Miksi rukoillaan?

Keskustelu siitä, että Paavali ei ollut kuullut Jeesuksen ohjeita rukoilusta, vaan hän oli täysin ymmärtämätön siitä, miten ylipäänsä rukoillaan, oli hyvin värikäs ja mielenkiintoinen, joten jatketaan aihetta, joka on tällä kertaa, että miksi ylipäänsä pitää rukoilla?

Minulle kerrottiin toisessa ketjussa, että tämä rukoilun kohde tietää kaiken! Ajatelkaa, teidän jumalanne tietää jo kaiken! Ihan kaiken!

Hän tietää kaiken ja sitten hän vielä lähettää itsensä rukoilijaan rukoilemaan itseltään tahtonsa mukaisia asioita, jotta kaikki menisi hänen tahtonsa mukaan, niin eihän tässä ole mitään tolkkua, koska hän, tämä jumala, kuitenkin tietää kaiken, ihan kaiken.

Joten pitääkö hän teitä ihan tyhminä, kun teidän pitää hokea hänelle rukouksissa asioita, jotka hän jo tietää, ainakin mikäli beduiinien nuotiotarinoita on uskominen, vai onko hän itse hieman yksinkertainen, jos hänelle pitää koko ajan hokea asioita, jotka hänen pitäisi jo tietää?

Vai ettekö te luota jumalaanne pätkän vertaa ja hänen mahdolliseen kykyynsä tuntea empatiaa? No VT:n perusteella ja osin UT:kin pelkonne on toki tarpeellinen.

Eli jos olette vaikkapa sairaalassa sairaan äitinne luona, jonka te haluaisitte parantuvan, niin käsittääkseni jokaisen, vähän tollonkin jumalan pitäisi ymmärtää, että huolissaan oleva ihminen haluaa äitinsä parantuvan, eikä sitä tarvitsisi hänelle enää erikseen kertoa, mutta teidänpä pitää.

Pelkäättekö te, että jumalanne ei tiedä, että te haluaisitte äitinne tervehtyvän vai pelkäättekö te, että jumalanne ei huomaa tapahtumaa ja tarpeitanne, vai mikä tässä on jutun juoni?

Kuitenkin jumalanne pitäisi huomata ja tietää että äitinne on sairaalassa ja hänen pitäisi tuntea empatiaa sen verran, että hän ymmärtäisi, ilman että sitä hoetaan hänelle koko ajan, että te haluatte äidillenne hyvää ja hänen parantuvan.

Mutta eipä tietenkään, vaan jumalille on koko ajan hoettava asioita, jotka he jo tietävät joten mikä on tämän asian logiikka?

Millaiseksi te kuvailisitte ihmistä, jonka te tietäisitte tietävän sen asian, jota hän vaatii teidän koko ajan hokevan hänelle tai hän tietäisi, että mitä te pyydätte ja haluatte, mutta silti teidän pitäisi sanoa se hänelle uudestaan ja uudestaan?

Olisitte tulossa ryömien aavikolta ja olisitte kuolemassa janoon ja näkisitte miehen, jolla on vesipullo kädessä. Ryömisitte hänen luokseen ja koettaisitte sanoa hänelle vettä, vettä ja jotain korinaa suustanne pääsisi, mutta mies vain odottaisi, että te sanoisitte sen hänelle uudestaan ja uudestaan, aina vaan, eikä mitään tapahtuisi.

Hän kyllä tietää, jos ei aivan koomapotilaan tasolla ole, että te tarvitsette vettä, mutta hän haluaa, että te pyydätte sitä aina vain uudestaan ja uudestaan.

Kuten uskovainen, kun hän rukoilee äidilleen apua ja terveyttä tai jokuhan saattaa sitä rukoilla itselleenkin vaikkapa syövän kanssa painiessaan.

Muistakaa, että tämä pohdinta on tehty uskonnollisen kauppiaan asiakkaan näkökulmasta, jolle teidän pitäisi myydä uskontonne ajatuksia vuonna 2016.

10

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ohjeistus.IsostaKirjasta

      Ehkäpä bushmannille olisi viisasta mennä kammioonsa, sulkea ovi perässä ja aloittaa -sydämestään- tutkia Herran edessä itseään.

      Siinä ei pohdita sitä, mitä täällä nettikeskusteluissa pitäisi puhua, tai kirjoittaa, ketä punnita mistäkin asiasta, tai härnätä jotain jne.

      Eikä siinä ole tarkoitus sekään, että sitten alat puimaan asioita omasta minästä käsin, että näkyikö sängyn alla, päällä, tai sivulla jotain kun oikein kävit kurkistelemaan sinne ja tänne, että voit sitten analysoida rukousta näin , noin tai nuin.
      Eikä tarvitse kurkistella komeroihin, ei pöytälaatikoihin eikä muihinkaan, vaan rukous on sinun henkilökohtainen asia Luodan edessä.

      Siis sen lukitun oven tai suljetun oven takana.

      Siis se ovi, jonka raosta sinun ei tarvitse tulla soittamaan torvea, eikä pitämään edes pitkiä omia rukouksia tänne.

      Sellaisin eväin Isokirja sinua opastaa rukoilemaan ja täten avoin, rehellinen minä - ja Herra voi keskustella.

      Jos evääsi ei siten ole sopusoinnussa itse rukoukseen, niin turhaa siitä on sitten alkaa mitää turinoimaan, sillä vikaan se menee kuitenkin ja vain oma pääsi pursuilee jonninjoutavia asian tiimoilta, joka ei paljoakaan ketään kiinnosta.

      • Vastasitko jotain kysymykseen että miksi jumalaltasi pitää erikseen rukoilla jotain, kun hänen pitäisi se tietää kyllä ilman erikseen aneluakin?

        Onko taustalla huono itsetunto vai mikä on, että itsestäänselvyyttä pitää vielä mankua, vai jumalasi täydellinen empatian puute, että hän ei ilman pyytämistä ymmärrä, että haluat vaikkapa vakavasti sairaalle sukulaisellesi siunausta ja parantumista.


    • Entä ruokarukous?

      Eivätkö jumalat todella ymmärrä, että kun olet käynyt ruokapöytään, että silloin hänen pitää siunata ruokasi tai ruokailuhetkesi, vaan sitä pitää siltä vätykseltä erikseen pyytää?

      • Mm. adventisteilla on ollut vielä tapana laulaa ruokarukous. Luulevat kenties, että se on tehokkaampi tapa ja Jahven korvia hivelee ennemmin rukous laulettuna?

        "Herramme Jeesus tullos vaan. Pöytähän kanssamme vierailemaan. Hyvyydestäsi kiitämme. Auta kiittäämään. Aamen."

        Adventistien kannattaisi opetella seuraava ruokalaulu? Jotenkin se kuvastaisi adventismia paremmin?:

        Pikku Aasi laulaa syömään mennessään
        jollet ruokaa anna kiljun yhtenään
        ihaa ihaa ja mulla nälkä on
        ihaa ihaa ja mulla nälkä on
        Hiljaa Aasi laulaa syömään mennessään
        jollet ruokaa anna kiljun yhtenään
        hihoo hihoo hihoo hihoo hihoo
        Pikku Aasi laulaa syömään mennessään
        jollet ruokaa anna kiljun yhtenään
        ihaa ihaa ihaa
        Hiljaa aasi laulaa, syömään mennessään.
        Jos et ruokaa anna, huudan yhtenään:
        Ihaa, ihaa, lihaa, lihaa, lihaa.


    • "Isä meidän rukous" on myös varsin huono rukousmallina.
      "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme"?
      Siinä sitten rukoilet ruokapöydän ääressä ja odotat, että Jahve kiikuttaa leivän eteesi? Pelkällä leivällä eläminenkin alkaa jossain vaiheessa tympiä?
      Olisi kenties ollut parempi rukousmalli, jossa pyydetään, että Jahve antaisi joka päivä reilusti "dollareita", millä sitten voisi itse käydä puodista ostamassa leivän ja sen päällekin jotain lisukkeita?

      • No, aika helppohan se "leipä" on ymmärtää metaforisesti niin, että saa syödäkseen sen verran kuin tarvitsee.

        Aika monet kuitenkin näkevät nälkää ja jotkut kuolevat nälkään.

        Ehkä he eivät hoksanneet rukoilla jokapäiväistä leipäänsä Jumalalta.


      • v.aari kirjoitti:

        No, aika helppohan se "leipä" on ymmärtää metaforisesti niin, että saa syödäkseen sen verran kuin tarvitsee.

        Aika monet kuitenkin näkevät nälkää ja jotkut kuolevat nälkään.

        Ehkä he eivät hoksanneet rukoilla jokapäiväistä leipäänsä Jumalalta.

        >>> Ehkä he eivät hoksanneet rukoilla jokapäiväistä leipäänsä Jumalalta. >>

        Niinpä. Ajatella, että esimerkiksi tämä rukous, että jumala antaa meille jokapäiväisen leipämme, toimii todella hienosti täällä, jossa jo muutenkin elämme käsittämättömässä yltäkylläisyydessä, mutta eipä tuo tuolla Afrikassa ja monessa muussa paikassa tunnu toimivan, vaikka siellä taatusti jokapäiväiväistä leipää rukoillaan paljon hartaammin kuin täällä meillä. Meillä jumalat huomaavat antaa meille leipää joka päivä ja vaikka puolen tunnin välein, mutta jossain muualla on sitten vähän nihkeämpää.

        Ehkäpä he rukoilevat väärin? Heillä on epäuskoa? He rukoilevat jokapäiväistä leipää väärin perustein ja siksi jumala pitää heitä nälässä vuodesta toiseen.

        Sitten jos me täältä yltäkylläisyyden keskeltä rukoilisimme leipää nälkäiseen Afrikkaan, niin jostain syystä yhteydet yläkertaan pätkivät silloinkin.


    • Pohditaanpa lisää rukoilun logiikkaa.

      Rukoilija siis pyytää jumalaa puuttumaan asioiden kulkuun, eli ESIMERKIKSI että sairas läheinen ihminen ei menehtyisi sairauteen tai lapsi ei loukkaantuisi koulutiellä tai että aamulla heräisi terveenä, eikä olisi yöllä saanut aivoverenvuotoa yms.

      Jos rukoilun kohde, eli raamatun jumala puuttuu tapahtumien kulkuun uskovan X rukouksen mukaisesti, niin siitähän seuraa, että tämä jumala ei ollutkaan muuttumaton, eikä varsinkaan erehtymätön, jos hän muuttaa tapahtumien kulkua uskovan hyväksi vastoin alkuperäistä toimintasuunnitelmaa. Rukoilusta seuraa, että raamatun jumala ei ole koskaan erehtymätön, jos hän muuttaa mieltään asioista rukouksen perusteella.

      Rukouksessa on vielä se omituinen piirre, jota uskovat eivät hevin suostu hyväksymään, että sillä sinä pyydät itsellesi etua muihin nähden jumalaltasi.

      Millainen jumala antaisi yhdelle etua muihin nähden?

      Kun sinä rukoilet että lapsesi ei jäisi koulutiellä auton alle ja aamulla naapuri unohtaa tehdä sen, niin millainen jumala antaa yhdelle etua ja toiselle ei, jos tässä oli vain pieni unohdus pyytää asiaa taas kerran?

      Rukoilun voimastahan on tämä vanha vitsi, jossa pappi ajaa kirkkoon aamulla hirveässä vastatuulessa ja sitten rukoilee jumalaansa kääntämään tuulen suunnan. Kun hän sitten kotiin pyöräillessä huomaa olevan vastaavan myötätuulen, hän ylistää jumalansa ihmeellisiä voimia ja rukouksen tehoa koko loppupäivän.

      Ja nyt tulee mielenkiintoinen pointti, koska rukoushan on väistämättä epäluottamuslause jumalalle, eli rukoillessanne te ajattelette, että jumala ei osaisi tehdä asioita oikein, ei alun perinkään, koska jotain täytyy muuttaa, mutta hän ei tekisi muutosta ilman että erikseen pyydetään.

      Eli kun olette sairaalassa kuolemansairaan äitinne vuoteen vieressä, niin kun te rukoilette äidillenne voimia ja tervehtymistä, te samalla lausutte jumalallenne epäluottamuslauseen siitä, että hän ei ajattelisi äitinne parasta jo valmiiksi. Jumalanne ei antaisi äidillenne voimia, jos te ette sitä erikseen pyytäisi.

      Te jopa pelkäätte, että jumalanne antaisi äitinne menehtyä, jos te ette rukoilisi jumalaltanne muutosta tapahtumien kulkuun.

      Raamattu lisäksi kertoo, että jumalanne ei välttämättä ole kaikkitietävä:

      >> ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon” (Fil. 4:6) >>

      Yksi ongelma on tietenkin se, että jos yksi hurskas rukoilija rukoilee yhtä ja toinen vastaava hurskas samasta aiheesta toista, niin kumman jumala valitsee, jos kummankin toteuttaminen kerralla olisi vastoin luonnonlakeja?

      Tein pikaisen katsauksen rukoiluun ja sen vaikutuksiin, niin uusimpana trendinä näyttää uskovaisten nettisivujen perusteella olevan laatia listoja niistä syistä, miksi rukous ei onnistunutkaan.

      Uusin syy näytti olevan se, että rukous ei toteudu, jos me kuitenkin salaa, vaikka edes itseltä tietämättä alitajunnassa epäilemme, että ei se toteudu kuitenkaan.

      Aika usein rukouksen toimimattomuuden syynä näytti jonkun loogisen pohdinnan kautta olevan se, että sinä itse tiedostamattomien ajatustesi kautta olet syy sille, että rukous ei toteudu.

      Veikkaan, että tulevaisuudessa ne listat pitenevät, joissa mietitään sitä, että miksi rukous ei onnistunutkaan.

      Voitte miettiä asiaa vaikkapa adventtikirkon rukouskampanjan suhteen pari vuotta sitten, jossa rukouksessa toivottiin Boko Haramin kaappaamien tyttöjen löytymistä.

      No eipä ole löytynyt ja adventtikirkkokin on unohtanut tytöt rukouksistaan ja ihan syystä tietenkin, joten rukoilu on hankalaa, kun jumalilla tuntuu olevan aika valikoiva kuulo.

    • Pelkkäjuss1

      Tämä herätti ajatuksia.

    • pyhpyh

      Adventistit ovat kusipäitä, eikä meitä advarien valheet kiinnosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      90
      5499
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      55
      3647
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      3005
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2201
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1976
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      300
      1898
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1616
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1407
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1363
    Aihe