Jäikö Guggenheimin rahoitus sittenkin vielä auki?

Jäikö Guggenheimin rahoitus sittenkin vielä auki?

Kotimaa | STT |
Helsinkiin kaavaillun Guggenheim-taidemuseon rahoitus saattoi sittenkin jäädä vielä auki hallituksen budjettiriihessä. Hallituslähde kertoo STT:lle, että budjettiriihessä ei tehty virallisesti päätöstä hankkeesta, vaan asia jäi auki.

Budjettiriihessä hallituspuolueet harkitsivat 40 miljoonan euron rahoitusta hankkeelle. Muun muassa elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) toivoi ennen budjettiriihtä, että hankkeelle myönnettäisiin rahoitusta.

Perussuomalaiset sen sijaan vastustivat ajatusta. Budjettiriihen jälkeen medialle lähettämässään tiedotteessa perussuomalaiset tulkitsivat, että Guggenheimin valtionrahoitus oli torpattu lopullisesti. Tiedotteen mukaan perussuomalaiset torjui kokoomuksen ja keskustan esittämän rahoituksen.

–  Perussuomalaisten ansiosta valtion rahoja ei tähän hankkeeseen suunnata. Asia on nyt kerta kaikkiaan loppuun käsitelty, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sanoi.

Guggenheim on kansainvälinen taidemuseoverkosto, jota ylläpitää Solomon R. Guggenheimin säätiö.
869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Soinin yli ei kävelty, todella hyvä juttu kun sai hankkeen torpattua,niin sitä pitää toimia eikä puhua,no hallitus jatkaa ja hyvä niin maahan on toivottu uusia vaaleja kaikki kumminkin muistavat edellisen hallituksen jossa ei saatu mitään aikaan kuin keskenäistä riitelyä,kaksi käpykaartipuoluetta luikki oitis karkuun raukkamaisesti .Tämä hallitus ainakin toimii .

Äänestä

Guggenheim-vero pullahtaa kyllä uudestaan esille, viimeistään vuoden päästä. Olli Rehn on palkattu asian lobbaajaksi kokoomuslaisten lisäksi.

Voi olla, että Helsinki maksaa tuonkin 40 miljoonaa ja rakentaa kokonaan omalla kustannuksellaan Guggenheimin. Tuo valtion rahoitushan olisi ollut vain pieni osa rahotuksesta. Helsinkiläisenä veronmaksajana vituttaa koko Guggenheim ja vielä todennäköinen kunnallisäyrin nousu tuon paskan takia.

Äänestä

Siitten pitää muuttaa pois jos ei halua maksaa,hyvinkin on mahdolista että hanke toteutuu ylläpitö jää kaupungin maksettavaksi merkittävä menoerä veronmaksajille . Kannattaa miettiä ketä äänestää kunnallisvaaleissa,Perussuomalaiset on varmavaihtoehto että tänne sitä möskää ei rakenneta.

Äänestä

Totuus on, että Guggenheimia ei ole koskaan ollutkaan tarkoitus maksaa valtion rahoista. Rehnin ulostulo Guggenheimin rahoituksesta oli sovittu hallituksessa etukäteen samoin kuin se, että se ei johda mihinkään. Soinikin siis tiesi tämän etukäteen. Tarkoitus oli antaa vain Soinille tilaisuus kertoa, että persut torjuivat Guggenheimin. Persujenkin piti saada näyttää, että saivat muka jotain aikaan.

Äänestä

Ja entäs muut kulut niitä ei saa unohtaa.

Äänestä

Heitetään jossain lisäbudjetissa salaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lehmänkauppoja kirjoitti:

Jäikö Guggenheimin rahoitus sittenkin vielä auki?

Kotimaa | STT |
Helsinkiin kaavaillun Guggenheim-taidemuseon rahoitus saattoi sittenkin jäädä vielä auki hallituksen budjettiriihessä. Hallituslähde kertoo STT:lle, että budjettiriihessä ei tehty virallisesti päätöstä hankkeesta, vaan asia jäi auki.

Budjettiriihessä hallituspuolueet harkitsivat 40 miljoonan euron rahoitusta hankkeelle. Muun muassa elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) toivoi ennen budjettiriihtä, että hankkeelle myönnettäisiin rahoitusta.

Perussuomalaiset sen sijaan vastustivat ajatusta. Budjettiriihen jälkeen medialle lähettämässään tiedotteessa perussuomalaiset tulkitsivat, että Guggenheimin valtionrahoitus oli torpattu lopullisesti. Tiedotteen mukaan perussuomalaiset torjui kokoomuksen ja keskustan esittämän rahoituksen.

–  Perussuomalaisten ansiosta valtion rahoja ei tähän hankkeeseen suunnata. Asia on nyt kerta kaikkiaan loppuun käsitelty, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sanoi.

Guggenheim on kansainvälinen taidemuseoverkosto, jota ylläpitää Solomon R. Guggenheimin säätiö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu