Minä tarvitsen jotankin nyt. Sinuako? Jotakin. Rakkautta. Jotain, sinua, joka uskoo minuun kaikkein heikoimpana hetkenä, kun en itsekään itseeni usko, hetkenä, kun tuntuu, ettei minulla ole mitään eikä ketään. Että on lupa olla maailman surkein, hylätyin ja kaltoinkohdelluin ja yksinäisin.
Minä tarvitsen sinua tällä surkeimmalla hetkelläni saadakseni olla heikko ja surullinen ja itkeä kaikki murheeni pois. Tarvitsen sinua saadakseni itseni ja voimani takaisin.
Menee muutama tunti ja elämä jatkuu, jatkan hommiani hapuillen ja hajamielisenä. Yksin.
Tulen viisaammaksi, sillä suru taas opetti minua. Mitä minä itken. Onhan minulla "vaikka mitä", en näe nälkää ja tervekin olen. Ja hyväkuntoinen olen ja ymmärrän taas, että itsestä se kaikki täytyy löytyä. Rakkaudesta. Rakkaudesta ja hyväksymisestä ja anteeksiannosta itseä kohtaan.
Elämäni matka. Siellä sinut kerran kohtasin. Voisit vielä joskus koukata omaltasi minua kohtaamaan ja palata takaisin, sinne mistä lähdit, mihin haluat ja mitä kaipaat. Hyväksyn, ettet löydä sitä minun kauttani, vaikka joskus minua teilläsi hapuiletkin. Hapuilitkin.
Minä olen onneton. Ole minulle hellä tämän hetken. Silitä ja pidä lujasti kiinni. Minäkin olen olemassa. Ja rakastsn sinua.
Minä tarvitsen sinua tällä surkeimmalla hetkelläni saadakseni olla heikko ja surullinen ja itkeä kaikki murheeni pois. Tarvitsen sinua saadakseni itseni ja voimani takaisin.
Menee muutama tunti ja elämä jatkuu, jatkan hommiani hapuillen ja hajamielisenä. Yksin.
Tulen viisaammaksi, sillä suru taas opetti minua. Mitä minä itken. Onhan minulla "vaikka mitä", en näe nälkää ja tervekin olen. Ja hyväkuntoinen olen ja ymmärrän taas, että itsestä se kaikki täytyy löytyä. Rakkaudesta. Rakkaudesta ja hyväksymisestä ja anteeksiannosta itseä kohtaan.
Elämäni matka. Siellä sinut kerran kohtasin. Voisit vielä joskus koukata omaltasi minua kohtaamaan ja palata takaisin, sinne mistä lähdit, mihin haluat ja mitä kaipaat. Hyväksyn, ettet löydä sitä minun kauttani, vaikka joskus minua teilläsi hapuiletkin. Hapuilitkin.
Minä olen onneton. Ole minulle hellä tämän hetken. Silitä ja pidä lujasti kiinni. Minäkin olen olemassa. Ja rakastsn sinua.
Vastaukset 16
Vanhimmat
järvisuomalainen mies vai nainen?
Mies. Ja minä olen nainen.
Aika on eheytyä ja kasvaa.
Aika on itkeä ja aika on nauraa.
Osaan itkeä ja osaan nauraa.
Ja rakastaa.
Ja sanailla ja kirjoittaa. Turhia höpöttää. Ja hiljentyä.
avaa vähän vielä nyt kaikki peliin!!
Kiitos hellästä kirjoituksestasi, se auttoi, vähäsen tässä tuskassa.
Noin kaunis viesti ja tänne se jää muiden kirjoitusten joukkoon? Jos hän on kerran hapuillut sua, niin miksi et kerro suoraan tunteistasi? Vastaa jotain, jossain muualla kuin täällä.
Sitten silittäisin ja pitäisin lujasti kiinni.
Siinäpä se onkin. Se syy itkeä tänne ja näihin tunteisiin.
Olen minä kertonut. Täysin suoraan ja jäänyt kaikkia vastauksia vaille. Yhtään itsestään selviä vastauksia, mitkä itsekin tiedän, en tarvitse.
Hän ei tunne samoin. Vaikka ei ole sitä kertonut mutta hiljaisuuteen jättäminen huutaa vastauksen äänieristetyn seinän läpi. Sen lisäksi, että näköni on huono, on myös kuuloni huono. Ja metelissä minun on vaikea kohdistaa kuuntelua mihinkään. Siksi toisekseen mielikuvitukseni on vilkas, haavemaani kaunis ja sydämeni hellyyttä tulvillaan. Kaipausta.
Vastoin kaikkea sitä mikä on totta ja juuri sen vuoksi kirjoitan tänne. Ja siksi kun en tiedä kaikesta, mikä on totta.
Minulla on syyni. Syy olettaa.
Taidetaan olla samassa veneessä, tuo voisi olla minun kynästäni. Mutta mitä tarkoitit hapuilulla? Ennen vai jälkeen sen, kun kerroit tunteistasi? Anteeksi, jos vaikutan uteliaalta:)
Hapuilu on jotain epämääräistä. Ristiriitaista. Meillä oli joskus jotain enemmän. Epämääräistä enemmän.
Enää minulla on muistot ja kaipaus.
Oletan, että hän väsyi, kyllästyi ja pettyi minuun. Hapuiluuni. No minuun.
Hän tunteensa kuolivat sitä mukaa kun omani syvenivät.
Ällistyneenä luen kirjoituksiasi, sinähän kirjoitat minusta! Tunnen samoin kuin sinä, oletan ihan samaa. Olen myös hapuillut siellä ja täällä. Siksi varmaan tännekin eksyin, kun mitään ei kuulu. Ja silti tiedän tavallaan ettei pidäkään kuulua, ei nyt. Mietin onko tässä mitään järkeä.
Meitä on monta. Joskus käydessäni täällä huomaan miten jotkut ovat täällä niin syvässä harhassa, että kuvittelevat tunnistavansa toisensa parista sanasta yhdessä lauseessa ja kuvittelevat, että nyt tuossa joku kirjoittaa "minuna" -semmostakin täällä on joskus ollut.
Meitä on useita näissä tilanteissa ja tunnelmissa.
Jotenkin se ehkä helpottaa omaa tuskaa muttei vähennä sitä.
Miksi rakastaa, kun ei saa rakastaa. Eikä tulla rakastetuksi. Mitä rakkaus on. Yhteisiä iltoja. Yhteisiä aamuja ja päiviä. Yhteistä arkea ja toisen läheisyyttä. Sitä, että kertoo sen hänelle, jota rakastaa. Sitä, ettei jätä hiljaisuuteen. Sitä, että välittää siitä, miltä toisesta tuntuu. Minä olen oppimaton. Minä vain tunnen.
Ja elän arkeani ilman häntä, jota rakastan.
Jotenkin sinä lohdutat minua. Kiitos sinulle. Oletko mies?
Nainen olen. Kiitos itsellesi, joskus täältä tosiaan löytää helmiäkin. Tänne on helppo purkaa ajatuksiaan, kunpa olisi oikeasti joku, joka niitä kuuntelisi. Ymmärtäisi.
Aika paljon kirpaisi tuo kun kirjoitit rakkaudesta: "Sitä, että kertoo sen hänelle, jota rakastaa. Sitä, ettei jätä hiljaisuuteen. Sitä, että välittää siitä, miltä toisesta tuntuu." Joskus sitä on vaan niin typerä, ettei osaa toimia oikein...Ymmärtää vasta jälkikäteen ne tekemänsä virheet.
En edes uskalla puhua rakkaudesta, tuntuu käsittämättömältä koko asia...niin paljon opittavaa vielä.
Onnea toivon sinulle. 😊😊
Sinulle myös😊
Tarvitseko kenties minua.? Kävin viemässä äsken verkot vesille.
En minä Unto usko, että sinua, sinäkään tuskin minua.
Järvikin on väärän niminen. Vaikka mistä minä tiiän, missä se mies kaloja verkkoonsa uittaa.. pitkä matka on suatolle Suhmuraan.
Lekkeriksi se pitää tämäkin itkuvirsi laittaa. Turhaa se on kaikki tyynni auringon alla.