Kyllä vain!
Tämä on todellakin Lieksan todistuksensa Somaliaan unohtaneiden koneinsinöörien erinomainen tilaisuus saada työpaikka, joten kehoittaisin tarttuman tilaisuuteen heti ja välittömästi, sillä kovin usein ei vastaavanlaisia tarjouksia esitetä!
=
Volvo palkkaa 400 uutta insinööriä
1960-luvulla moni suomalainen lähti Ruotsiin töihin Volvon autotehtaisiin. Nyt aukeaa mahdollisuus uuden sukupolven koulutetuille tekijöille, sillä Volvo palkkaa tulevan vuoden kuluessa 400 uutta insinööriä.
Valtaosa työpaikoista sijoittuu yhtiön pääkonttoriin Göteborgiin, tutkimus- ja tuotekehittelyosastolle. Yhtiö perustaa myös Lundiin 35 henkilön tutkimus- ja kehitysosaston.
Volvo kuvailee massarekrytointia suurimmaksi insinöörirekrytoinniksi yhtiön 89-vuotisen historian aikana.
Volvo on ollut vuodesta 2010 kiinalaisen Geely Holdingin omistuksessa.
Lähde: Svenska Dagbladet
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/ulkomaat/item/115176-volvo-palkkaa-400-uutta-insinooria

Vastaukset 2
Vanhimmat
No siinäpä on peli johon xxxxxxx ei koskaan väsy!
Luonnollisesti tarkoitan niin työpaikkaa kuin Volvoa!
http://urly.fi/EBG
Kyllä koneinsinöörit osaa, ei siitä ole epäilystäkään? Jos kerran osaavat väkertää helikopterin, niin miksei autojakin?
Videolla näkyvä kopteri numero 2 on uusinta tekniikkaa? Varmaan pitää olla varovainen ettei lähde käsistä, on niin ärhäkän näköinen peli!
https://www.youtube.com/watch?v=4RqxdHMbiEo