kaupungihallituksen jäsenillä lähtenyt käyntiin, samat SoMe-veljet, jotka lähinnä asioita tiedottavat, omalta kannaltaan ja "tekeminään" kansalisten edunvalvontana myyvät SoMessa. Ovat nyt "ajaneet" yksimielisesti sitten läpi, lisää, luultavasti miljoonia maksamaan tulevien "väistötilojen" hankintaa Valekeavuoren koulun "muutamien" ongelmatapausten vuoksi.
Suuremmin ei ole julkisuudessa huudeltu, mitä tuolta koulusta sitten on löytynyt, mitä asialle on tehty, kuin pistetty satoja tuhansia rahaa parakkeihin ja kuolun korjaukseen.
Kaupunkilaiset, jotka eivät roiku esim. facebookissa, eivät tietoa saa noiden vaalityötään veronmakjien rahoilla huolettomasti tekevien jutuista, vaan joutuvat leikkausten kohteeksi omien tarpeidensa ja palsveluidensa suhteen, jotta pieni ryhmä, "sisäilma-ongelmasta" kärsiviä (syytä ei ymmärtääkseni koulusta ole löytynyt), eikä muutenkaan raja-arvoja ylittäviä päästöjä, mutta koulua vaaditaan suljettavaksi ja korjataan miljoonilla.
Kaarinalaista päätöksenteon avoimmuutta. Muutama SoMe-terrori ajaa läpi järjettömiä juttuja kaupunkilaisten piikkiin.
Kaarinassa on näköjään vaalityö muutamilla
14
328
Vastaukset 14
- Demokraattista
Taitaa olla Kaarinalla rahaa, ainakin populistinen SoMe-parivaljakon toimintaa ajatellen. Ongelmat korjattu, viidellä raportoitu oireita, lasku satoja tuhansia EUROJA !!!
- Niinvaalivuosi
Mitkään sadat tuhannet eivät riitä, vaan puhutaan miljoonista. Ne on sitten jostain pois, veroja joudutaan korottamaan .
- JasonMGason
Mahtavatkohan äänestäjät muistaa äänestäessään, mikä porukka on aiheuttanut omalla typeryydellään ja tyhmyydellään satojen tuhansien lisäkustannuksia veronmaksajille, sen lisäksi heikentänyt mm. oppimistuloksia.
Parakkien hankinnat, helvetillisen kouluremontin jälkeen on myös hyvä muistaa, ja se, että mm. nuo lisäparakit hankittiin turhaan. Olisi ollut halvempaa lähettää vaikkama muutamat "oireista" kärsivät - myös Aso, vaikkapa Usahan kouluja käymään, olisi tullut halvemmaksi kuin parakkileikki. - KohtaEroan
Kokoomuksen valtuustoryhmän sisäinen valtataistelu ja riitely haittaa kaarinalaisia. Kumma on, että eivät saa rivejään järjestykseen.
- Eipäilemmeettä
Rautanen taas pelaa ja käyttää Kokoomusta pelinappuloinaan.
Aivan liian tyhmä mies sellaiseen, mutta riittävän narsistinen ja härski kyllä. Toivottavasti viimeinen kausi tuolla "jarrulla".
- Muistissaon
Pelimies pahimmasta päästä ! Valtuustopaikka kortilla, jo viime kerralla.
- Ontouhua
Olis sotilasjuntta tai joku muu diktatuuri, niin ei tallasta pölhöilyä tapahtusi. Muuten kyllä varmaan tulis sanomista.
- Vihervasuritko
Kaarinan veronmaksajat maksaa lopulta laskun, vaalien nimessä luvataan kaikille kaikkea ja sitten vielä ehdotetaan taas verojen korottamista asumiseen.
- ParhainValinta
Haukutte Rautasen Hannu ilman perusteluja ja näyttöjä. Mies on paikallaan puolustamassa oikeita Kaarinalaisia.
Onhan niitä perusteluja ollut! Se että sinä et niitä ymmärrrä, ei niitä poista. Edelleenkin, yksi turhimmista ja kalliimmista Kaarinalaispolitikoista veronmaksajille.
- Liiankauansekoillut
Ja kattia kanssa tuosta Rautasesta, ei ole tullut kuin kuluja Kaarinalaisille. Aina ensimmäisenä veroja korottamassa.
Milloin myyty tontteja liito-oraville ja maa-alueita koiperhosille.
Kaveri ei osaa muuta kuin runoilla. - KaunisKaarina
Muistaakseni tämä kaiffari oli kovin suur Turun ajaja, nyt puhuu leveästi hymyillen Kaarinasta ja sen palveluista.
Äkkiä ne tosiasiat unohtuvat, liukas kettu sanon minä !
Aloittajalla hyvät tiedot , mitä tehty, näinhän se juuri on ja veronmaksajat maksavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761245
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241195Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821167Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m7958- 60864
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.79793Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50672Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80642- 146574
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90550- 48547
- 25527
- 36515
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää47506- 45492
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.86482- 19466