Vanhanen valmis NATOon

Verkkouutiset 15.1.2003
"Vanhanen sanoi TV 1:n Lauantaiseura-ohjelmassa oppineensa kolmen viikon pituisella maanpuolustuskurssilla, että kun kriisi iskee, kannattaa tukeutua ammattijohtamiseen."

Matti on sisäistänyt ulkoistamisen merkityksen. Kannattaa tehdä vain sitä, mitä osaa. Merkit ovat ilmassa. Matti liittyy Keskustan suurmiehiin ja vie Suomen NATOon.
23845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Uutinen on tietysti vuodelta 2005.

Äänestä

Jos Vanhanen alkaa, alkaa vielä NATOa kannattaa, niin, niin sitten on jo Oivallakin selityksissä, selityksissä keksimistä!

Sitä en silti, silti epäile, etteikö Oiva selityksiä keksisi, selitysten, selitysten mestari.

Äänestä
  • Matin kommenttihan on yksiselitteinen - tehtäviä pitää delegoida.

    Oivalla ei taida tässä olla paljonkaan sananvaltaa - saatikka selityksiäkään.

    Äänestä

  • Älä koskaan aliarvioi toisten tunteita,
    joskus sanoo niin vahvoja asioita,
    niin voimakkaita sanoja,
    että kaikki muu menettää merkityksensä
    Tämän jälkeen kaikki sanat ovat heikkoja,
    tämän jälkeen voi vain unohtaa,
    jotta voisit uudestaan,
    palauttaa sanojesi voiman.

    Äänestä

  • Suomen Nato-jäsenyyden osalta tulemme näkemään sen päivän kun Matti Vanhanen (oli hän sitten ex-pääministeri tai vallassa oleva) kertoo kannattavansa Nato-jäsenyyttä. Kyse on vain siitä milloin se tapahtuu.

    Esimerkiksi tämän päiväisen haastattelun asenne, suhtautuminen EU:n taistelujoukkoihin ja niin edelleen antavat aika selvän signaalin siitä mitä tuleman pitää.

    Siinä saavat sitten kepulaiset selitellä, jos siltä tuntuu.

    Äänestä

  • Kyllä Oiva osaa... eihän Golgatan Olgakaan valehdellut kertaakaan.

    Äänestä

...milloin missäkin?
Parasta että Suomi pysyy omaleimaisella linjallaan.
Se on isänmaan ja maailman etu.

Äänestä
  • Erinomaisen omaleimainen ja leimaava. Isänmaan etu se ei millään muotoa ole. Ei etenkään kaupallisesti, mutta ei myöskään sotilaallisesti.

    Äänestä

  • "Parasta että Suomi pysyy omaleimaisella linjallaan."

    Kyllä ja joo - omaleimaisella tosiaan. Pidetään ovea muka auki liittoutumiselle, mutta ei toimita vielä, kun näköpiirissä ei ihan heti ole vakavaa uhkaa. Mahdollisen uhan ilmetessä juostaan sitten hattu kourassa apua anomaan.

    On muuten nolo tilanne, kun siivellä eläminen realisoituu - siinä on sitä isänmaan etua.

    Äänestä

Ainahan Sinulta on logiikkaa puuttunut... mutta en tiennyt, että noin paljon.

Äänestä
  • Matin viesti on ihan selvä - ei tästä mitään logiikkaa puutu.

    Äänestä

  • juha210 kirjoitti:

    Matin viesti on ihan selvä - ei tästä mitään logiikkaa puutu.

    Sinulle joulupukkikin on totta ja olemassa.

    Äänestä

  • rautalehti kirjoitti:

    Sinulle joulupukkikin on totta ja olemassa.

    "Sinulle joulupukkikin on totta ja olemassa."

    Joulupukki toden totta oli olemassa - ainakin meillä se kävi jouluaattona pullean säkin kanssa ja kaikilla oli kivaa.

    Äänestä

  • juha210 kirjoitti:

    "Sinulle joulupukkikin on totta ja olemassa."

    Joulupukki toden totta oli olemassa - ainakin meillä se kävi jouluaattona pullean säkin kanssa ja kaikilla oli kivaa.

    O.K;-)))

    Äänestä

  • rautalehti kirjoitti:

    O.K;-)))

    Yllättävää, miten suopeasti keskustalaiset suhtautuvat NATOon. Taitaa Kokoomus jäädä jalkoihin tässäkin asiassa, mutta ei se mitään - kansan etu on tärkeintä.

    Vanhasesta on tulossa suuri keskustalainen.

    Äänestä

  • juha210 kirjoitti:

    Yllättävää, miten suopeasti keskustalaiset suhtautuvat NATOon. Taitaa Kokoomus jäädä jalkoihin tässäkin asiassa, mutta ei se mitään - kansan etu on tärkeintä.

    Vanhasesta on tulossa suuri keskustalainen.

    Odotellaan nyt kaikessa rauhassa...

    Äänestä

... haastattelusta mitenkään käynyt ilmi, että hän olisi viemässä meitä Natoon. Ei sotilaallinen liittoutuminen olisi ulkoistamista vaan se olisi vain sotilaallista liittoutumista.

Joku tuolla puhuu Vanhasen suhtautumisen unionin taistelujoukkoihin kertovan Vanhasen Nato-haaveista. EU ei suunnittele taistelujoukkoja vaan kriisintorjuntajoukkoja. Niitä ei ole takoituskaan käyttää unionin puolustukseen vaan unionin lähialueilla syntyvien inhimillistä hätää aiheuttavien kriisien torjuntaan.

Äänestä
  • Tottakai meidän omiakin miehiä NATOssa tarvitaan, mutta tekniikkaa ja tulivoimaa ja sen johtamista me saisimme tarpeen tullen riittävästi - se osa on ulkoistamista, ja liittoutumisen suunnaton etu.

    EUn kriisijoukot eivät suoranaisesti liity NATOon, mutta taistelullista tietoa ja taitoa ne tuovat roppakaupalla, mikä taas voidaan hyödyntää nopeasti isommassakin mittakaavassa yhdistämällä voimat esim. NATOn kanssa.

  • Nyt ei toimi - tämä on jo kolmas vastausyritys.

    Tottakai meidän omiakin miehiä NATOssa tarvitaan, mutta tekniikkaa ja tulivoimaa ja sen johtamista me saisimme tarpeen tullen riittävästi - se osa on ulkoistamista, ja liittoutumisen suunnaton etu.

    EUn kriisijoukot eivät suoranaisesti liity NATOon, mutta taistelullista tietoa ja taitoa ne tuovat roppakaupalla, mikä taas voidaan hyödyntää nopeasti isommassakin mittakaavassa yhdistämällä voimat esim. NATOn kanssa.

    Äänestä

  • juha210 kirjoitti:

    Nyt ei toimi - tämä on jo kolmas vastausyritys.

    Tottakai meidän omiakin miehiä NATOssa tarvitaan, mutta tekniikkaa ja tulivoimaa ja sen johtamista me saisimme tarpeen tullen riittävästi - se osa on ulkoistamista, ja liittoutumisen suunnaton etu.

    EUn kriisijoukot eivät suoranaisesti liity NATOon, mutta taistelullista tietoa ja taitoa ne tuovat roppakaupalla, mikä taas voidaan hyödyntää nopeasti isommassakin mittakaavassa yhdistämällä voimat esim. NATOn kanssa.

    Sitten ne kaikki kolme pätkähti siihen sillä kertaa - no kertaus on opintojen...

    Äänestä

  • juha210 kirjoitti:

    Sitten ne kaikki kolme pätkähti siihen sillä kertaa - no kertaus on opintojen...

    jos kerran ohjelma heittää sinulle herjan "Olet jo lähettänyt samanlaisen viestin", niin se koskee myös sinuakin. Nuo uudislähetykset eivät auta mitään. Jos ei teksti näy, klikkaa oikeimman puoleista nappulaa "Viestin esitystapa"-valikosta, jolloin tulee esiin viestiketjut vastauksineen.
    En ymmärrä, miksei ylläpito ohjeista kyseistä asiaa, vcaan meidän kantapääoppineiden on asiasta aina kerrottava. Toimivuudessa on todellakin usein vikaa.

    Äänestä

  • ***** kirjoitti:

    Kiitos tiedosta - toivottavasti tuo toimii, sillä on niin turhauttavaa odottaa viestin läpimenoa saadakseen viimein vastauksen proxy error... tai jotain sinne päin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

juha210 kirjoitti:

Verkkouutiset 15.1.2003
"Vanhanen sanoi TV 1:n Lauantaiseura-ohjelmassa oppineensa kolmen viikon pituisella maanpuolustuskurssilla, että kun kriisi iskee, kannattaa tukeutua ammattijohtamiseen."

Matti on sisäistänyt ulkoistamisen merkityksen. Kannattaa tehdä vain sitä, mitä osaa. Merkit ovat ilmassa. Matti liittyy Keskustan suurmiehiin ja vie Suomen NATOon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu