaaliseksihyväksikäytöksi jos vaikka 16- vuotias ja 13- vuotias harrastaa seksiä . tarkotan sitä siis sillä että jos molemmat suostuu seksiin ilman mitää maksuja . en tiedä sit onko se sit eri asia jos esim toi 16 - vuotias on poika ja 13 - vuotias tyttö ja sit tää tyttö tuleekin raskaaks niin ehkä sit tää juttu voi mennä eka sossujen kautta sit oikeuteen mutta eikö siinä ole silleen että se tyttö päättää sen haluaako se sen asian menevän oikeuteen ihmetyttää ihan tää suomen laki joka on kyllä vähä outo ! . kertokaa mulle jos olen väärässä tässä asiassa kiitos .

Äänestä
  • Laki on outo. Kyllä.

    Alle 16-vuotiaalla ei ole oikeutta määrätä omasta seksuaalikäyttäytymisestään. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö EI ole asianomistajarikos, toisin sanoen se on aina syyttäjän harkinnassa nostaako juttua vai ei.

    16-vuotiasta saa panna mielin määrin mutta toimituksesta ei saa ottaa kuvallisia muistoja koska se on lapsipornon tuottamista. Myös alle 16 vuotias voi syyllistyä lapsipornon tuottamiseen.

    Äänestä

  • pedro bear kirjoitti:

    Laki on outo. Kyllä.

    kiitoksia sulle tiedosta !

    Äänestä

  • hkjf puhuu asiaa

    Eikös Suomen Pollarilla ole käytännössä yksinoikeus tuottaa lapsipornoa?

    Äänestä

Uusi lakihan tekee AINA alle 16-vuotiaan kanssa seksistä TÖRKEÄN RIKOKSEN.
Lainvalmisteluissa ei ole tähän mitään poikkeuksia. Eli alaikäiset keskenäänkään eivät saisi harrastaa seksiä?

Tosin 13-vuotias ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan, joten vain yli 15-vuotias voi saada tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Eli vastaus kysymykseesi olisi: Suomessa 15-vuotias EI SAA lain mukaan harrastaa seksiä yhtään minkään ikäisten kanssa, koska jos se harrastaa 15veen tai sitä nuoremman kanssa niin se itse syylllistyy rikokseen, mutta jos se harrastaa vanhemman kanssa, niin se toinen osapuoli syyllistyy rikokseen!

Äänestä

Mihinhän 'rikokseen' 15v. syyllistyy hässiessään toista 15 vuotiasta? Niin -ei mihinkään. Ei teoriassa eikä käytännössä. Missään tapauksessa hän ei saa mitään rangaistusta.

Äänestä

No tottakai se syyllistyy jos kerran SEKSI ALLE 16-VUOTIAAN KANSSA ON A I N A TÖRKEÄ RIKOS!

Äänestä

Kun itse olin 16-vuotias, niin joillakin kavereilla (tytöillä) oli 20-vuotiaita poikaystäviä. Silloin se ei tuntunut mitenkään erikoiselta, mutta myöhemmin olen tajunnut että ikäero oli liian iso sen ikäisille. Lakia ei rikottu, mutta kaverini ovat myöhemmin itsekin valitelleet, että heitä käytettiin hyväksi.

Äänestä

Tämä on kyllä ihan pelleilyä.
Kun kukaan maallikko ei kerran tiedä asioista hölkäsen pöläystä, niin oma järki sanokoon sitten miten toimia jos pitää välttämättä sitä seksiä harrastaa noinkin lasten vieläpä.
Itse olen sitä mieltä että alle 18vuotiailla ei ole mitään asiaa seksiin keskenään, ei mitään, koska jos olisi, niin sitten en tuomitse 40 vuotiasta miestäkään, joka panee 16 vuotiasta.
Miksi 18 vuotiaalla pitäisi olla oikeus nussia 16 vuotiasta kun lain mukaanhan 18v on aikuinen? 40 vuotias on myös aikuinen, ei siinä ole mitään muttaa.

Ihan täyttä pelleilyä... mutta laki toimii miten toimii. Jos itse saisin päättää ylemmän tahon asioihin, niin alle 18vuotiailta seksi kielletty sakon uhalla ja toistuvasta harjoittamisesta rapsahtaisi ehdollista.

Ihmisten olisi ajoissa tajuttava missä piilee kypsyyden rajat seksin harrastamiseen. Jos 2 kpl 16 vee teinejä harrastaa sitä keskenään, niin ovat liian nuoria.

yhteenvetona siis pidän järkevänä:
1. Alle 18 vuotiailta seksin harrastaminen kielletty lain uhalla
2. Yli 18 vuotiaat saa harrastaa seksiä täysin lain sallimasti

"minun mielestä asiaa ei voi mitenkään ottaa seksuaaliseksihyväksikäytöksi jos vaikka 16- vuotias ja 13- vuotias harrastaa seksiä . tarkotan sitä siis sillä että jos molemmat suostuu seksiin ilman mitää maksuja . en tiedä sit onko se sit eri asia jos esim toi 16 - vuotias on poika ja 13 - vuotias tyttö ja sit tää tyttö tuleekin "

Se olisi epäreilua aikuisia 40 vuotiaita miehiä kohtaan ,jotka mielellään itsekin panisivat sitä 16 vuotiasta etu ja takapuoleen.
Ja lastenleikkeihinhän ei kuulu seksin harrastaminen, vaan omatoiminen itsensähyväily on ainoa laillinen tie sen ikäisten seksin harrastamiseen.

Kyllä meillä täällä Suomessa rangaistaan ties mistä ihan pienestäkin rikkeestä jota voi pitää pienenä ties mitä ja sitten on joku puupää rassaamassa uusia lakipykäliä ja kohta täällä alle 18veetkin nussii jo keskenään.... ei silloin enää pitäisi puhua pedofiliastakaan mitään. Ei ihmisen seksuaalinen mielenkiinto mihinkään häivy iän myötä, eikä se ole sairasta jos 50 vuotias panee 16 vuotiasta, jos sen saa tehdä 13 vuotias tai 18 vuotiaskin.

Että tällainen mielipide minulta puupäille tiedoksi, vaikka mitäpä tämä auttaisi.

Äänestä
  • k

    Äänestä

Kysymys, pitääkö 16 vuotta täyttävän ihmisen olla jo täyttänyt 16, vai riittääkö vaan se että hän täyttää 16 vuotta siinä vuonna?

Äänestä
  • Tuomio tulee päivääkin vaille 16-vuotiaan panemisesta.

    Aivan sama on siis panetko 15,99 vuotiasta vai 5 vuotiasta.

    Äänestä

Miksiköhän tuollaiset kiinnostaa niin kovasti? Miettikääpä vaikka tätä.
uimarannalla yli 50 v mies tuijottaa suoraan ja häpeilemättä 15- 16 vuotiaita tyttöjä. koen sen tyttöjen äitiniä erittäin vastenmielisenä ja törkeänä. mies voisi olla ikänsä perusteella tyttöjen isoisä. jos tilanne olisi niin, että 50 v nainen tuijottaisi 15 vuotiaita poikia, mitä siitä ajateltaisiin. Usein sanotaan vaan, no miehet nyt ovat tuollaisia. kulkiessani nuorten tyttöjeni kanssa ihan missä tahansa, ilmiö on aina sama. Vnhat isomahaiset hikiset ukot tuijottaa ja se oksettaa sekä tyttöjä, että minua! HYI HITTO!

Äänestä
  • Eivät vain junti ymmärrä, että sen tuijotuksen näkee.

    Ihan luonnollista se kuitenkin on, että sukukypsät naaraat kiinnostavat kaiken ikäisi uroksia. Siksihän viisioistakesäisiä tujottavia kutsutaan "pedofiileiksi" kun itse kielletään itseltään, että sen ikäinen kiinnostaa. Paras ikä naiselle synnyttää lapsia alkaa noihin aikoihin (ja joskus aiemmin) ja päättyy enne kolmeakymmentä. Tämä selittää miesten käyttäytymisen.

    Äänestä

Aikuinen harrastakoon seksiä aikuisen kanssa ja nuoret sitten nuorten kanssa. Se on oikea järjestys. Silloin ollaan henkisesti samalla tasolla, eikä kukaan käytä toista hyväksi. Vaikka 16 vuotias suostuisikin seksiin huomattavsti itseään vanhemman kanssa, ei hän ole henkisesti kypsä, vaikka fyysisesti oliskin, eli on vielä houkuteltavissa ja manipuloitavissa ties mihin. Silloin aikuinen ottaa aikuisen vastuun ja PANEE VAIN SEN IKÄISIÄ , JOTKA KYKENEVÄT JO IKÄNSÄ JA HENKISEN KAPASITEETTINSA PUOLESTA JÄRKEVÄÄN PÄÄTÖKSENTEKOON . Näitä lukiessa huomaa, miten sairas maailma lopultakin on! Laki on tehty suojaamaan nuoria juuri tuollaisilta, joiden mielestä voi Panna minkä ikäistä vaan. Nopeasti hoitoon tuollaiset!

Äänestä
  • Jos kerran 16-vuotias on liian nuori tekemään moista päätöstä niin minkä ikäinen mielestäsi on tarpeeksi vanha? Pitääkö olla 18-vuotias? Moni niistä on vielä aivan kakara...
    25? Tiedän muutamia tällaisiakin henkisesti aivan keskenkasvuisia.

    Mikä on mielestäsi se ikä, jolloin varmasti kaikki ovat tarpeeksi henkisesti kypsiä tekemään päätöksen maailman luonnollisimmasta asiasta?

    Äänestä

5 § (24.7.1998/563) Seksuaalinen hyväksikäyttö. Joka asemaansa hyväksikäyttäen taivuttaa sukupuoliyhteyteen tai ryhtymään muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi

kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön, joka on koulussa tai muussa laitoksessa hänen määräysvaltansa tai valvontansa alainen taikka muussa niihin rinnastettavassa alisteisessa suhteessa häneen,
kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön, jonka kyky itsenäisesti päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti heikompi kuin tekijällä, käyttämällä törkeästi väärin tämän kypsymättömyyttä,
henkilön, joka on hoidettavana sairaalassa tai muussa laitoksessa ja jonka kyky puolustaa itseään on sairauden, vammaisuuden tai muun heikkoudentilan vuoksi olennaisesti heikentynyt, tai
henkilön, joka on hänestä erityisen riippuvainen, käyttämällä törkeästi väärin tätä riippuvuussuhdetta tekijästä,
on tuomittava seksuaalisesta hyväksikäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväksi sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan tai saa hänet ryhtymään muuhun hänen seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi.

Yritys on rangaistava.

6 § (24.7.1998/563) Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Joka

on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa,
koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, tai
saa hänet ryhtymään 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon,
on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä 1 momentissa tarkoitettua tekoa, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka menettelee 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen lapsen kanssa, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden sekä asuu lapsen kanssa samassa taloudessa.

Yritys on rangaistava.

7 § (24.7.1998/563) Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Jos lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä

kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa,
rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla tai
rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

8 § (24.7.1998/563) Seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta. Joka lupaamalla tai antamalla korvauksen saa kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon, on tuomittava seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Yritys on rangaistava.

9 § (24.7.1998/563) Paritus. Joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä

järjestää huoneen tai muun tilan korvausta vastaan tapahtuvaa sukupuoliyhteyttä tai siihen rinnastettavaa seksuaalista tekoa varten,
muuten käyttää hyväkseen jonkun ryhtymistä sellaiseen tekoon tai
viettelee tai painostaa toisen sellaiseen tekoon,
on tuomittava parituksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

10 § (24.7.1998/563) Määritelmät. Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan tässä luvussa sukupuolielimellä tapahtuvaa tai sukupuolielimeen kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon.

Seksuaalisella teolla tarkoitetaan tässä luvussa sellaista tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen.

11 § (24.7.1998/563) Syyteoikeus. Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä 3 tai 4 §:ssä eikä 5 §:n 1 momentin 2 tai 4 kohdassa tarkoitetuista rikoksista, ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi taikka ellei erittäin tärkeä yleinen etu vaadi syytteen nostamista.

12 § (24.7.1998/563) Toimenpiteistä luopuminen. Jos 1 §:ssä, 5 §:n 2 momentissa tai 6 §:ssä tarkoitetun rikoksen asianomistaja omasta vakaasta tahdostaan pyytää, ettei syytettä nostettaisi, virallisella syyttäjällä on oikeus jättää syyte nostamatta, jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi syytteen nostamista.

Äänestä
  • mites tuo menee JOS ON ESIM ENSI KERTALAINEN JA SYLISTYY TEKOON 12VUOTIAS lähetelee pyytämätä omia kuviaan ja kertoo itse haluavansa sukupuoliseen yhteyteen 30 v kanssa ja ei ole aijempa seksituomiota niin ONKO SE TYLYSTI LINAA VAI menekö se EHDOLISEKSI TUOMIOKSI ?

    Äänestä

- J J -
"Miksi 18 vuotiaalla pitäisi olla oikeus ****** 16 vuotiasta kun lain mukaanhan 18v on aikuinen? 40 vuotias on myös aikuinen, ei siinä ole mitään muttaa."

"Se olisi epäreilua aikuisia 40 vuotiaita miehiä kohtaan ,jotka mielellään itsekin panisivat sitä 16 vuotiasta etu ja takapuoleen."

Tällä tekstillä kyseinen henkilö osoittaa olevansa siis henkisesti samalla tasolla 16 vuotiaan kanssa, joka on alaikäinen ja vielä vanhempiensa holhouksen alainen.
Toiseksi... 18 vuotiaalla ei tod näköisesti myöskään ole vielä riittävää kokemusta elämästä ja näin ollen riittävän laajaa näkemystä, voidakseen aina tehdä itsenäisiä päätöksiä(iästään huolimatta), vaan meillä aikuisilla on velvollisuus suojella ja opastaa nuoria näissä päätöksissä ja itsenäisen turvatun elämän alkuun. Vastuuta siis nuorista hyvät "aikuiset"!!!!

Äänestä
  • Nuorisolain 27.1.2006/72 1 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti nuorilla tarkoitetaan alle 29-vuotiaita. :)

    Laki tosin käsittelee erilaisia aiheita, mutta aattelinpahan heittää vähän vettä kiukaalle. :)

    Äänestä

  • azkapannu kirjoitti:

    Nuorisolain 27.1.2006/72 1 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti nuorilla tarkoitetaan alle 29-vuotiaita. :)

    Laki tosin käsittelee erilaisia aiheita, mutta aattelinpahan heittää vähän vettä kiukaalle. :)

    Täysi oikeustoimikelpoisuus kyllä alkaa Suomessa 18-vuotiaana, ja onhan tämä kyseinen ikä useissa maissa sellainen aikuistumisriittien vuosi, kun saatetaan ottaa vastuuta hieman erilaisista asioista kuin ennen; ollaan "aikuisia". :)

    Äänestä

MIKÄ ETTEI

Äänestä
  • MIKSI SEN TÄYTYY OLLA 16V?! on melko korkea raja... mitä jos 13v ja 12v ovat olleet yhessä niin pitkään että poika 13v täyttääkin 16 ja tyttö vielä 15 niin onko rikollista?! mikä idea että nuoremmat saavat olla yhdessä mutta ajautuu lopulta rikokseen ja laki pakottaa jätämään mahd. 4v suhteen?? Ihan luonnollinen asia ihmisiltä ruinataan ja nimenomaan teini-ikäisillä on tapana rakastua toisiinsa NIIN MIKSI??!!

    Äänestä

  • dwddwdwdwdw kirjoitti:

    MIKSI SEN TÄYTYY OLLA 16V?! on melko korkea raja... mitä jos 13v ja 12v ovat olleet yhessä niin pitkään että poika 13v täyttääkin 16 ja tyttö vielä 15 niin onko rikollista?! mikä idea että nuoremmat saavat olla yhdessä mutta ajautuu lopulta rikokseen ja laki pakottaa jätämään mahd. 4v suhteen?? Ihan luonnollinen asia ihmisiltä ruinataan ja nimenomaan teini-ikäisillä on tapana rakastua toisiinsa NIIN MIKSI??!!

    Niinpä .. hyvä kysymys..

    Jotkut ihmiset vaan haluaa määrätä toisten elämästä.

    Hyvä esimerkki on aikuiset jotka kieltävät nuorilta energiajuomat (1 juoma = 1 kuppi kahvia) , mutteivät itse suostu luopumaan kahvin juonnista.

    Äänestä

  • Hyväkysymys! kirjoitti:

    Niinpä .. hyvä kysymys..

    Jotkut ihmiset vaan haluaa määrätä toisten elämästä.

    Hyvä esimerkki on aikuiset jotka kieltävät nuorilta energiajuomat (1 juoma = 1 kuppi kahvia) , mutteivät itse suostu luopumaan kahvin juonnista.

    Heh, kofeiiniriippuvuus painaa päälle, ei voi lopettaa =)

    Äänestä

13 vuotiaana poikasena sain ensimmäistä kertaa tätiltä joka hoiti minua ihan pienenä.Murrosikäisenä oli sitten kiva saada kiksauttaa Sirpa tätiä joka oli tulloin n.30 ikäinen ja ihan hyvä opettaja!Muistelen häntä hyvällä ja asia oli ihan ok!

Äänestä
  • Joo ja silti se "Sirpa-täti" sais tuomion TÖRKEÄSTÄ lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sä saisit "kärsimys" korvauksia useita tuhansia.

    Sirpa-täti joutuis loppuelämäkseen seksuaalirikollisten joukkoo, eikä koskaan sais mitään kunnon töitä, koska joutuu kertomaan seksuaalirikostuomiostaan.

    Fiksu laki, näin helppoo ja kivaa teinille tienata.

    Äänestä

  • on se kyllä kuvottavaa miten joku 20-30 vee edes kykenee naimaan jotain 13-vuotiasta lasta. sirpa-täti vähän pipi päästä!!

    Äänestä

Kukas ylläpidon runkkareista nosti tämän 6 vuotta vanhan viesti ja vastailee itse siiten?

Äänestä

rupee panettamaan kun tätä lukee, muna jo seisoo

Äänestä
  • Jos sä panet jotain joka EI halua sitä se on RAISKAUS, ikästä riippumatta!

    Jos taas joku (jostain kumman syystä) HALUAIS "panna" sua,
    niin miksi sen pitäisi edes olla rikos???

    Ihmisillä pitää olla itsemääräämisoikeus, myös seksuaalisuuden osalta, eikä valtiolla, poliisilla, sossuilla, syyttäjillä, tuomareilla pitäisi olla oikeutta väittää jotain rakkaussuhdetta vääräksi.

    Äänestä

onko se rikos jos 14 ja 15 vuotias harrastastaa seksiä ja 14 vuotias tulee raskaaksi? eihän sille pojalle tuu mitään ongelmia?

Äänestä

No siis nykyään seksi alle 16-vuotiaan kanssa on AINA TÖRKEÄÄ lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja koska 15-vuotias on JO RIKOSOIKEUDELLISESSA vastuussa teoistaan, niin teoriassa on mahdollista että 15v voi saada syytteen.

Tässä eräitä vastaavia seksuaalirikosjuttuja:

15-vuotias tyttö harrasti seksiä kahden 13-vuotiaan pojan kanssa totuus vai tehtävä -pelin jälkeen. Tyttö sai syytteen kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syyttäjä vaati tytölle rangaistusta, koska seksi alle 16-vuotiaan kanssa on rikos. Tyttö myönsi harrastaneensa seksiä poikien kanssa, mutta kielsi tehneensä rikosta.

"olen 16 vuotias poika ja olin sukupuoli yhteydessä 15-vuotiaan tytön kanssa tammikuussa. nyt tytön vanhemmat ovat nostaneet kanteen minua vastaan. iäkseen tyttö sanoi minulle 17. minulle se valhe meni läpi kun hän näytti ikäistään vanhemmalta. ja ei siinä henkilökorttia tullut mieleen kysyä. pelottaa miten käy ja mikä on tuomio. vartiakouluun hakemisen voin unohtaakun tollainen syyte nostettu:( pitää alkaa vissin henkilötodistuksia kysymään ennen kuin mitään menee hommailemaan. asiassa ei ole mikään väkisin makaamista, sillä tyttö teki aloitteen ja selvin päin olime molemmat"

Varminta siis on kun ei pane alle 16-vuotiasta lainkaan, ei vaikka se esittäisi väärät henkkarit joiden mukaan on täysi-ikäinen. Sinun täytyy olla meedio joka tietää siitä huolimatta hänen olevan "lapsukainen".

Äänestä
  • Alaikäisen kanssa ei saa panna, mutta peppuseksissä ei ole erikseen ikärajaa. Eli takaa saa nuorempaakin!

    Äänestä

  • jammu kirjoitti:

    Alaikäisen kanssa ei saa panna, mutta peppuseksissä ei ole erikseen ikärajaa. Eli takaa saa nuorempaakin!

    excuse me? alaikäistä saa panna peppuun vai? sekö tässä on pointtina vai hä... jos alaikäistä ei saa panna, harrastaa seksiä, nii miten anaaliseksiä sitten muka saisi? seksiähän se peppuseksikin on?!

    Äänestä

  • idiott kirjoitti:

    excuse me? alaikäistä saa panna peppuun vai? sekö tässä on pointtina vai hä... jos alaikäistä ei saa panna, harrastaa seksiä, nii miten anaaliseksiä sitten muka saisi? seksiähän se peppuseksikin on?!

    Saako esim 55 vuotias rouva ja 14 vuotias poika harrastaa seksiä?

    Äänestä

  • ihmettelijä16 kirjoitti:

    Saako esim 55 vuotias rouva ja 14 vuotias poika harrastaa seksiä?

    Saa jos on kyse jostain muusta EU-maasta jossa suojaikäraja on 14v tai alempi.

    Virossa, Latviassa, Liettuassa, Kreikassa, Unkarissa, Moldovassa, Serbiassa, Italiassa ja Saksassa jne. suojaikäraja on VAIN 14 VUOTTA.

    Espanjassa 13v.

    Äänestä

Ei tietenkään jos alle 16 vuotiaan paneminen on rikos!
ettekö te lue tuota viestiketjua ennen kun kysytte, yksi kyssyy saako nelikymppinen panna kaksitoistavuotiasta ja toinen kysyy samaa asiaa 55 vuotiaan ja 14 vuotiaan kesken. EI! ALLE 16 VUOTIAAN KANSSA EI SAA HARRASTAA SEKSIÄ, JOS HARRASTAVAT ESIM.12 JA 18 V. VANHEMPI SAA SYYTTEEN! AINAKIN JOS ON JO AIKUINEN. EIKÖ IHMISET NYT YMMÄRRÄ ETTÄ SUOJA IKÄRAJA 16 TARKOITTAA ETTEI SAA ITSE PANNA, EIKÄ SINUA SAADA PANNA!
MIELESTÄNI PITÄISI OLLA NIIN, ETTÄ ALAIKÄISET TEINIT 14-17 V. PANKOOT KESKENÄÄN MOLEMPIEN HALULLA JA AIKUISET ÄLKÖÖT LAPSIIN TAI TYEINEIHIN SEKAANTUkoot!

Äänestä

Ei kyllä 16-17 vuotiaskaan saa, vaan tuomio siitäkin tulee!

15-vuotiashan on jo rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan
eli sekin voi jo saada tuomion.

16 vuotias tyttö sain seksuaalisen hyväksikäyttösyytteen, joka nostettiin koska tapahtumahetkellä 15-vuotias tyttö harrasti seksiä kahden 13-vuotiaan pojan kanssa totuus vai tehtävä -pelin jälkeen, vaikka tyttö ei ollut hyväksikäyttänyt poikia, vaan pojat itse asiassa käyttivät hyväkseen tyttöä päästäkseen eroon poikuudestaan.

Syyttäjä vaati tytölle rangaistusta, koska seksi alle 16-vuotiaan kanssa on aina TÖRKEÄ seksuaalirikos. Tyttö myönsi harrastaneensa seksiä poikien kanssa, mutta kielsi tehneensä rikosta.

Äänestä

""on outoa kysyä saako lapsi harrastaa seksiä aikuisen kanssa""

""Kyllä käsite lapsi on ikivanha ja ero lapsen ja aikuisen väillä on ollut. Toki lapset ovat ennen tehneet työtä ja ihmiset usein ovat elättäneet itsensä n. 15-vuotiaasta asti.""

Totta, mutta ENNEN LAPSI tarkoitti pikkulasta EIKÄ lähes täysi-ikäistä!

Eu-määritteli "lapsen" uudelleen tarkoittamaan jopa 17,99 vuotiasta,
kun ennen nuori oli teini-ikäinen.

Nyky lain mukaan lapsia ovat kaikki alle 18-vuotiaat ja nuoria 18–20 vuotiaat.

Tästä syytä se "pedofiilian" kasvu eli "lapsen" seksuaaliset hyväksikäytöt ovat lisääntyneet. Ennen oli ihan normaalia että 15-17 vuotiaat seurustelivat täysi-ikäisten kanssa jolla oli jo auto, eikä kukaan mieltänyt sitä miksikään hyväksikäytöksi.

Äänestä

Näkisin, että jos 12 v lähestyy 16 v ja henkinen ikä on sama niin so what?

14 v on tullut äidiksi monta kertaa. Seksiä harrastaa 14-16v. nuoret.

Niin tyhmää niin tyhmää ilman kondomia ja muuta ehkäisyä

Äänestä

No vaikka moni on menettänyt neitsyytensä/poikuutensa jo 12-vuotiaana, niin silti yli rikosoikeudellisen vastuun oleva eli yli 15-vuotias saada teosta tuomion, jos rakastelee alle 16-vuotiaan kanssa.

Naapurimaassamme Ruotsissa 16-vuotias tyttö sai syytteen kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kun hän oli bileissä pullonpyöritysleikin yhteydessä ollut yhdynnässä kahden 13-vuotiaan pojan kanssa, jotka siis itse olivat halukkaita hommaan.

Tuomio tulee vaikka alle 16-vuotias polvillaan olisi rukoillut seksiä. "Vastuu on aina vanhemmalla".

Äänestä

Voiko 13vuotias poika ja 13vuotias tyttö harrastaa keskenään seksiä?

Äänestä
  • Voi mutta sossu voi ottaa tytön huostaan koska seksi "vaarantaa lapsen kehityksen".

    Joskus tyttöjä on tuomittu jopa vastentahtoiseen pakkohoitoon mielisairaalaan, koska eivät ole suostuneet lopettamaan seksisuhdettaan.

    Todella kummallista koska muissa Eu-maissa huomattavasti nuoremmilla on seksuaalinen itsemääräämisoikeus, eli he saavat itse päättää omasta seksikumppanistaan. Ketä rakastavat ja kenen kanssa rakastelevat.

    Suomessa seksin suojaikäraja on EU:n korkeimpia 16-v.

    Ruotsissa 15-vuotias saa päättää itse seksistään ja Virossa jo 14-vuotias. Espanjassa 13-vuotias!

    Suomessa ALLE 16-vuotiaat eivät itse päättää seksiä kenen kanssa haluavat harrastaa seksiä. Viranomaiset puuttuvat siihen mikäli tälläiseen törmäävät. Nykyään kaikilla viranomaisilla, lääkäreillä ja terveydenhoitajilla on velvollisuus ilmoittaa jos "lapsi" eli alle 18-vuotias harrastaa seksiä.

    Virossa, Latviassa, Liettuassa, Kreikassa, Unkarissa, Moldovassa, Serbiassa, Italiassa ja Saksassa jne. suojaikäraja on VAIN 14 VUOTTA. Ruotsissa, Tanskassa ja Islannissa suojaikäraja on 15 vuotta. Samoin Ranskassa, Puolassa, Romaniassa, Slovakiassa. jne

    Suomessa on EU:n korkein suojaikäraja.

    Miksi Suomessa seksi 15-vuotiaan kanssa on AINA "törkeä seksuaalirikos" mutta naapurimaissamme ei?

    Mikä tekee suomalaisista teineistä erikoistapauksia?

    Vain Suomessa

    Äänestä

  • Vain Suomessa rikos kirjoitti:

    Voi mutta sossu voi ottaa tytön huostaan koska seksi "vaarantaa lapsen kehityksen".

    Se on nimenomaan SUOJAIKÄRAJA, terveellä maalaisjärjellä varustellut ihmiset voivat kyllä molempien suostumuksesta harrastaa seksiä. Mutta lain tarkoitus on nimenomaan SUOJELLA alle-16v kokemuksista joita eivät välttämättä halua.

    Äänestä

Kuka haluaa panna minua tulee tiistai 12 helmikuuta kiteen abc:lle jos ei asu kiteelä varaa hotelin ja pano kumppani olisi hyvä jos olisi tumma ihoinen mies

Äänestä
  • Mä oon ku sulle tehty tuu 12.4.13 prismaa nii maksan vokrat ja kaikki

    Äänestä

  • Pano poika kirjoitti:

    Mä oon ku sulle tehty tuu 12.4.13 prismaa nii maksan vokrat ja kaikki

    No saako 14 vuotias harrastaa seksiä 15 vuotiaan kanssa vai onko sekin "törkeä rikos" jos molemmat sitä haluavat???

    Äänestä

Nää on kyllä merkillisiä juttuja. Siis kyllähän näihin asioihin liittyen täytyy olla lainsäädäntöä se on ihan selvä. Eikös kuitenkin ole niin että nää lait jotka liittyy ikärajoihin sun muihin on olleet olemassa suht samanlaisina jo vaikka kuinka kauan. Useita vuosikymmeniä kait. Ennemminkin on kyseessä asenneilmapiirin muutos. Kun itse olin joskus muinoin teini-ikäinen, niin silloin oli ihan yleistä että esim.15-16 v tytöt seukkas täysikäisten poikien kanssa. Ei sitä pitänyt kummallisena sen enempää ikätoverit kuin vanhemmatkaan. Muistaakseni oma serkkutyttöni seurusteli rippikouluikäisenä jätkän kanssa joka ajeli jo autolla. Kaveri oli rippijuhlissakin ja se oli ihmisten mielestä ihan normaalia.

Sama juttuhan on esim.alkoholin kanssa. Kyllä se on iät ja ajat ollut alkoholin nauttiminen ja hallussapito kiellettyä alle 18-vuotiaalta. Samoin alkoholin ostaminen/tarjoaminen alaikäiselle. Kuitenkin omassa nuoruudessani ei pidetty mitenkään sopimattomana jos teini joskus joi muutaman keskioluen. Monien isoveljet/siskot ostivat kaljaa nuoremmilleen. Myöskään poliisi ei ainakaan omien kokemusteni mukaan puuttunut juurikaan nuorten alkoholinkäyttöön mikäli humalatila ei ollut tolkuton eikä aiheutunut mitään järjestyshäiriöitä tms. Nykyäänhän vissiin poliisi takavarikoi juomat heti jos niitä alaikäisellä näkee. Samoin tulee yhteydenottoa sosiaaliviranomaisiin jne.

Edellä kirjoittamallani en todellakaan tarkoita että alaikäisten pitäisi juoda älyttömästi viinaa ja harrastaa seksiä täysin holtittomasti. Olen vain sitä mieltä, että näissä asioissa on saatettu mennä liiallisuuksiin. Nykyään vallitsee monessa asiassa nollatoleranssi eikä asioita osata nähdä ollenkaa oikeissa mittasuhteissa eikä tulkita tapauskohtaisesti. Tähän asenteeseen ovat lähteneet mukaan poliitikot, viranomaiset, opettajat sekä vanhemmat ja sitä myöten tietysti huomattava osa nuorista itsestäänkin. Tästä huolimatta meillä on edelleen se nuorten vähemmistö joka sekoilee, käyttää päihteitä liikaa, tekee pikkurikoksia ja myös isompiakin rikoksia kuten viime päivien uutisoinnista on saatu huomata. Nollatoleranssista huolimatta "ongelmanuoret" eivät ole mihinkään kadonneet. Sen sijaan on saavutettu tilanne jossa hyysäämällä, kieltämällä, vahtimalla ja pelottelemalla on tehty mahdollisimman vaikeaksi nuorille ihmisille niin luonnollinen ja ominainen yhteen kokoontuminen ja hauskanpito, johon sitten aina on jossainmäärin kuulunut alkoholin naukkailu ja seksikin, ainakin semmoinen jonkinasteinen asian äärellä oleminen.

Luulempa että tällä holhoamisella on saatu aikaan nuoriso joka nököttää kotona ja on yhteydessä toisiinsa vain internetin välityksellä sensijaan että tapaisivat toisiaan ihan livenä. Kauhistuttaa ajatellakin millaista olisi olla teini tässä ajassa. Ja myös se millaisia aikuisia nykyteineistä kehittyy. Veikkaisin että suvaitsemattomia ja pikkusieluisia elämänkieltäjiä. Toivottavasti olen väärässä.

Äänestä

Pedofiilimaisia puoltoääniä pilvin pimein. Jossain menee raja asiassa kuin asiassa ja Suomessa asia tämän ikärajan suhteen on päätetty laitta tuohon 16 v. Kohdalle. Onko se nyt niin vaikeaa? Kyllä sitä ehtii sitten hinkata luvan kanssa ajan myötä niin paljon kun haluaa - tai saa, heh heh. Joku ei saa sittn millään. Heh he.

Äänestä

KOKOOMUS on jatkuvasti ajanut ÄÄNESTYSIKÄRAJAN pudottamista 15 vuotiaille.
Tämähän tarkoittaa että 15 vuotiaat ovat täysi-ikäisiä ja sukupuolisuhteen aloitusikäraja alenee ilmeisesti 10 vuotiaaseen.
Tästä voidaan päätellä,että Kokoomusta on äänestänyt kaikki maamme pedofiilit.
Ilkka Kanerva saisi uutta säpinää kun alottaisi 15 vuotiaiden neitosten valinnan,
(tarkan), Kokoomuksen ehdokkaiksi.

Äänestä

Miksi siis "isin" kanssa ei saa olla?

Äänestä

Jos panee alle 16 v. tyttöä (joka on rikos) pimpsan sijasta pyllyyn, onko tuomio samanpituinen?

Äänestä

Miks on suojarajat?:d

Äänestä

Seksi ilman vakavaa sitoutumista on aina hyväksikäyttö. Älä toimi noin. Se on vain vähän sofistikoituneempi versio raiskauksesta. Siinä ei ole mitään hienoa.

Äänestä

Eli ku oon 12v ni en saa panna mun miesystävää joka on 20v vaikka molemmat siihen suostuisi? Eli jos me vaikka nyt pantaisiin ja jäätäis kii ni se joutuu linnaan vai?

Äänestä

onnettomat pellet eivät saa 30 naisia niin ei auta muu kuin tyytyminen sakkolihaan

Äänestä

Elikkästen olen tänään 13v. tyttö ja mulla on mopo joka kulkee 120 km/h. Kysyisinkin että miten ylipäätään olisi mahdolista, että joku 12v. räkänokka pysyisi perässä?

Äänestä

ei sun paska kulje kuin 60km/h.

itselläni kawasaki kx80 ja kulkee tuon ylämäkeen.

Äänestä

"Eli ku oon 12v ni en saa panna mun miesystävää joka on 20v vaikka molemmat siihen suostuisi? Eli jos me vaikka nyt pantaisiin ja jäätäis kii ni se joutuu linnaan vai?"

on siinä pojalla outo "naismaku".

Äänestä

VITTU HALOO VITUN PEDOFIILI!!!!

Äänestä

Itellä oli 15vuotiaana eka kerta ja poika/mies oli 18 vuotias mut oli aivan mahtava eka kerta

Ite oon nyt 17 ja oon vieläki yhessä kyseisen pojan kaa

Äänestä

Mä oon 14v ja oon pannu yhtä norjalaista muijaani enkä oo katunut

Äänestä

Jos ei olisi sairaita lakeja joista kukaan ei ota järkeensä, ei olisi näitä hölmöjä keskustelujakaan..
Itte olen 40 kymppinen. eikä mulle kyllä tulis koskaan mieleenkään ajatella seksiä alle 25 vuotiaan kanssa.
Nehän on vielä aivan lapsia.
Sairaita ne on jotka toisin ajattelevat.
Vitun Pedarit!!!

Äänestä

Suurin osa maailman ihmisistä on harrastanut seksiä alle 16-vuotiaana.

Äänestä

Ei saa eikä tarvitse 16 vuotiaitten tai nuorempien harrastaa seksiä vanhempien henkilöiden eikä nuorempien lasten kanssa. Kyseessä vaan namusetien sairaat fantasiat tai turvattomaan lapsipolojen huomionhakuisuus. Kukaan kunnollinen teinei ei lähde jakamaan itseään tai halua altistua intiimille suhteelle. Seksiä ehtii harrastaa koko loppuikänsä , nuoretvoi keskittyä ja opetella kaverina olemista ja käydä koulua, nukkua pitkät yöunet ja syödä terveeellisesti.

Äänestä

Hei Saako 13v Poika Harrastaa Seksiä 9v Pojan Kanssa? Vaikka Ei Ota Suihin Vaan Ottaa Pippelistä Kiinni ja puristaa

Äänestä

Kerron nyt oman kokemukseni tähän; 15-vuotiaana tyttönä minulla oli seksisuhde (en tietenkään itse sitä käsittänyt sellaiseksi silloin) 20-vuotiaan miehen kanssa. Tuolloin pidin asiaa siistinä kun oli kundi joka haki mua autollaan ja osti mulle tupakkaa ja alkoholia.
Jälkikäteen, kasvettuani, tajusin että suhdehan oli ihan sairas. Ei 20-vuotiaan miehen kuulu harrastaa seksiä 15-vuotiaan tytön kanssa. Toivon että joku olisi asiaan silloin puuttunut, mutta eipä puuttunut. Suojarajat on tehty suojelemaan sellaisia pentuja, jotka eivät vielä kykene asioita näkemään niinkuin ne ovat, eli esim. minua. Pentuna sitä kuvittelee kaikenlaista ja luulee olevansa niin aikuinen vaikka oikeasti on kaikkea muuta. Eli sellaiset pedarit jotka yrittää selittää käytöstään sillä että se "lapsi oli henkisesti niin aikuismainen" voi painua suoraan suolle.

Äänestä
  • Minä olin kihloissa ja asuin yhdessä kuusitoista vuotiaan tyttöystäväni kanssa kun olin yhdeksäntoista ja meillä oli ihana suhde.

    Äänestä

Olen 12 vuotias ja haluaisin harrastaa seksiä

Äänestä
  • Nii määki mut tykkään tytöstä(oon itekki tyttö) ja en tiiä yhtää tykkääkö se musta enkä usko et se todellakaa halua harrastaa seksiä mun kans. Haluaisin harrastaa seksiä ensiks pojan kaa mut pojat ei tykkää must mitä mä teen?

    Äänestä

  • Sulla lienee kaksi tervettä kättä. Anna siis mennä! Se on kivaa itekin.

    Äänestä

Minä olen tubettaja Lakko ja harrastin juuri äsken seksiä. Minun seksi tietämyseni kertoo että se on rikos, mutta se voi olla jotai muutakin.

Äänestä

Hei,minä haluan tavatan sinua kanssa?

Äänestä

Minusta se vaihtelee eri ihmisillä minkä ikäisenä saa harrastaa seksiä. Jos Suomessa suojaikäraja on 16v niin eikö se sitten tarkoita sitä että jos 16-vuotias harrastaa seksiä vanhemman ihmisen kanssa niin ei se ole mikään rikos eikä se asia kuulu silloin kenellekään.
En itse tiedä että haluunko tyttöystävän vai haluunko mieluummin elää sinkkuna. Joskus toivon saavani kauniin ja ihanan neitokaisen jonka kanssa voin hänen suostumuksellaan rakastella sängyssä tai sulkea hänet syliini.
Olen vielä liian nuori ehkä(14v) mutta varmaan muutaman vuoden päästä voin alkaa ettimään seurustelukumppania.

Äänestä

Voiko 16 vuotias harrastaa seksiä 57 vuotiaan aikuisen kanssa

Äänestä
  • Voi, kunhan 57-vuotias ei ole auktoriteettiasemassa 16-vuotiaaseen nähden eikä muutenkaan käytä nuoremman osapuolen kypsymättömyyttä hyväksi.

    Äänestä

Saa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

12-vuotiaan kanssa? kirjoitti:

Itse olen 21-vuotias, joten kysymykseni

'Saako alle 16-vuotias harrastaa seksiä 12-vuotiaan kanssa?'

on täysin teoreettinen eikä kohdistu kehenkään yksittäiseen ihmiseen.

Yleisesti on todettu, että suojaikärajaa (16v) nuoremmat saisivat laillisesti harrastaa seksiä keskenään, mutta on kovin vaikea usko, että 15-vuotias saisi esim. 5-vuotiaan kanssa sitä harrastaa.

Lastenkin (alle 16-vuotiaiden) keskuudessa on todettu lapsen hyväksikäyttöä, joten löytyykö keltään FAKTAA näistä lasten välisistä rajoituksista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu