Mahtaako verkosta löytyä sellaista reittisuunnitteluvälinettä, joka osaisi ottaa jotenkin huomioon liikennevalot, ruuhkat yms?
Esimerkiksi Fonecta väittää, että Herttoniemen ja Veromiehen välinen nopein yhteys olisi Mäkelänkadun kautta ja Kehä I:n/Itiksen kautta olisi viitisen minuuttia hitaampi. Kuitenkin oma kenttäkokemus sanoo, että kehän kautta pääsee nopeammin. Mäkelänkadun kautta ajaessa seisoo aina vähintään viisissä liikennevaloissa, kehän kautta ajaessa jopa ruuhka-aikaan yleensä voi ajaa rajoitusnopeutta ja vain Itäkeskuksessa joutuu pysähtymään valoihin (huonolla tuurilla myös Myllypuron risteyksessä).
reittisuunnittelusoftaa?
3
96
Vastaukset
- Gomaps
Google Mapsissa tuo toiminne on, mutta miten mahtaa toimia Suomessa. P-Amerikassa se toimii.
- waze-kännykkään
Waze osaa reitittää ruuhkien mukaan. Jos hidastat reilusti vauhtia ilman syytä, niin sovellus kysyy oletko ruuhkassa. Jos siihen vastaa kyllä, niin ruuhkasta lähtee tieto muille Wazen käyttäjille, joiden reitti kulkee ruuhkan kautta. Sovellus osaa sitten vaihtaa reittiä tarpeen mukaan. En tiedä montako ilmoitusta tarvitaan ennen kuin se noteerataan, mutta suhteellisen reaaliajassa ilmoitukset tulevat. Eli jos joku on jäänyt ruuhkaan vähän ennen sinua, niin saat siitä tiedon. Samalla tavalla voi raportoida liikenneonnettomuudet tai poliisin ratsian. Waze on ilmainen ja nykyään Googlen omistuksessa (alun perin israelilainen sovellus).
- rethgb44444
Käytännössä ruuhkat on samoissa paikoissa aina, samaan aikaan. Yllättäviin ruuhkiin tuskin mikään softa toimii, olisihan se hienoa kun sellainen olisi.
Paikkakuntaa tuntematon taatusti imuroi kaikki ruuhkapaikat ja jonottaa :)
Kaikki ruuhkat on kierrettävissä, aina se kiertotie ei välttämättä ole nopeampi mutta ei tarvitse ajaa esimerkiksi 2-5km koko ajan jalka jarrulle, tehdä jatkuvasti jarrutuksia ja liikkeelle lähtöjä, kiertoreitti voi olla jo ihan autoa säästävä asia, hermojakin.
Esimerkiksi tuo kehä I iltapäivä ruuhka itään päin on kierrettävissä, ei tarvitse jonottaaa ollenkaan.
Asun espoossa ja työpaikka on hesassa jonka reiteille on tässä monen vuoden ajan osunut koko ajan milloin mitäkin tietyömaata, pahimmillaan niitä oli niin paljon olisi kai pitänyt kiertää jostain vihdin kautta vä'lttääkseen ruuhkat. Vitun pässinpäät kun laittavat tietöitä kaikille teille, viime vuosi oli sellainen. Kehä I/länsiväylän suunnalta espooseen ei päässyt missään missä ei olisi ollut jokin tietyö ja mitkä heijastevaikutukset kaikille muille teille näistä tietöistä, kyllä annoin palautetta mutta eihän sillä mitään merkitystä eikä kiinnosta ketään paskan vertaa. Antaa vaan ihmisten jonottaa ruuhkissa, ei mitään väliä. Suurin osa tietöistä olisi taatusti voinut priorisoida hieman eikä tehdä kaikkia yhtä aikaa.
Länsiväylä, merituulentie, kuitinmäentie, finnoontie, turunväylä, tapiola. Varmaan joku mulkku päättänyt että joo tehdään 2015 nämä kaikki tietyöt yhtä aikaa ja kun olen 6kk ulkomailla lomalla. Nähtiin se miten nämä metro työmaan asiat on hoidettu, päin persettä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-2000011882324691Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1333847Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös3633533Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä202178Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte471871Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli771814Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2011674- 931649
Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä
Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.361392Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen
Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.1011269