Lisävalot turhia

valosumu

2000-luvulla valmistettuihin autoihin ei pitäisi sallia lisäpitkiä ollenkaan. Uudemmissa autoissa on valmiina aivan riittävän hyvät valot. Lisäpitkät vaarantavat turvallisuutta ja vaikeuttavat ajamista.

Kuinka kauas täytyy nähdä 100km/h vauhdissa? Kaksi sekuntia on keskimääräinen aika joka menee esteen havaitsemisesta jarrutuksen aloittamiseen, eli 56m. Sen päälle jarutusmatka pitävällä alustalla n.40m ja talvikelillä n.100m. Eli n. 200m kantaman kaukovalot olisi turvallisimmat ja käytännöllisimmät koska kaikki sen yli menevä valo aiheuttaa kohtaamistilanteessa aina vain pidemmän matkan pimeää autojen väliin. Miksi täytyisi nähdä yli sen matkan joka hyvin riittää auton pysäyttämiseen vaikka tie olisi täysin poikki?

Huimimmat lisävalot kantavat kirkkaasti jopa 800m mikä aiheuttaa sen, että kahden tällaisen auton kohdatessa joudutaan vaihtamaan n.50m kantaviin lähivaloihin tuolla etäisyydeltä jolloin väliin jää 700m pimeää tietä eli yli 12s.

Jos autoissa olisi vain omat valot niin lähivaloille jouduttaisiin vaihtamaan n. 300m etäisyydellä jolloin valot alkaisivat häikäisemään. väliin jää 200m pimeää tietä eli reilu 3s.

Eli todella kirkkailla lisävaloilla varustetut autot joutuvat ajamaan 9s pidempään tilanteessa jossa eivät kykene pysäyttämään autoa esteen (hirven ym..) havaitessaan koska näkyvä matka on jo lyhyempi mitä menee edes jarrutuksen aloittamiseen. Vaikka ajaisi tyhjää tietä niin ei siellä yli 200m etäisyydellä ole mitään mitä tarvisi nähdä.

Lisäksi tulee vielä huima kontrasti siirryttäessä kaukovaloilta lähivaloille jonka takia nähdään vielä huonommin lähivaloilla, sama ilmiö kuin käytettäessä etusumuvaloja, silmä ei voi sopeutua moneen valaistustasoon kerralla vaan sopetuu suurimpaan valon määrään.

47

3374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lisäpitkillä

      Valitettavasti 200m vakiopitkienvalojen kantama on harvinainen vieläkin. n.130m on 2000-luvun autoissakin yleinen, ja kun umpiot ovat vielä hieman sumentuneet ei kantavuus enää ole vältämättä kuin 100m joten lisäpitkille olisi kyllä tarvetta.

      • valosumu

        Harvinainen tilanne, mutta jos tilanne on tuo niin maltilliset lisäpitkät voisi olla paikallaan, tai käyttää saman rahan uusiin umpioihin tai vanhojen puhdistukseen niin ei tarvi pilata auton ulkonäköä lisävaloilla.

      • lisäpitkät_tarpeen

        Nykyautoissa erittäin yleinen ratkaisu on kaksoisxenonit. Xenonlähivalo on kyllä loistava, valokuvio on leveä ja kantamaakin tien keskilinjalla 60 m ja oikeassa reunassa ("hirvipiikin" alueella) jopa 80-100 m. Eli lähivalo on lähes yhtä hyvä kuin wanhan auton kulahtaneista halogeenimpioista saatava kaukovalo.

        Mutta kaksoisxenonin optiikka on suunniteltu lähivalon ehdoilla. Kaukovalo = nykäistään valokuvion yläreunaa rajaava läppä sivuun. Valokuvio on edelleen hulppean leveä, mutta kantama jää tyypillisesti 130 m tasolle. Asian voi todeta TM koeajojen mittauksista.

        Tässä kohtaa kehitys on kulkenut taaksepäin. Taannoin kaksoisxenonien ohessa oli usein halogeeniapukaukovalo, jonka siivittämänä kantama saatiin liki 200 metriin. Uusissa autoissa ratkaisu on äärimmäisen harvinainen.

        BTW, vielä suurempi tarve lisäpitkille on autoissa, joden xenonit ovat säästömallia = ei pesureita ja vain 25 W polttimot sen perinteisen 35 W sijaan.

        Sille nyt vaan ei voi mitään, että huonot lähivalot ovat huonot lähivalot. Pitkiä valoja voi kohentaa lisäpitkillä, mutta tehokas kaukovalo ja kehno lähivalo on tosiaan ikävä siitä syystä, että tiputettaessa pitkät esim. kohtaamistilanteessa pois päältä on edessä pari kauhusekuntia ennen kuin näkö sopeutuu vähentyneeseen valoon... eikä tätä sopeutumista edes tapahdu, kun on vastaantulija parempine valoinen näköpiirissä. Jopa nelivalosysteemi eli halogeenilähivalo lähivalojen rinnalla palavat kaukovalot kärsii tästä. Kaukovalo voi kantaa 150 m ja lähivalo vain 50 m... nimim. kokemusta on.

        Tuosta huolimatta biomassa tykkää käyttää "saunalyhtymallin" valoja eli hapettuneet umpiot halvimmat mahdolliset/long life polttimot lähivaloissa.

      • klo1350

        Vähän pääsee pitkillä ajamaan tänäpäivänä, koska joku on sinun edessäsi tai on vastaantulijoita.

    • Jutustelija1

      Kyllä nuo lisärit ovat niitä kaipaaville ihan ok, aina ei tule porukkaa vastaan solkenaan ja sitä rataa. Kirjoituksessasi pisti silmään se että et laita pitkiä pois heti kun näet jonkun tulevan vastaan, itse teen niin ja havaintojeni mukaan niin tekevät useimmat muutkin. Pitkät haittaavat vastaan tulijan näkyvyyttä jo kauempaa kuin mihin niillä käytännössä näkee, eli ne on hyvä sammuttaa aina kun vastassa on porukkaa. Itse tosiaan vahdan puolikkaille aina kun edessä näkyy porukkaa.

      Eli annetaan mieluummin niiden pitkien kukkia ja vahdetaan puolikkaille aina kun muita on vastassa.

      Tuosta voi katsella meikäläisen vanhoja vermeitä: http://mattiviikate.blogspot.fi/

      Tuosta kolumniani, siellä on kanssa kuvia parista vanhasta jos jaksaa kaivella: http://mattiviikate.newsvine.com/

      Tuossa vielä suoralinkki siihen juttuun jossa on kuvia prätkistä kolumnissa: http://mattiviikate.newsvine.com/_news/2016/05/27/35598447-pictures-of-my-old-motorbikes-suzuki-gsx-r-1000-and-kawasaki-zx-9r

      • valosumu

        Vaikka ei porukkaa tulisikaan solkenaan vastaan niin mitä varten pitäisi nähdä juurikaan pysähtymismatkaa kauemmas?

        No en tosiaankaan vaihda lyhyille heti kun havaitsen jonkun tulevan vastaan. Vaihdan sitten, kun arvelen pitkien alkavan häiritä vastaantulijaa.

        Sina ajat pimeällä käytännössä sokkona suuren osan matkasta jos et pudota nopeutta joka kerta n.60km/h kun alkaa valo kajastaa vastaantulijan merkiksi ja vaihdat lähivaloille.

      • Jutustelija1

        Kyllä se on hyvä nähdä pidemmälle.

        Kyllä hyviin tapoihin kuuluu että vaihdetaan aika aikaisin lyhyille, ei se kaverin pitkien tiirailu ketään ainakaan auta.

        Onhan se totta että lyhyet eivät ole pitkät, mutta kyllä niilläkin jotain näkee jos ovat hyvät. Mutta tämä on sellainen asia jolle ei todellisuudessa mitään voi. Aina on muutakin liikennettä joka voi tulla vastaan, sille ei mitään mahda.

      • uusipoloilija
        Jutustelija1 kirjoitti:

        Kyllä huonoihin tapoihin kuuluu että vaihdetaan aika aikaisin lyhyille, ei se kaverin pitkien tiirailu ketään ainakaan auta, vaan käytetään itsekin kaukovaloja.

        "1. Käytä kaukovaloja. Pitkillä saa ajaa aina, kun se tuntuu tarpeelliselta. Jos et häikäise vastaantulijaa, saat käyttää kaukovaloja myös katuvaloissa. Useimmat autoilijat ovat liian arkoja kaukovalojen käytössä.
        2. Älä toljota vastaantulijan valoja, huomiosi kuuluu omalle kaistallesi.
        3. Älä turhaan vaihda lähivaloille moottoritiellä. Vastaantulija on moottoritiellä sivusuunnassa niin kaukana, että valot tuskin häiritsevät. Vaihda lähivaloille, jos valosi osoittavat selvästi kohti vastaantulijaa, esimerkiksi jyrkässä mutkassa.
        4. Vaihda lähivaloille, kun vastaantulijan valot häikäisevät sinua. Neuvo, jonka mukaan valot vaihdetaan valokeilojen kohdatessa, on turhan epämääräinen. Se myös vie huomiosi vastaantulijan valoihin.
        5. Tien täytyy olla aina riittävästi valaistu. Jos lähivaloille vaihdettaessa sinun ja vastaantulijan välillä on musta kohta, vaihdoit lähivalot liian aikaisin."
        http://yle.fi/uutiset/12_vinkkia_pimealla_autoiluun/6271707

      • uusipoloilija kirjoitti:

        Olipas lainvastaiset (ja huonot) ohjeet. :)

        Vaihdetaan oikeasti ajoissa lyhyille. Parempi, että näkyvyys on vähän huonompi sillä alueella, joka äskettäin oli hyvin valaistu, kuin että se puuttuisi käytännössä kokonaan kohtaamisen jälkeen, kun pitäisi oikeasti nähdä mitä siellä tien reunalla on.

        Lisäksi tykkään tästä ideasta, että vain tien oikealta puolelta tulevia tulee väistää. Näinköhän hirvet ovat tämän väistämissäännön ymmärtäneet. Minä kun kuvittelin, että niitäkin tulee aika tarkkaan 50% vasemmalta, vaikkei niillä mitään oikeutta moiseen olekaan...

      • uusipoloilija
        TheRat kirjoitti:

        "Parempi, että näkyvyys on vähän huonompi sillä alueella, joka äskettäin oli hyvin valaistu, kuin että se puuttuisi käytännössä kokonaan kohtaamisen jälkeen, kun pitäisi oikeasti nähdä mitä siellä tien reunalla on."

        Miksi näkyvyys puuttuisi kohtaamisen jälkeen? Kohtaamishetkellä pitäisi viimeistään vaihtaa kaukovalot takaisin päälle.

        Näkyvyys puuttuu kohtaamisen jälkeen, jos ennen sitä on tullut liikaa valosaastetta silmiin. Tämä on seurausta mm. siitä, että vastaantulija vaihtaa liian myöhään lyhyille valoille. Tämä on suora seuraus silmän toiminnasta.

        Sellainen huomio vielä, että ikä ja väsymys pahentavat tilannetta — eli sokeaa hetkeä kestää pidempään. Vaikka siis itse näkisikin "ihan hyvin" vastaantulijan kohtaamisen jälkeen, tulee huomioida että muut eivät ehkä ole ~20v vanhoja ja 10 tunnin yöunista nauttivia.

      • kehotus.kaikille

        Lukekaa tarkkaan tuo TheRatin viesti! Se on nimittäin fiksuin viesti, jonka kyseinen henkilö on koskaan tänne kirjoittanut.

      • JoskusOsuu
        kehotus.kaikille kirjoitti:

        Lukekaa tarkkaan tuo TheRatin viesti! Se on nimittäin fiksuin viesti, jonka kyseinen henkilö on koskaan tänne kirjoittanut.

        Mistä lienee saanutkin noin hyvän aikaiseksi? Alkaako ikä painaa, hehheh.

      • ueyrt
        valosumu kirjoitti:

        Vaikka ei porukkaa tulisikaan solkenaan vastaan niin mitä varten pitäisi nähdä juurikaan pysähtymismatkaa kauemmas?

        No en tosiaankaan vaihda lyhyille heti kun havaitsen jonkun tulevan vastaan. Vaihdan sitten, kun arvelen pitkien alkavan häiritä vastaantulijaa.

        Sina ajat pimeällä käytännössä sokkona suuren osan matkasta jos et pudota nopeutta joka kerta n.60km/h kun alkaa valo kajastaa vastaantulijan merkiksi ja vaihdat lähivaloille.

        Taidat olla vähän vittu vajakki miksi nähdä kauemmaksi on niin tyhmä kommentti ei hyvää päivää sun mielestä ei sitten tarvi nähdä jalkojaan pitemmälle vai pitääkö kävellä hiljempaa jos on pimeetä voi vittu mikä imbesilli.

      • Anonyymi
        kehotus.kaikille kirjoitti:

        Lukekaa tarkkaan tuo TheRatin viesti! Se on nimittäin fiksuin viesti, jonka kyseinen henkilö on koskaan tänne kirjoittanut.

        Vai tarkoititko kenties että on ainoa fiksu viesti, jonka kyseinen henkilö on koskaan tänne kirjoittanut?

    • SumaritOnAinaCool

      Joo mut hei, sumarit pimeällä on sillee siististi cool! Olen niin pirun sporttinen kun sumareita käytän, usein jopa päiväsaikaan. Auto cool, kuski cool ja sumarit cool.

      • jeessumari

        Jees, mitä enemmän valoa edessä, sen parempi. Jees.

      • auttava_käsi

        Ojennankin tämän vuoksi auttavan käteni kaksoisxenonien ja halogeenilisäpitkien muodossa aina, kun sumarihomo tulee vastaan.

      • Team-Hella

        Kaikki poikaystävänikin käyttävät sumu valoja. Ne on kuulemmma hyvät.

    • Ketjun aloittajalla ei ole mitään käsitystä lisävalojen tarpeellisuudesta...miksi ajaa epätiedoisuudessa, kun voi valita jopa 500-1000m kantaman ja kuin päivä. Itsellä noin 200m näyttävät lisävalot ja on mukava huristtella, kuin päivällä ajaessa.
      ps. VALOA EI VOI OLLA LIIKAA.

      • EnempiEiOleAinaParempi

        Kerrotko miksei kaikissa autoissa ole jo heti uutena samanlaisia valoja kuin sinulla autossasi? Miksei autojen suunnittelijat ja valmistajat ole älynneet että autonjen valoissa enempi on aina parempi? Onko auton yli sata vuotta vanhan historian ja kehitystyön aikana valot vain rätkäisty siihen auton keulaa ilman tutkimuksia millaiset ovat käytännössä parhaat? Onko kaikki kymmennet,- tai sadattuhannet autosuunnittelijat aikojen saatossa olleet aivan idiootteja kun eivät ole keksineet samaa kuin sinä eli täytyy mahdollisimman paljon valoa auton keulaan?

      • Jutustelija1

        Syy on ihan vain se että halutaan säästää mitätön summa kun asiakkaat harvemmin tajuavat että olisi hyvä nähdä etensä. Varsinkin autoa ostaessa tämä monilla unohtuu ja mieluummin säästetään muutama euro huonoilla valoilla.

        Eli kyllä valon lapset ovat tässä asiassa oikeassa.

        Tuosta voi katsella meikäläisen vanhoja vermeitä: http://mattiviikate.blogspot.fi/

        Tuosta kolumniani, siellä on kanssa kuvia parista vanhasta jos jaksaa kaivella: http://mattiviikate.newsvine.com/

        Tuossa vielä suoralinkki siihen juttuun jossa on kuvia prätkistä kolumnissa: http://mattiviikate.newsvine.com/_news/2016/05/27/35598447-pictures-of-my-old-motorbikes-suzuki-gsx-r-1000-and-kawasaki-zx-9r

      • ValotOnAinaKompromissi

        Mitä tehokkaammat valot autoissa on kohtaamistilanteessa sitä kauemmin ja pidemmön matkan molemmat kuljettajat ajavat sokkona ennenkuin silmä tottuu vähäisempään valomäärään ja tämä taas on riskitekijä ja jo sen pitäisi kertoa jokaiselle ettei enempi ole parempi autojen valoissakaan. Valitettavan monelle on ihmisen silmän toiminta täysin ymmärtämättömissä ja sen takia myös valot autoissa ja niiden käyttö hepreaa.
        Ja mitä tulee tehokkaampien valojen kustannuksiin ja niiden uuden auton hintaa nostavana vaikutuksena niin nykyistä tehokkaampien valojen valmistus nostaisi auton hintaa niin marginaalisen vähän ettei kukaan sen takia jättäisi autoa ostamatta.

      • Valosumu

        Ei olisi yhtään kalliimpaa tehdä valtavan kirkkaat valot. Periaatteessa halvempaa kun suunnittelukustannukset jäisivät pois, laitettaisiin vain todella kirkkaat ja kauas kantavat valot autoon.

        Autojen suunnitteluvaiheessaa valoihinkin kiinnitetään oikeasti huomiota ja ovat aivan varmasti käytännössä toimivammat mitä itse kyhätyt lisävaloviritykset.

      • Valosumu

        Nämä teinibemari lippisjannujen kommentit pitäisi jättää omaan arvoonsa, mutta lueppa aloitus oikein ajatuksen kanssa ja pyydä isää selittämään jos et ymmärrä.

      • oma_valinta
        ValotOnAinaKompromissi kirjoitti:

        Mitä tehokkaammat valot autoissa on kohtaamistilanteessa sitä kauemmin ja pidemmön matkan molemmat kuljettajat ajavat sokkona ennenkuin silmä tottuu vähäisempään valomäärään ja tämä taas on riskitekijä ja jo sen pitäisi kertoa jokaiselle ettei enempi ole parempi autojen valoissakaan. Valitettavan monelle on ihmisen silmän toiminta täysin ymmärtämättömissä ja sen takia myös valot autoissa ja niiden käyttö hepreaa.
        Ja mitä tulee tehokkaampien valojen kustannuksiin ja niiden uuden auton hintaa nostavana vaikutuksena niin nykyistä tehokkaampien valojen valmistus nostaisi auton hintaa niin marginaalisen vähän ettei kukaan sen takia jättäisi autoa ostamatta.

        Ei kohtaaminen on mikään ongelma, jos molemmilla on yhtä hyvät valot. Pitäisi vaan ymmärtää pitää pitkät päällä, kunnes ollaan niin lähekkäin, että lähivalot riittävät valaisemaan autojen väliin jäävän alueen.

        Vaan kun kaikilla ei ole yhtä hyvät valot... ja systeemihän menee niin, että se kuski, joka kokee häikäistyvänsä, tiputtaa lähivaloille ja silloin pitää toisenkin auton välittömästi sammuttaa pitkät.

        Vaan jos oman auton valot ovat mallia saunalyhty = melkein sama, onko valoja päällä vai ei, niin sitten pienikin määrä valoa häikäisee. Ja on niitäkin pellejä, jotka sammuttaa pitkät heti vastaantulijan havaitessaan, vaikka välimatkaa olisi kilometri. Ei tuollaisen tullessa vastaan kehtaa lisäpitkillä ryyditetyillä xenoneillakaan paahtaa, kun ei voi tietää, onko sillä vastaantulijalla oikeasti hätä häikäisyn kanssa....

        Onneksi xenon lähivaloillakin näkee aika hyvin. Ongelma on just nää kulahtaneet "saunalyhty" lähivalot, joita riittää... kun omassa autossa on sysipaskat valot, kaikkien vastaantulijoiden valot häikäisevät. Tai sitten yritetään niitä kynttilälyhtyjä auttaa polttamalla homovaloja. Joilla sitten häikäistään vastaantulijoita...

        Kummallisen moni autoilija valitsee huonot ajovalot, kun käyttää mitälie paska/long life polttimoita, ei suostu uusimaan kulhataneita umpioita jne. Jos rahaa on, niin se käytetään lähivalojen sijaan kaikenmaailman teinituuninkiin eli laitellaan lisävaloa, lediä/kiinanxenonia sumuvaloisin, sinistä polttimoa pysäköinti- ja rek. kilven valoihin.

      • Valosumu
        oma_valinta kirjoitti:

        Hieman provosoivasti kirjoitettu, mutta täyttä asiaa.

      • heheheh

        No sinähän nyt ainstaini olet. Oletko sokea, et ainakaan kovin fiksu ole.? Asiaa kirjoituksessasi ei ole, jollekin amikselle menee täydestä. Lähivalot kuntoon, mutta pitkien ei tarvitse todellakaan olla sellaisia, että pyritään ajamaan niin kuin pivänvalossa. Ajattelen, että et ymmärrä tätäkään selvää viestiä.

    • Pimeyskohdatessa

      Lisäpitkät on ruuhkasuomessa turhat, jos ajat vain isommilla teillä ja muutoin kuin klo 01-05 välillä, koska ei täällä pysty ajamaan pitkillä muutamaa sekuntia pidempään.
      Ja kun pystyisi, niin vastaantulija vaihtaa lyhyille kilometriä aiemmin, aja siinä sitten ohjeistuksen mukaiseen etäisyyteen lyhyille vaihtamista varten.

      • Ruiseri

        No minähän ajan, mikä ongelma tämä nyt sitten on?

    • Ruiseri

      Minulla on keulalla ämpärin kokoiset X-Vision Xenonit. Hyvin näkyy, vielä viiden vuoden jälkeenkin toiseksi tehokkaimmat lailliset lisävalot, 9,0 pinnaa Tekniikan Maailman testeissä, kun yksi uudempi on saanut 9,1 pinnaa. Kaikki uudet LED valot jäivät tämän alle.

      Minun silmilläni voi ajaa varsin lähelle kaukovaloilla (motarilla en vaihda ollenkaan lyhyille paitsi oikeassa kaarteessa) ja silti näkee paremmin kuin lyhyillä valoilla. Vaikka vähän vastaantulija häikäisee, niin silti näkyy paremmin pientareelle ja tielle, ja sehän se on tärkeintä, tärkeämpää kuin jokin "häikäisyn" pieni haitta. Kun näkee paremmin, on turvallisempaa. Minun puolestani voisi ajaa kaukovaloilla koko ajan, ja paremmin näkyy kuin lähivaloilla ikinä.

      • diippadappadaa

        Sama tapa itsellänikin, aika usein kuitenkin ohi ajavien jarruvalot vilkuttelevat, mutta väliäkös tuosta.

      • niinköseoli

        Sinähän se uskot tietäväsi mikä on turvallisempaa. Olethan niin paljon muita parempi.

    • niinsevaanon

      Jokainen jolla on autossaan lisäpitkät tietää sisimmässään olevansa kusipää. Varsinkin kun ajelee niillä vaikka on vastaantulijoita.

    • heheheh

      Joku osa rekkakuskeista ymmärtää valojensa typeryyden ja sammutavat ne ajoissa, mutta osa ei ja silloin kyllä saavat maistaa omaa lääkettään .

      • Anonyymi

        rekkakuskit kun täräyttää niiden kymmenet lisävalot päällä niin siin on muutaman sekunnin ihan sokeana. normaalit xenon valo pitkät kyllä riittäisi ei tarttis niin aikasin laittaa niitä pois päältä. vai onko niist lisävaloista jotain hyötyä. ei niitä lisävaloja oo kaikilla rekkakuskeilla

    • pakumies671

      onhan se nyt selväö että ei lähivaloille kannata vaihtaa kun vastaantulija on vielä kaukana. Tuskin kukaan oikeasti on sitä mieltä että jos vaikka pitkällä suoralla vastaantulija on jopa puolen kilometrin päässä, niin silti vaihdetaan heti lähivaloille.

      Mielestäni ihmiset useimmiten vaihtaa liian aikaisin, joten olen antanut vastaantulijan valita milloin vaihdetaan. No, kohtuuttoman aikaiseen vaihtoon en sentään ala.

      Suurempi ongelma on mielestäni väärin suunnatut valot. Yleensä kun vastaan tulee auto joka on täynnä tai jolla on peräkärry perässä eivät ole vaivautuneet rullasta säätämään ajovalon korkeutta kohdalleen. Silloin ne on vastaantulijalle kuin kaukovalot enkä itsekään vaihda lyhyille. Sama joskus tee se itse xenonlähivalojen kanssa. Ne ei kaikissa umpioissa toimi oikein vaan häikäisee, silloin vaan pitkillä itsekin.

      Koska en juuri koskaan vaihda ensimmäisenä lyhyille, olen muutamia kertoja tavannut sielunkumpoanin eli ollaan kohdattu pitkät päällä. Paremmin niin näkee kokoajan kunhan ei rupea kiukuspäissään niitä vastaantulevien valoja vahtimaan.

      Siinä olen rotan kanssa eri mieltä, että jos kohtuullisella etäisyydellä lähivaloille vaihto on jonkun vanhan silmille liian myöhään, on vanhuksen jätettävä pimeässä ajaminen, eikä niinpäin että kaikkien muiden on ajettava pimeää tietä lähivaloilla pitkiä matkoja.

      Lisävaloista vielä. Useinmiten lisäkaukovalojen hyöty on leveämpi valokeila, ei se valokeilan pituus. Näkee mahdollisesti tielle pyrkivät eläimet paremmin.

      • DiipatDaapat

        Sähän pointin ymmärsit tosi hyvin. Mutta sun kommentit ovat muutenkin sitä kuuluisaa diipadaapaa.

      • pakumies671
        DiipatDaapat kirjoitti:

        Sähän pointin ymmärsit tosi hyvin. Mutta sun kommentit ovat muutenkin sitä kuuluisaa diipadaapaa.

        No tosi hyvin onnistuit perustelemaan kommenttisi. Hyvä. Tollasia taitavia vuoropuheluvirtuuooseja tarvitaan aina.

      • DiipatDaapat
        pakumies671 kirjoitti:

        No tosi hyvin onnistuit perustelemaan kommenttisi. Hyvä. Tollasia taitavia vuoropuheluvirtuuooseja tarvitaan aina.

        No kommentoidaan nyt sen verran, että paljonko niitä peräkärryistä johtuvia väärin suunnattuja valoja tulee mielestäsi vastaan enemmän kuin tappiin asti viritettyjä kirkkaita kaukovaloja?

        Väitän, että suhdeluku on luokkaa ainakin 1:100 jopa 200. Eli niitä yliviritettyjä jatkopitkiä on paaaaljon enemmän. Enemmin tulee vastaan niitä, joilla ei toinen lyhyt valo pala ollenkaan kun klikkaavat ne saatanan ledinsä pois päältä. Hyvä ettei koko keula pimene perkele.

        mutta olipa pitkät kuinka tehokkaat hyvänsä, ne vaihtaa lyhyille kun ovat lähellä kunhan itsekin vaihtaa, mutta väärin suunnatut valot häikäisee koko kohtaamisen ajan.
        Tee se itse xsenoneja näkee aika paljonkin, ja peräkärryn vetäjistä juuri kukaan ei ymmärrä suunnata valojaan oikein joilla ne ei säädy automaattisesti

    • TottaOn

      Onpas harvinaisen hyvä kirjoitus kahden vuoden takaa. Jälleen näillä pimeillä tuli huomattua juuri tuo aloituksessa mainittu tosiasia, että ne liian tehokkaat pitkät ovat vain haitaksi. Lyhyillä joutuu ajamaan siksi paljon pidempään kuin olisi edes tarvis.

      Tämä ilmiö korostuu teillä, joissa on ylipitkiä suoria, joiden vuoksi vastaantulevan valot näkyvät niin kaukaa, ettei etäisyyttä niihin voi edes kunnolla tietää.

      Mutta selitä tämä nyt sitten idiootille, jolle mikään valon määrä ei riitämään tule.

    • dfvbgredfwewww

      Lisäpitkät olisi hyvä olla erikseen päälle kytkettävät, päälle tarvittaessa.
      Ja eihän nyt suoraa tietä yleensä ole kovin paljoa missään pitkiä matkoja kuitenkaan.

      • TottaOn

        Ja niissä paikoissa, joissa on pitkät suorat, näkyvät ne tehokkaat lisäpitkät vielä kauempaa vastaantulijalle.

        Joku kommentoi, että lisäpitkillä pitäisi saada enemmän valokeilan leveyttä kuin pituutta. Aika monesti vaikuttaa kyllä siltä, että nimenomaan halutaan nähdä ennemmin pitkälle kuin sivuille.

        Nykyisin tehokkaat ja kylmää valoa tuikkivat ledit ovat monesti niin pitkälle säädetty kuin vain saa. Ja vittumaisen tehokas yksittäinen valokimppu keskellä auton keulaa on jopa kauas todella häikäisevä.

      • Anonyymi
        TottaOn kirjoitti:

        Se on kiva joutua sellaisen valokimpun keskelle kun olet jalkaisin tiellä. Ympäristö katoaa, ja olet valkoisen tunnelin sisällä. Olin lähdössä ylittämään tietä metsästä, kun tajusin, että mutkasta tuli auto. Hyppäsin sokkona metsään keskeltä tietä. Oli aika karsee kokemus. Alan ymmärtää jäniksiä yms. jotka näyttää jäävän toisinaan melkein huvikseen alle.

    • Agregaatti

      Aina voi valita määrätyillä valokuvioilla olevat lisävalot. Niitä kyllä löytyy, melkein joka lähtöön. Se ei enään ole ongelma. Jos ei välttämättä halua häikäistä vastaan tuliaa.

    • Anonyymi

      Hirmu wanha aloitus mutta eihän kenenkään ole pakko ajaa pitkillävaloilla. Voi ajaa ihan puolivaloilla jos tuntuu, että häikäisee muita. Jos poistetaan ensin lisäpitkät ja sen jälkeen omat pitkätvalot ja sitten puolivalot niin aloittaja varmaan keksisi ihan uuden aloituksen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2681
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      151
      1258
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1135
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1008
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      959
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      899
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      865
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      855
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      40
      851
    Aihe