Kervinen valittaa hallinto-oikeuteen

Nyt-rupes-kestämään

Kervinen valittaa hallinto-oikeuteen

Kotkan ja entisen museomestarin sovinnosta virinnyttä jatko-osaa ratkotaan sittenkin hallinto-oikeudessa. Kotkan perussuomalaisten puheenjohtaja Olli Kekkonen teki osapuolten sovintosopimuksesta oikaisuvaatimuksen, josta on poikinut jo kaksi valitusta hallinto-oikeudelle asiakirjan julkisuuteen liittyen.

Asko Kervinen aikoo viedä asiaa eteenpäin, vaikka kaupunginhallituksen tekemä alkuperäinen sovintosopimuspäätös jää voimaan.

Kervinen epäili, että Kekkonen valittaisi joka tapauksessa hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tämän Kekkonen on kiistänyt.

Kaupunki ja Kervinen allekirjoittivat sovintosopimuksen viime kuussa, ja sen piti lopettaa yli vuosikymmenen mittainen kiista. Kaupunki myöntyi maksamaan Kerviselle 50 000 euroa, jotta Kervinen luopuu vireillä olevista oikeusprosesseista, eikä saata alkuun uusia.

Kekkosen mukaan hän jätti oikaisuvaatimuksen yksityishenkilönä, mutta Kervinen sanoo todisteiden osoittavan nyt toisin.

- Kekkonen on käyttänut välitysmiehenä saman puolueen kaupunginhallituksen jäsentä Eeva-Riitta Pitkoa (ps.), joka oli toimittanut Kekkosen asiakirjan kaupunginhallituksen käsittelyyn, sanoo Kervinen.

Kervisen mielestä on väärin ja epäoikeudenmukaista, ettei hän saa kaupunginhallitukselle toimitettua Kekkosen laatimaa asianosaista asiakirjaa nähtäväksi ilman oikeustoimia.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhtäjasamaa

      Vaaleja tulee ja vaaleja menee, mutta yksi teema ei näköjään poistu!!

    • etsivä.löytää

      "Kaupunki myöntyi maksamaan Kerviselle 50 000 euroa, jotta Kervinen luopuu vireillä olevista oikeusprosesseista, eikä saata alkuun uusia."

      ja miten kävi:

      "Kervinen valittaa hallinto-oikeuteen"


      Löytääkö kukaan tuosta tositarinasta yhtään mielenvikaista narsistia,joka ei kuulu tähän yhteiskuntaan.

      • UUSLUKIJA

        Tottakai Kervinen haluaa enemmän korvausta.


      • piste.sulle
        UUSLUKIJA kirjoitti:

        Tottakai Kervinen haluaa enemmän korvausta.

        Siis löysit


    • näinon-

      Mitä siinä Kekkosen hallitukseen vaikuttavassa kirjeessä on koska Kekkonen pyysi sen liittämään pöytökirjaan. Eikö Kekkosen pyyntöä pidä kunnioittaa ja antaa se kirje Kerviselle. Ei siinä ole mitään sellaista pahaa koska Kekkonen pyysi koko kansan luettavaksi päytäkirjassa liitteenä.

    • 250euroa.kpl

      Tämähän ilahduttaa suurta joukkoa Kotkalaisia.Asiaa seurataan myös muualla Suomessa mielenkiinnolla.

      Maksut: Hallinto-oikeudet

      250 euroa

      Oikeudenkäyntimaksua ei peritä, jos hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi.

      • Virkamies.NN

        Aina täällä puhutaan tosta rahasta ja näistä oikeuden maksuista. Eikös ole periaate tärkeämpi. En diggaa Kervistä, mutta olen samaa mieltä hänen kanssaan. Kaupunginhallituksen käsittelyssä olevat asiakirjat on julkisia. ihmetellä pitää. Kekkonen on halunnut kaupunginhallituksen käsittelyssä olleen asiakirjansa kaupunginhallituksen päättäjän ehdottamana pöytäkirjaan liitettäväksi ja sitten sitä ei anneta Kerviselle. Perin outoa toimintaa.


    • hyväkekkonen

      "Kaupunki ja Kervinen allekirjoittivat sovintosopimuksen viime kuussa, ja sen piti lopettaa yli vuosikymmenen mittainen kiista. Kaupunki myöntyi maksamaan Kerviselle 50 000 euroa, jotta Kervinen luopuu vireillä olevista oikeusprosesseista, eikä saata alkuun uusia."

      Siiis woooooot? Kervinen siis ITSE rikkoo sooimusta saattamalla uusia asioita vireille oikeusasteisiin?

      No jo on harvinaisen tyhmä jätkä. Itsehän olisin ottanut viiskyttonnia ja juossut kiireesti ne kainalossa Haminan rajan yli.

      Tää toooe menee ja rikkoo itse omat sopimuksensa. Ennen kuukumatonta, mutta toisaalta tämä osoittaa juuri sen, että Kekkonen oli fiksumpi kuin muut poliittiset päättäjät. Hän kyseenalaisti Kervisen kanssa tehtävän sooimuksen. Hän näki ettei se tule pitämään. Kekkonen oli oikeassa.

      • Kännissä-kirjoitettu

        Ennen kuukumaton Kekkoshörhö ei ole näköjään lukenut selvinpäin sooimusta :)


      • Pitko-tunnusti-aidosti

        Ei siihen viina eikä kalja vaikuta, kun sisälukutaito puuttuu.
        Ei Kekkonen papereita itse ole laatinut, kansanedustaja jelpannut ja sitten Honkalassa hengennostatusta Kekkoselle.
        Kekkonen sanoo että hän yksin muka oikeisuvaatimusjutussa!
        Kaikkea pajunköyttä noi persut yrittääkin suottaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1156
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe