Ylikontrollointi

omanitsenä

jännitykset ja pelot johtuvat osaksi mielestäni ylikontrolloidusta tunteiden hallinnasta. Esim: sosiaalinen jännittäminen Ihminen ajattelee, mitenkä minun pitää tässä tilanteessa toimia ja minkalaisen viestin annan ympäristölleni. Toimintaa lähetään suorittamaan, ei olla aidosti läsnä.Aletaan toimimaan ihanteiden mukaan. Ajatellaan, että nyt annetaan hyvä kuva, eikä olla idiootteja. Sosiaalinen toimiminen muuttuu kompelöksi ja luovuus laskee. Mietikääpä omalla kohdalla, onko minun käyttäytymisessäni liikaa suorittamista ja järkeilyä. Jos huomaatte tällaista kireyttä sosiaalisissa tilanteissa niin olette huomanneet ongelman. Pyrkikää päästämään irti, hei tässä on nyt liikaa kontrollia mukan, osallistun nyt omana itsenäni keskusteluun, en säätele omaa käytäytymistä yli.

7

912

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitalitästähyvästä

      Ihanks totta?
      Nytkö vasta hokasit?

      Ja mitä tuohon läsnä olemiseen tulee, itselläni ainakin on päinvastoin; olen läsnä, mutta ihmiset oudot virnuilut ja tuijotukset saa taas hillitsemään itseni. Ei täällä Suomessa ainakaan vissiin vaan voi elää erilaisena tai rumana, saati onnellisena.
      Jos olet kaiken tuon lisäksi herkkä, pelisi on pelattu.

    • ei.yksinkertaisteta

      Ne pelot ja jännitykset tulee kokemattomuudesta, jotkut on eläneet vähemmillä ihmiskontakteilla ja monet tilanteet on uusia. Kestää kauan tottua kaikkeen, siis satoja kertoja pitää toistaa että aidosti rentoutuu. Ne osaa jotka on lapsesta asti eläneet sosiaalista elämää, toiset tulee eristäytyneisä oloista esim. Maaseudulta, eivätkä ole olleet päivähoidossakaan jossa sosiaalisuutta opitaan.
      Millään kepuli-oivalluksilla ei itsevarmuutta saa, päin vastoin, oleminen vaan mutkistuu.

      Sosiaalisilta taidoiltaan hukassa oleva tarvitsee oikeaa tietoa ihmisten käyttäytymisestä ja vastauksia kysymyksiinsä. Niitä ei osaa monikaan antaa. Tietoa ei taida olla, vain käsityksiä ja oletuksia.

      Kun muita vanhempana opettelee mitä muut jo osaa, voi tulla niin pahasti näpeille että väsyy, ärsyyntyy ja masentuu.

      Tästä jäi pois se kaikista merkittävin asia eli pahat, ilkeät ja tunteettomat ihmiset aiheuttavat pysyviä pelkoja varsinkin jos ovat oman perheen jäseniä. Ne muistot häiritsee valtavasti uusien ihmissuhteiden solmimista.

      • sdgfsdgsdgsd

        Taas sellaisen kirjoitusta, joka ei ole asiaa mitenkään itse henkilökohtaisesti kokenut!

        Jaa vai, että pitää olla jo lapsesta asti arka, että kehittyy sosiaalisten tilanteiden pelko? No miten selität sen, että itse olin yltiösosiaalinen ennen, nykyään välttelen ihmisiä ja pelkoni on pahalaatuinen? Ja kyllä olin myös päivähoidossa ja harrastin ja paljon.

        Ja en ole sosiaalisilta taidoiltani köyhä, päinvastoin. Osaan lukea ihmisten eleitä jopa herkemmin kuin joku tavallinen ihminen, joka ei ole koskaan edes tullut ajatelleeksi, että voi olla olemassa myös sosiaalisten tilanteiden pelko niminen vaiva. Minulla on myös tilannetajua.

        Ja mietin joskus jopa liikaa asioita, mitä muut eivät ole tulleet edes ajatelleeksi. Koettu on. Se siitä tiedon vähyyden teoriastasi.

        Jotkut eivät yksinkertaisesti vain nauti ihmisten seurasta, se väsyttää. Ihmiset ovat pinnallisia, aina vaatimassa jotain ja eivät aidosti kuuntele, kun olkapäätä tarvitsisi. Osaavat olla myös röyhkeitä ja juuri tuollaisia pikkusieluisia, että ns. "heikommat" joutuvat sinnittelemään nahoissaan. Silti ihminen on sosiaalinen ja kaipaisi sitä hyväksyntää ja tasavertaisuutta. Jos näin ei ole, masentuu ja pelot vain voimistuvat.
        Ei tarvitse olla edes mitenkään erityisen ilkeä, jotkut eivät edes huomaa käytöstään ja se voi olla jo herkälle liikaa.


      • ei.yksinkertaisteta

        Moi äkäpussi. Etpäs herkkänä ihmisenä tajunnut että ei.yksinkertaisteta-nimimerkki kärsii aika pahasta sos.til.pelosta. vuosikymmenien kokemuksella.

        Sosiaalisilla taidoilla tarkoitan, että oppii pärjäämään erilaisissa tilanteissa, liika herkkyys ja analysointi ei ole taitavaa olemista. Pitää sopeuttaa itsensä eri ilmapiireihin.

        Meitä tulee näköjään monenlaisella menneisyydellä, olen ollut varmaan liian yksioikoinen. Mutta tuolla tiedon vähyydellä tarkoitin niitä asioita joita psykologit ym. Meille sairastuneille kertoo, ja jotka ei pidä paikkaansa vaan vaikeuttavat selviytymistä.


      • fghfghfgj
        ei.yksinkertaisteta kirjoitti:

        Moi äkäpussi. Etpäs herkkänä ihmisenä tajunnut että ei.yksinkertaisteta-nimimerkki kärsii aika pahasta sos.til.pelosta. vuosikymmenien kokemuksella.

        Sosiaalisilla taidoilla tarkoitan, että oppii pärjäämään erilaisissa tilanteissa, liika herkkyys ja analysointi ei ole taitavaa olemista. Pitää sopeuttaa itsensä eri ilmapiireihin.

        Meitä tulee näköjään monenlaisella menneisyydellä, olen ollut varmaan liian yksioikoinen. Mutta tuolla tiedon vähyydellä tarkoitin niitä asioita joita psykologit ym. Meille sairastuneille kertoo, ja jotka ei pidä paikkaansa vaan vaikeuttavat selviytymistä.

        Juu, sinä tässä se äkäpussi olet. Heti leimaamassa.

        Sinäkään et tajunnut, että minullakin on yli kymmenen vuoden kokemus sosiaalisesta fobiasta, joten se siitä.

        Ja liiallisesta analysoimisesta ja herkkyydestä voi kääntää myös itselleen lahjakkuuden, jos sitä et ole vielä oppinut vaivan kanssa eläessäsi.
        Se, miten ongelmia selvitetään, on taitavaa olemista. Ei suinkaan ongelmien vatvominen ja analysoiminen, mitä sinä juuri teet.

        Viimeinen kommenttisi on varmaan ainoa paikkaansa pitävä. Ihan niin kuin sekin, että se ihminen ymmärtää parhaiten, joka on itse kokenut kyseisenlaisia ongelmia.

        Se, miten muotoilit asiasi, oli jokseenkin jopa koominen:
        "Sosiaalisilta taidoiltaan hukassa oleva tarvitsee oikeaa tietoa ihmisten käyttäytymisestä ja vastauksia kysymyksiinsä. Niitä ei osaa monikaan antaa. Tietoa ei taida olla, vain käsityksiä ja oletuksia. "

        Miksi ihmiselle täytyisi antaa mitään oikeaa käyttäytymis metodia, kun kaikki kuitenkin olemme erilaisia ja se kuuluu ihmisen luontoon? Sitähän terapeutit jatkuvasti hokevat, miten itsekriittisiä ihmispelkoa potevat ovat ja ei tarvitsisi yrittää muuttaa itseään, paitsi siten, että pärjää arkipäivän elämässä.


      • tämä.oli.tässä

        Olet erehtynyt itsesi suhteen, olet kova ja ilkeä. Herkkyys loistaa poissaolollaan. En enää keskustele sun kanssa.


      • dfgfdhfhfh

        Niinhän sä väität, kun et tunne.
        Ole mitä mieltä olet, mutta muista seuraavalla kerralla olla ITSE vähemmän tuomitseva niin voit saada paremman vastaanoton.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      85
      5392
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      42
      3581
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      2965
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2181
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1926
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      289
      1753
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1606
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1412
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1376
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      8
      1312
    Aihe