Poliisi joutunut koventamaan otteitaan mm. Kommunisti- ja Anarkistinuorien riehuessa.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei Kommunisti- tai anarkistinuoret riehu.
He toimivat maailmanrauhan ja ihmisten hyvinvoinnin eteen rikkoessaan näyteikkunoita tai kivittäessään natseja, joita ovat kaikki muut paitsi vihervasemmistolaiset itse. Sellainen ei ole riehunmista, poliisikin on natsien asialla kun yrittää puuttua anarkistien tekemisiin.
Poliisi joutui taannoin turvautumaan koiriin pitäessään kurissa mtk:n organisoimaa humalaista riehuvaa roskajoukkoa, joka tunkeutui Helsinkiin häiritsemään oikeaa työtä tekevien kaupunkilaisten elämää ja kansainvälisiä kokouksia. Roskajoukko mm. esti liikennettä, repi lippuja ja raahasi tappamansa sian eduskunnan portaille. Tällaisille anarkisteille pitää jatkossakin antaa pamppua ja koiran hampaita.
Päinvastoin, tuo on juurikin oikea tapa toimia.
Ensin känni, sitten naamarit naamalle ja rikkomaan paikkoja, kivittämään natseja ja riehumaan, sylkemään poliisin päälle, se on niin maailmaaparantavaa, meillä on unelma!!!!
Eikä kenenkään tarvitse tehdä työtä, rahaa saa seinästäkin, ja päivät voi viettää kivoissa anarkistitapaamisissa joissa suunnitellaan uusia natsien kimppuun käymisiä. Maailma parantuu!!!
Kyllä kepuloisen pitää pystyä ostamaan joka pennulle uusi Valmetti kirkonkylän pilluralliin? Viljat voi viedä halla, ei tarvi puimuria liata!
Pitää toimia kuten Sapeli-Simonen Arabiassa ja Kemissä ja antaa vähän pamppua että tokenevat haihatteluistaan. Puolustaakseen itseään demokratia joutuu joskus turvautumaan autorisoituihin väkivaltakoneistoihinsa.
Me anarkistit joudumme useinkin turvautumaan oman käden oikeuttamaan väkivaltaan demokratiaa puolustavaa väkivaltakoneistoa kohtaan. Se on meidän perusoikeus!!!
Mutta kuule Anni poliisit joutuu silloin virkansa puolesta, teloittamaan teidät.
Ette kai sitä halua, no lievemmissä tapauksissa pyrkivät ensin osumaan kinttuihin. Mutta ei rullatuolinkaan lykkääminen liene, tuon itsepäisyyden väärti, vai ?
Ei poliisit meitä teloita, eikä pamputa, me valitetaan heti ihmistuomioistuimeen jos joku meistä laitetaan putkaan tai pamputetaan.
Ihmisoikeuksiin kuuluu, että me punaviheranarkistit saamme tehdä sitä mitä oikeistonatsit, kuten perussuomalaiset, ei saa tehdä. Meillä on oikeus!! Muut ovat natseja!!!
Me punaviheranarkistit emme todellakaan ole tekopyhiä.
Mistä löytyy vielä aitoja natseja? Lähetää tsiigaa!
OikeistoSosDem, sinä olet natsi, et sinä ole aito punaviheranarkisti.
Me vastustamme Natoa. Me vastustamme USA:ta. Me vastustamme Venäjää. Me vastustamme kaikkea valtahierarkioita. Meillä on sisäinen kapina, joka vastustaa kaikkea.
Rahaa saa seinästä, ei kenenkään tarvitse tehdä töitä jollekin vitun valtiolle. Yhteiskunnan pitää olla vapaa jossa kenenkään ei tarvitse raataa töissä, vaan kaikille, paitsi tietty persunatseille, maksetaan kansalaispalkkaa.
Sulla on tälle palstalle harvinainen ironian taito. Rispektit.
Tukiaisia nostettava että saadaan ostettua isompia traktoreita.. Voi tulla kauempaakin uhoo Helsinkii ja nopeusrajoitus pois Traktoreilta.. Kahdeksaa kymppi stereoiden soidessa matka kivasti kauempaa.. Aikaahan on? Ei tarvi aina ryypätä pangolla päivät pitkät!
Kasvatuksellinen ongelma, nykymaailmassa opetetaan jo pienestä pitäen, että ei sulle kukaan mitään voi, sulla on oikeus, sinä saat . . . vittu ja kukaan ei puhu siitä tosiasiasta, että ei ole oikeuksia ilman velvollisuuksia, kuin poliitikoilla !
Ja yksi syy tähän kasvatuksen puutteen lisäksi on paapova hyvinvointivaltio joka on jo kasvattanut parikymppisten sulupolven jonka mielestä on aivan ok elää yhteiskunnan tuilla. Risusavottaan laittaisin nuo rähinöitsijät.