Toistavat samoja, vanhoja fraaseja, kun eivät tiedä mitä koko ajan työelämässä tapahtuu. Tänään Soininvaaran tokaisi, että jos 60v. pitkäaikaistyöttömät päästetään eläkkeelle, on se väärä signaali työnantajalle. He irisanovat helpommin sitten ikääntyneitä.
Valitettavasti he ovat jo sitä tehneet pitkään eikä siihen todellakaan vaikuta mikään varhaiseläke. Työnantajat kylmästi irtisanovat ikääntyneitä työntekijöitä. Yleensä tuo raja on 50v.
Näitä esimerkkejä on pilvin pimein ja näillä työntekijöillä ei ole todellakaan mahdollisuutta päästä mihinkään putkeen. Työnantaja ei välitä, kuinka työntekijä pärjää jatkossa.
Joskus tuntuu, että työnantaja irtisanoo ihan huvikseen juuri vaikeassa iässä olevia. Ja pitkän työuran tehneitä.
Eräskin uudelleen kouluttajutuja päällikön toimesta irtisanottu nainen kertoi aikanaan ottaneensa asuntolainan ja laskeneensa siten, että ehtii sen pois maksaa ennenkuin täyttää 50v. Kun ympärillä irtisanottiin niin paljon viisikymppisiä naisia. Hän ehti 47 vuoden ikään ja irtisanottiin, eikä ehtinyt lainaa maksaa pois.
Soininvaara kuten moni muuki politiikko on jäänyt polkemaan paikalleen. Ei tiedä missä mennään.
Voi noita ajasta jälkeenjääneitä politiikkoja!
4
131
Vastaukset
Siksi kannattaakin olla oma työnantajansa eli alkaa yrittäjäksi joko yksin tai parin kaverin kanssa joka on helpompi vaihtoehto. Silloin ei kukaan anna potkuja vaan joutuu itse päättämään koska riittää.
- Ex.Yrittäjä
"Olen unessa useasti sinun poluillas koulutie, ja enköhän ......"
Niin ruusuinen on yrittäjän tie on Mersuja ja lomaosakkeita ja oma lentokoneet ja muuta pilvin pimein. Mutta on myös politrukkien lauma joiden elämäntehtävä on haitata kaikin tavoin tuota unelmaa. "Riistokapitalistia" kun pitää kurittaa ! Päivittäin tulee lappuja joita täyttämään pitää löytyä aika varsinaisesta työajasta. Ja kun pitäisi jopa tehdä varsinaista työtä jolla maksetaan kulut ja nuo kaikki ihanat hyödykkeet. Unelmia on ja pitää olla mutta täällä ne jäävät unelmiksi. Yrittäjä jos kuka on seinän ja tapetin välissä jos sitä ei tunnusta ei ole yrittänyt !! Ex.Yrittäjä kirjoitti:
"Olen unessa useasti sinun poluillas koulutie, ja enköhän ......"
Niin ruusuinen on yrittäjän tie on Mersuja ja lomaosakkeita ja oma lentokoneet ja muuta pilvin pimein. Mutta on myös politrukkien lauma joiden elämäntehtävä on haitata kaikin tavoin tuota unelmaa. "Riistokapitalistia" kun pitää kurittaa ! Päivittäin tulee lappuja joita täyttämään pitää löytyä aika varsinaisesta työajasta. Ja kun pitäisi jopa tehdä varsinaista työtä jolla maksetaan kulut ja nuo kaikki ihanat hyödykkeet. Unelmia on ja pitää olla mutta täällä ne jäävät unelmiksi. Yrittäjä jos kuka on seinän ja tapetin välissä jos sitä ei tunnusta ei ole yrittänyt !!Ei ollut Mersua eikä lentokonetta mutta Toyota ja purjevene oli oman asunnon lisäksi kun se oli maksettu kokonaan. Silti olin yrittäjänä työkaverini kanssa lähes 4 vuosikymmentä enkä kokenut sitä mitenkään noin vaikeaksi kuin kuvailet.
Vaikka siihen yritykseen aikoinaan sijoitettiin vain hieman rahaa niin kun se eläköitymisemme jälkeen myytiin siitä joku maksoi ehkä tuhat kertaisen summan selvää rahaa. Sitä pitää vain katsella ympärilleen ja olla hereillä kun joku tarjoaa hyvää ideaa ihan tietämättään kuten meillekin kävi.
Osakeyhtiöyrittäjinä pärjäsimme vallan mainiosti, suosittelen sillä kun pari kolme on vastuussa niin lomat ja muut asiat järjestyvät paremmin kuin yksin yrittäessä. Pitkään alkuun mietimme osakeyhtiö ja osuuskunta malleja ja teimme mielestäni sen viisaamman valinnan.
Pahiten ajastaan on jälkeen jäänyt kommunistinen liike, se elää edelleen Marxin aikaa eli 1800 lukua ja pyrkii noudattamaan sen ajan yhteiskuntaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33411185IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3507737Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut842343Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?862107Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1391954Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61581- 1101241
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin521044Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26878MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312772