Kela on nimennyt pääjohtajan virkaan haastateltavat hakijat. Hakemuksia virkaan jätettiin yhteensä 20. Olisiko tässä nyt Juhalle oikea paikka koska "valmiina vastuuseen " slogan purisi tähän paikkaan oivallisesti ja tuonnehan tarvittaisiin todella ammattitaitoinen, onnistumisista tunnettu ja vankan kannatuksen kotikaupungissaankin saanut tekijä.
Juhaa ei sitten valittu maakuntajohtajaksi.......
JoskonytNatsais
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Päivää Kari. Oliko illan viimene?
Kyllä se Juhallakin vielä joskus hyvä homma nappaa kun saa vain sen ensimmäisen onnistumisen kaupungin asioiden junailuissa. Siitä on sitten hyvä ensimmäisen onnistumisen kantamana lähteä hehkuttamaan eteenpäin.
Perzukkien tekemät hakemukset toisten puolesta joutuvat ööö-mappiin.
Kyllä Juhalla on jo hyvät näytöt esimerkiksi Aulangon rantaryteikön myynnistä kaupungille. Golf-yhteisöhän sai siitä hyvät rahat klubirakennuksen rakentamiseen ja Hämeenlinnan kaupunki suorastaan loistavan rantapalstan pääkaupunkiseudun raharikkaille suunnattujen loma-asuntojen rakentamiseen. Juhahan jääväsi itsensä sitten viimeisestä äänestyksestä eli hommahan meni juurikin oikeiden linjojen mukaisesti.
Eikös tämä ollut Iisakki Kiemungin mielestä oikein hyvä kauppa?
Kyllähän Iisakki sitä kauppaa taas tyhmyyttään kovasti hehkutti. Saadaanhan Hämeenlinnaan kai ihan piakkoin todella kipeästi tarvittavia vero-euroja niistä Luxus huviloista, joiden myynti on kai jo alkanut pääkaupunkiseudun raharikkaille. Ja huvilathan ovat vain tekemistä vaille valmiit.
Jotain yrität raukka sanoa. Oletko kenties hullu.
Ehkäpä ne raharikkaat kovalla pöhinällä niitä vanajan rivieran tontteja varailevat vai oottavatko Engelinrannan kelluvia kerrostaloja jotka Harjakaisen firma firman siis veronmaksajien piikkiin rakentaa. Jos raksafirmat ei saa kuivalle maalle kosteuden kestäviä taloja mites sinne rantaan? Hämeenlinnan päättäjien mukaan kyllä lähtee........