Terve menoa katastrofiin.
Aion muuttaa muualle.
Olenhan eläkkeellä.
Muissa maissa arvostetaan osaamista.
Suomessa arvostetaan vain sopivan nuorta työvoimaa.
Aion muuttaa muualle.
Olenhan eläkkeellä.
Muissa maissa arvostetaan osaamista.
Suomessa arvostetaan vain sopivan nuorta työvoimaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hölmöläisten hommaa. Kevennetään veroja (leikataan tuloja) ja otetaan lisää velkaa. Ainakaan tavan ihminen ei toimi näin ?
Eikö hyväosaistenkin olisi aika ottaa osaa talkoisiin eikä haalia lisää tuloja.
Ja Ojalan laskuopin mukaan, jos työaikaa lisätään, niin samat hommat pystyy tekemään pienemällä porukalla. Työttömyyshän siinä lisääntyy, ainakin julkkispuolella.
Koulutuksesta leikkaaminen on vähän niin kuin yritys leikkaisi investoinneista. Näin kait yrityksetkin ovat tehneet jo pitkään.
Ja velka on ihan hirvittävissä lukemissa. Toisaaltaan eläkerahastoissa on enemmän varoja. Niillä kait ne Suomen velat sitten konkurssitilanteessa maksetaan?
Tuumailee...
Talouselämän perjantain numero raportoi ensimmäisenä, että HOK-Elannon edustajistossa istuvat mm. poliitikot saavat muhkeat alennukset S-ryhmän tuotteista. Etuihin kuuluu mm. 15 prosentin alennus S-ryhmän ravintoloissa, Prismoissa ja Sokos-tavarataloissa ja oma korkoprosentti talletuksille. Hautauskuluistakin edustajiston jäsenet saavat 15 prosentin alennuksen.
Ja ketäs sieltä tavallisen kansan, maanviljelijäin, työväestön ja köyhien kaupan ruokakassi- ym tukien piiristä edustajistosta löytyykään:
Akaan-Penttilä Eero LKT, kansanedustaja
Alanko-Kahiluoto Outi tutkija, kansanedustaja
Arhinmäki Paavo kansanedustaja
Asko-Seljavaara Sirpa kansanedustaja, professori
Bryggare Arto kauppatieteiden kandidaatti
Haatainen Tuula valtiotieteiden maisteri
Hakalehto Ilkka FT, dosentti
Hakanen Yrjö puheenjohtaja
Hakola Juha kansanedustaja, ylikomisario
Hautala Heidi MMM, kansanedustaja
Helimäki Ilmari professori
Hiltunen Rakel kansanedustaja
Kaikkonen Antti kansanedustaja
Karhuvaara Arja kansanedustaja, erik.fysioterapeutti
Kasvi Jyrki TkT, kansanedustaja
Kiljunen Kimmo VTT, kansanedustaja
Kiviniemi Mari hall. ja kuntaministeri, kansanedustaja
Kokkonen Paula varatuomari, apul.kaup.johtaja
Krohn Minerva lääkäri, kehitysjohtaja
Kuisma Risto oikeustieteen kandidaatti
Kuusisto Merja kansanedustaja, erik.sairaanh.
Laakso Jaakko kansanedustaja, VTM
Liemola Lasse yrittäjä, företagare
Luhtanen Leena VTM, opetusneuvos
Moilanen Eeva-Liisa varatuomari
Moisio Elina kansantal.tiet, ministerin erityisavust.
Mäkelä Jukka kansanedustaja, DI
Mäkinen Tapani kansanedustaja
Ojala Outi erikoissairaanhoitaja
Pajamäki Osku tuottaja, valt.yo
Peltokorpi Terhi kätilö (AMK), sairaanhoitaja (AMK)
Pietikäinen Margareta fil.mag, M.Sc.
Prusti Riitta eläkeläinen
Puoskari Mari diplomi-insinööri
Pursiainen Terho pastori, filosofi
Rahkonen Susanna varatuomari
Rautava Risto komentaja, senior advisor
Rihtniemi Suvi DI, vastuualuepäällikkö
Saarnio Pekka toimittaja
Saksala Harri muusikko, OTK
Saukkonen Lea projektipäällikkö, meteorologi
Siitonen Eva-Riitta ylipormestari, ekonomi
Soini Timo kansanedustaja, VTM
Soininvaara Osmo valtiotieteiden lisensiaatti
Suonperä Kaarina toimitusjohtaja, kouluttaja
Tuomioja Erkki VTT, kansanedustaja
Vahasalo Raija kansanedustaja, rehtori
Zyskowicz Ben kansanedustaja
Kyllä menee ihan oikeaan osoitteeseen nuokin tuet, vähäosaisille poloisille.
Tervetuloa tänne Suomesta. Itse olen ollut jo pitkään, ja olen tosi tyytyväinen. Vähän ensin hirvitti ja oli tietysti omat vaikeudet sopeutua ja oppia kieli, mutta päivääkään en ole kaivannut takaisin. En ole käynyt Suomessa vuosikausiin, enkä enää halua edes käydä tässä tällaisessa Suomessa, josta olen lukenut. Ihan hirvittää miten karmeaa siellä on ihmisten elämä. Aivan kun tahallaan kiusattaisiin kaikkia. Siellä on kallista ja jotenkin ankeaa. Tietysti ilmastokin. Moni nuorempikin on tullut tänne ja löytänyt töitä, ja ovat tyytyväisiä. Minä olen jo eläkkeellä, joten se etu sopeutumisessa on ollut. Vielä kun saisi lastenkin perheet tänne. Sitä minä toivon.
Aivan samoin kuin kirjoittaja!!
Minäkin jätän tämän kylmän paskan pesän jossa on kohta vanhan ddr tapainen koneisto.
Kansa on alistettu joka ottaa kaiken vastaan mitä ylhäältä annetaan hyvävelivwrkosto kukoistaa vahvempana kuin koskaan ja onhan tulossa sote alueet Oikein poliittista mannaa kähminnän etuvartioasema
-hyi hitto mihin Suomi on menossa!!!
Olisi kansan jo aika herätä kusetukseen..