kuralle.
Elintarviketeollisuus on yrittänyt ja yrittää yhä kerätä sokeri- ja rasva niin kuin suolapitoisilla elintarvikkeilla miljoonia. Mutta ei ota huomioon rahanhimossa ihmisten, siis kansalaisten sairastumista sokeritautiin, korkeaan kolesteroliin niin kuin verenpainetautiin.
Proteiini tuli hullun lailla muotijutuksi, niin elintarviketeollisuus aloitti kiireellä valmistaan sokeripitoisia ja maustettuja proteiinirahkoja. SOKERIA SIIS TERVEELLISYYDEN NIMISSÄ, NIINKÖ?
Nyt toitotetaan jo, miten makeisten vero poistetaan ainakin osittain ja hinnat saadaan laskuun. MUISTAKAA KUITENKIN SE, NIIN SOKERI ON VAARALLISTA, VAIKKA SITÄ JÄLLEEN YRITETÄÄN KAIKIN KEINOIN MYYDÄ KARKKIEN, SUKLAIDEN, KEKSIEN JA MUIDEN MUODOSSA.
Myöskin suolapitoisuuden ollessa yli 0,4 prosenttia elintarvikkeessa,sitä on liika.
Rasvoja ei saisi olla juuri lainkaan, eikä esimerkiksi kasvirasvat ole sen terveellisimpiä kuin eläinkunnasta saadut rasvat.
Muistakaa terveellinen elämä ja pois kaikki elintarvikkeet automarkettien kärryistä, joissa on sokeria, suolaa enemmän kuin 0,4 % ja rasvoja. Muistakaa se niin rasvat sokerit ja suola ovat vain myyntiä varten eikä ne auta missään muodossa pysymään terveenä, vaan sairastuttavat.
Yleensä maa, jossa on paljon sairaita, voi huonommin myöskin taloudellisesti. Olisi aika ajatella asioita, sillä lääketeollisuudella on sitten lääkkeet myytävänä sokeritautiin, verenpainetautiin niinkuin kolesterolin alentamiseen. LÄÄKKEILLÄ KUN VAAN ON VOIMAKKAITA HAITTOJA, JOTKA HAITAT TEKEVÄT TYÖKYVYTTÖMIKSI.
Suomalainen talous menee edelleen
Suomentaloudentila
1
<50
Vastaukset
- kfksjfksjkflsfjsk
Viis siitä työkyvyttömyydestäkään, sekin on vain tämän sairaan paskayhteiskuntasysteemin ihmisten alistamismekanismi mutta ennenkaikkea terveelliset elämäntavat vaikuttavat positiivisesti elämänlaatuun ja hyvinvointiin ja se on kaikkein tärkein asia!
Tämä yhteiskuntajärjestelmä on se kaikkein sairain asia, siihen ei näytä vaan löytyvän lääkkeitä eikä edes halua tervehtyä niiden taholta ketkä ovat lieroilleet itsensä päättäviin asemiin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211871
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1441788Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill561572Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671392Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1771375- 1511336
- 521228
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761183- 591168
- 1191065